25.9.2011

"Hey, look at that, it's zombie no.1 and zombie no.2"

Otsikko kuultiin eilen perheen teini-ikäisen kanssa kauppakeskuksen ulkopuolella kun kilpaa keskustelimme siitä, miten väsynyt olo oli. Mun zombiemaisuudestani tuli muutenkin yleinen vitsi eilen perheen kesken. Vähän väsytti ehkä edellisen illan jälkeen, mutta mitä pienistä.

Perjantai-iltana tosiaan nappasin suunnaksi junalla Pariisin, kun tarkoituksena oli lähteä ulos. Musta oli huvittavaa, miten jopa 12-vuotias poika tajusi jossain vaiheessa iltaa tajuta, että näytän nätiltä kun kerrankin olin ehkä panostanut naamaani kauemmin kuin sen perinteisen viisi minuuttia (suurimman osan päivistä tähän saakka olen vetänyt meikittä, koska en vain jaksa vaivautua jos hengaan neljän seinän sisällä koko päivän).


Pariisissa metsästin oikean juna-aseman, jolle Anni saapui kaverinsa Margaux:n kanssa vähän itseni jälkeen. Otettiin suunnaksi Riemukaari ja klubi, joka sijaitsi ihan sen vieressä. Kyllä, se oli suosittu ja muutamien kiemuroiden kautta päästiin jopa sisään klubille. Ajattelin, että 20 euroa sisäänpääsystä on aika suolainen hinta, mutta siihen sisältyi yksi juoma (kaikki juomat paikassa maksoi muuten 11 euroa). Kun vähän tein jälkikäteen laskutoimituksia, olen saattanut suomessa hesassa ja tampereella maksaa helposti 8 euroa baariin sisälle ja etenkin hesassa juomista saa pulittaa aika kovan hinnan tietyissä paikoissa, joten ei toi loppuviimein ollut edes niin kovin paha hinta.

Yleensä väitän pitäväni bilemusiikista vain humalassa, mutta tällä kertaa, selvinpäinkin musiikki upposi hyvin ja käyettiin melkein koko yö tanssilattialla viihtymiseen. Savukone ja tupakansavu yhdistelmänä tuotti ainakin itselleni pientä pääkipua, mutta ei mitään sellaista, että sitä jaksaisi murehtia. Tanssittiin välillä ihan tyttöjen kesken, välillä saatiin (lähinnä ällöjä) miehiä seuraamme, enkä tainnut tanssia kuin yhden kanssa yhtään pidempään. Oli kiva tanssia. Se ei osannut pussailla, tuntui kuin se olisi halunnut nokkia. Hurjan ihanaa. Anni onneksi nappasi minut matkaansa sen luota, juuri kun oltiin tultu siihen tulokseen, että se puhuu ranskaa ja hollantia, minä taas suomea ja englantia.

En tiedä kuinka pitkälle aamuun siellä jatkui bileet, itse lähdimme ennen viittä pois. Pitkään pohdittiin miten päästään takaisin juna-asemalle ja päädyttiin reilun kolmen kilometrin aamulenkkiin asemalle. En halua miettiä kuinka paljon ehdimme tuon illan aikana kävellä. Itse hyppäsin klo 5:49 junaan missattuani ensimmäisen junan ja olin kotona joskus kuuden ja puoli seitsämän välillä. Junassa istuin ja kuuntelin Pariisin Kevättä ja mulla oli taas yksi tässä hetkessä on todella hyvä olla -hetki. 

Itseäni ärsytti, miten pysyin ranskankielisessä keskustelussa mukana ihan hyvin, mutta heti jos multa kysyttiin jotain, putosin kärryiltä. Anteeksi Anni, että jouduit välillä tulkkaamaan. 


Unta tuli nautittua ehkä 5 tuntia yössä, vähän zombie olo sen jälkeen. Aamupalaksi edellisen illan pitsan loput ja koomaamista. Lupasin lähteä perheen kanssa kuitenkin pyörimään isoon ostoskeskukseen illaksi ja lähinnä vain seurailin muita jaksamatta kunnolla katsella edes ympärilleni. Väsytti aika paljon. Sain tosiaan aika paljon kuittailuja siitä, miten väsynyt olin. 

