27.9.2011

As Cruel As School Children

(Anteeksi, että sanasta koulu oma pääni kehittää tällä hetkellä vain Gym Glass Heroesin levyn nimen otsikoksi, koska Stereo Love soi päässäni taukoamatta).

Eka koulupäivä, jee!

Multa kyseltiin eilen monta kertaa jännittääkö. Ei jännittänyt. Vasta siinä vaiheessa kun seisoin Pariisin Operan edessä (jossa muuten kuulemma ei enää mene kuin baletteja, ranskalainen logiikka huipussaan) ja mietin, että minkäköhän kadun varrella se koulu oli, kun katuja lähti risteyksestä varmaan 7 ja yksi niistä olisi vain oikea.

Löysin kuitenkin koulun ja epätietoisena aulan väkipaljoudessa joku paikan opettaja onneksi pelasti minut ja ohjasi oikeaan luokkaan. Tuntui niin hullulta aloittaa koulu. Opettaja oli mukava, joka puhuu pelkkää ranskaa ja selittää niin monesti, että kaikki ymmärtävät. Pidän siitä, koska jos mulla olisi mahdollisuus, ottaisin varmasti easy way outin joka käänteessä ja puhuisin englantia.

Mun eka ajatus meidän ryhmästä oli se, että great, kaksi ruotsalaista, kaksi brittiä, minä ja poika, jonka kansalaisuus jäi vähän epäselväksi. Haluaisin veikata saksaa tai itävaltaa... Mutta lähinnä se, että ruotsalaiset selvästi tunsivat toisensa jo hyvin ja englantilaisten olisi aika helppo pariutua keskenään, joten jäätäisiinkö me tämän pojan kanssa yhdessä epäsosiaalisiksi ja ulkopuolisiksi. Ei sillä, että tarvitsisin ketään suomalaista porukkaan, mä melkein mielummin papatan englanniksi menemään kuin suomeksi, mutta kuitenkin... Noh tunnin jälkeen toinen ruotsalaisista tuli juttelemaan... suomeksi. Hei, yhteinen kieli, cool.

Käytiin sitten yhdessä syömässä pikaruokalassa, joka vastaan mcdonaldsia, unohdin sen nimen vain jo. Oli muuten huomattavasti parempaa ruokaa kuin mäkkärissä. Puhuttiin vähän suomea ja tytöt puhui ruotsia keskenään, itse ymmärsin minkä ymmärsin. Ei haitannut yhtään. Lähdin harrastamaan myös shoppailua tämän toisen tytön kanssa, joka ei suomea puhunut ja selvittiin loistavasti kyllä englannilla. Kannattaisiko joskus odottaa edes puoli sekunttia ennen kuin teen johtopäätöksiä ihmisistä... kannattaisi. Meillä oli hauskaa ja vihdoin pääsin shoppailemaan edes vähän kun piti testata uuden pankkikortin toimista.


Mun uus vauva! Olen viime aikoina rakastanut kaikkea joka on väriltään vähän kuin vaaleanpunaista, muttei siltikään osaa päättää olisiko kuitenkin beige tai harmaa enemmän. Tämä on juuri sellainen kummajaisenvärinen upeus, jonkalaista laukkua olen halunnut. Melkein jo ostin C&A:lta vähän samantyyppsien laukun, mutta joka oli ihan ok, mutta onneksi odotin enkä ostanut kun tämä ihanuus tuli vastaan.

Mulla on kamala laukkufetissi ja otin tänne vain _yhden_ laukun (lähinnä, jotta voi hyvällä omalla tunnolla ostaa täältä lisää. Noh, olen kuukauden etsinyt laukkua johon rakastuisin, mutta en ole löytänyt. Normaalisti voisin ostaa laukkuja kerran viikossa vähintään, mutta tällä kertaa en ole vain löytänyt mitään kivaa. Rakastan laukkuja, mutta niiden pitää olla täydellisiä, ihan kivat jää kauppaan. Tämän laukun bongasin ensiksi mustana ja vaikka se oli juuri sitä, mitä olin metsästänytkin, päätin olla vahva ja olla ostamatta. Kun näin saman tässä värissä, se koko "en tarvitse tätä" ajatusmaailma kaikkosi mielestä ja kiikutin tämän kassalle, jotta voisin testata pankkikorttiani, joka ei sitten suostunut toimimaan tuolla. Maksu sitten käteisellä ja seuraavaan kauppaan testikierrokselle.


Ostin oikeesti tarpeellisuuksia. Mun luomivärinpohjustaja (Urban decayn normiversio) on niin vanha, että varmasti jokainen itkisi jos tietäisi minkä ikäistä mömmöä luomilleni vetelen, joten uusi oli pakko ostaa. Tällä kertaa päädyin tuohon värilliseen versioon. Meiltä on myös suihkugeeli lopussa, joten sitä piti ostaa (jaetaan ton teini-ikäisen kanssa kylppäri ja käytännössä kaikki kylpy/suihkutuotteet siinä samalla). Kynsilakkoja, koska mulla on addiktio niihin ja Benefitin Coralista poskipuna. Kyllä, 32 euroa on suolainen hinta poskipunasta, enkä olisi ostanut, jos en tietäisi rakastavani tätä. Jätin nimittäin suomeen entisen versioni tästä, jonka raunoilta sai siveltimellä raapia punia poskille kahden vuoden käytännössä päivittäisen käytön jälkeen. Sephorassa toimi kortti muuten ihan moitteettomasti, joten hei hei rahat nyt ja tulevaisuudessa...

Muuten tässä päivässä ei sitten ehkä mitään mielenkiintoista kerrottavaa olekaan. Kivaa, että mulla alkaa koulu samalla viikolla kun perheen isä on reissussa, joten saan herätä aikasin ja päsmäröidä lasten perässä pitkälle iltaan... Onneksi mulla on vielä "jee koulua" -fiilis, enkä malta odottaa torstaita. Katsoo vaan miten iloiselle tuulella olen torstaina kun tyhmät ranskalaiset lakkoilee huomenna, eikä täällä ole ala-astetasolla ollenkaan koulua, joten saan viettää kaksi päivää kotona tuon nuorimmaisen kanssa. Cool. 

4 kommenttia:

  1. Mun kateuskäyrä nousee aina kun luen mitä kaikkea mukavaa sinä siellä teet kaikkien muiden au pairien yms. nuorten kanssa. Kyllä minullakin täällä mukavaa on, mutta reilun kuukauden jälkeen alkaa pikkuhiljaa painaa yksiäisuus päälle. :/ pikkukaupungin huonot puolet...

    VastaaPoista
  2. Rose: I agree :D

    Elsi: ymmärrän ihan täysin, koska olen ollut aiemmin ihan samanlaisessa tilanteessa. Se on ihan megalomaanisen kurjaa. Eikö sulla kuitenkin ole se joku isompi kaupunki siinä ihan lähistöllä, joten eikö sieltä täppäisi sitten au pair seuraa sinullekin?

    VastaaPoista
  3. Ohoh, olenpas muuten osannut kirjoittaa sanan yksinäisyys tosi hienosti oikein. :D Netistä en ole ainakaan ketään täältä läheltä löytänyt. Mutta onneksi kielikurssi alkaa ensi viikolla, toivottavasti siellä nyt olisi enemmän nuoria kuin täällä! Ja onneksi mulla on käynyt niin superhyvä tuuri, että yksi parhaista kavereistani on aupparina Sveitsin puolella 2 tunnin junamatkan päässä, niin että voidaan nähdä silloin tällöin viikonloppuna. :) Ilman tätä tulisin varmasti ihan hulluksi!

    VastaaPoista