Mullahan oli siis "töitä" eilen illalla. Niin kuin ehkä olenkin sanonut, mun työstä suuri osa on sitä, että olen vain talossa paikalla kun täällä ei ole muita aikuisia. Nuorin lapsista ei edes ollut kotona, joten kokkailtiin nopeasti ribsejä (joita en syö) ja mac & cheeseä suoraan paketista (jossa juusto on jauheena) ja katseltiin Mediumia sohvalla. Mulle perheen isä oli sanonut jo ulos lähtiessään, että jos haluan, voin mennä suoraan nukkumaan ja antaa lapsien keksiä itselleen ruokaa. Niin kuin sanottu, saisin tehdä mitä haluan kunhan olen talossa. Kymmenen aikaan melkein nukahdin sohvalle, joten oli aika painaa pää omalle tyynylle ja nukkua reilut 13 tuntia. 


Tänään ollaan ehditty juhlistaa isoisän synttäreitä isolla lounaalla ja mut pakotettiin maistamaan ankkaa. Juu, säilyketölkistä saapunutta mikrossa lämmitettyä ankkaa. Hyi. Onneksi kaikki muut oli samaa mieltä ja sain hyvällä omalla tunnolla jättää ankan lautaselleni. 

Harrastin myös skypeilyä vanhemmilleni ensimmäistä kertaa täällä olon aikana. Moni varmasti pitää mua hulluna kun olen melkein kuukauden vältellyt kotiin soittamista, mutta mulla on ollut syyni. Silloin kun on vähän ikävä, en halua maksimoida sitä soittamalla kotiin vaan keskittyä niihin asioihin, jotka täällä on loistavasti. Tiedän kokemuksesta, että koti-ikävää on helpompi käsitellä, jos ei ihan alussa pidä koko aikaa yhteyttä kotiin vaan annoin itselleni mielummin aikaa sopeutua tänne ja siinä vaiheessa kun täällä tuntuu elämä normalisoituneen, soittaisin kotiin. Olen tottakai jutellut kavereiden kanssa facebookissa ja muualla ja äidin kanssa ollaan tekstiviestitelty, mutten ole vain kokenut tarvetta soittaa. Ei sitä välttämättä vieläkään olisi ollut, mutta soitimpa kuitenkin.

Sain melkein parkumiskohtauksen kun näin koiran kamerassa ja se meni ihan sekaisin ääneni kuultuaan ja poukkoili ympäri huonetta etsien äänen lähtökohtaa. Muuten kotiin kuuluu hyvää ja kaikki on kuulemma tosi hyvin. Oli kiva puhua pitkästä aikaa rakkaille ihmisille.

Kyselin myös vanhemmista seuraa Lontooseen kuukauden päästä. Mulla pitäisi olla neljä vapaata putkeen (lauantaista tiistaihin) ja eilen kun host maman kanssa puhuttiin, se totesi mulle, että jos haluan, voin tottakai lähteä matkustelemaan silloin jos haluan. Vaikka mulla ois useampi kaveri, jotka saisin varmasti joko A) ranskaan tai B) jonnekin muualle seurakseni, mun ensimmäinen ajatus oli se, että haluan äitin ja Lontoon. Rakastan Lontoonreissuja äitini kanssa ja sitä harmitti kun lähdin tänne eikä meidän "joskus tulevasuudessa pian" reissu päässytkään toteutumaan. Tiesin, että ne haluavat lähteä iskän viiskymppisille loka-marraskuussa ja ne olivat jossain vaiheessa pohtineet myös pariisia vaihtoehtona. Itse kuitenkin tiedän noiden kummankin rakastavan Lontoota yhtä syvästi kuin minä, joten mun idea otettiin ilolla vastaan. Joten jos kaikki menee hyvin, pääsen kuukauden päästä pienelle visiitille Lontooseen ja näkemään omaa perhettä, vaikka tää tarkoittaakin, että sisarukset ja koira saavatkin odottaa jouluun saakka sitä näkemistä. Ei se mitään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti