15.9.2011

How did I end up in here...

Tänä aamuna päädyin taas kerran miettimään tuota "how did I end up in here" linea, jota olen pyöritellyt päässäni nyt kaksi viikkoa. Meidän portugalilaisen siivoojan tömistellessä huoneeni ulkopuolella, heräilin laiskasti kymmenen aikaan ja nappasin puhelimen pöydältä tarkistaakseni sähköpostit nopeasti ennen kunnolla heräämistä. Ellu oli jättänyt kommentin "Elämäsi kuulostaa hyvälle :D Olet tainnut viihtyy?" ja aloin vasta itsekin miettimään asiaa. En ollut uhrannut asialle ajatustakaan, mutta kyllä, olen viihtynyt. Olen viihtynyt todella hyvin.


Vertaan automaattisesti tätä kokemusta viime kokemukseen au paireilusta, mikä ei mennyt ihan niin kuin elokuvissa. Jenkeissä vähän joka asia meni pieleen ja perhe ensi kertaa au pairia kokeillessaan, olivat vähän pihalla asiasta ja myönnän olleeni itsekin nuori ja naiivi silloin tietyissä asioissa. Tällä kertaa, kaikki tuntuu menevän hyvin ja kyllä, olen nauttinut näistä kahdesta viikosta Pariisissa. Samalla tuntuu todella ironiselta, miten päädyinkään tänne. Ja miten nopeasti. Jenkkeihin lähtö kesti 6 kuukautta, tännetulo hyvä kuin kaksi viikkoa.

Taustana voin kertoa lopettaneeni journalistiikan opinnot maalis-huhtikuussa viimein myönnettyäni itselleni, että olin ihan väärällä alalla. Touko-elokuun vietin elämäni yhtä ihanimmista kesistä Särkänniemessä, jo toista vuotta kuunnellen miten kaikki on niin kamalan kallista. Get over with it, se on huvipuisto, asiat maksavat siellä.


Olin hakenut keväällä amkiin ja elokuun alussa sainkin tietää päässeeni toiselta varasijalta sisään. Ainoa vaan, että koulu sijaitsee keskellä ei mitään, muutaman tuhannen asukkaan pikkukylässä. Kyllä, olen idiootti, mutta mua ei ole luotu elämään pikkupaikkoihin ja ajatus koulusta lähinnä ahdisti. Ajatusta Ranskasta olin pyöritellyt päässäni kesäkuusta saakka ja asiaa liiemmin miettimättä, lähetin koululle vastauksen, että lykkään aloittamista ja haluan maailmalle.

14.8, eli tasan kuukausi sitten tein profiilin au pair worldiin. Väsyneenä mietin tarkkaan miten voin erottua joukosta edes vähän. Ei aloittamalla "I'm a 21-year-old girl from Finland" eikä ainakaan laittamalla lakkiaiskuvaa profiiliin. (Keskusteltiin tästä host maman kanssa tuossa yks päivä ja naureskeltiin sitä, miten hassu hattu antaa ulkomaalaisille enemmän kuvan "I'm dating a sailor"" kuin kuvan fiksusta ihmisestä). Kirjoittelin profiiliini hassuja juttuja ja yksityiskohtia itsestäni ja yritin kirjoittaa itsestäni elävästi ja mielenkiintoisesti. Vahva englanninkielentaito ja muutenkin se, että osaan ilmaista itseäni parhaiten tekstin kautta, auttoivat asiaa.


Sain muutamia positiivisia reaktioita perheiltä, jotka eivät itseäni liiemmin kiinnostaneet heti sunnuntain ja maanantain aikana. Tiesin, että hyvän perheen löytyessä lähtisin minne tahansa maailmalle, mutta oma sydämmeni sykki vahvasti pariisille. Missään en kuitenkaan sanallakaan maininnut Pariisiin haluavani. Maanantai-iltana sain myös hakemuksen nykyisiltä hosteiltani ja perässä heti sähköpostia perheeltä. Heti kun luin heidän profiilin, tiesin, että tästä minä tykkään ja tänne minä haluan. Vastasin perheen sähköpostiin, jossa kyselivät voisivatko soittaa mulle pian ja kyselin muutenkin tarkentavia kysymyksiä.

Tiistaina mailailtiin, keskiviikon olin töissä ihan tööt kun jännitin puhelua. Illalla puhelin sitten pärähti soimaan ranskan suuntanumerolla varustettuna ja yritin pitää ääneni kasassa. Höpöteltiin host äidin kanssa melkein kaksi tuntia kaikesta maan ja taivaan väliltä, sain tietää talon tavaoista ja omasta työnkuvastani kaiken. Nauretiin suuri osa ajasta ja kaikki tuntui vain loksahtelevan paikoilleen.

Puhelun päätteeksi tämä äiti ilmoitti, että ota pari päivää aikaa miettiä, mutta heidän puolestaan hän sanoo kyllä. Totesi, että oli tykännyt jo mun profiilista niin paljon, että jo sen perusteella pystyi sanomaan, että haluaa mut niille. Olin aika imarreltu.


Lupasin miettiä pari päivää ja palata asiaan. Olin tosin itsekin heti sitä mieltä, että tuonne minä haluan. Omaksi onnekseni torstaina lähdin baareilemaan pitkän työpäivän päätteeksi ja perjantai olikin ihana päätöksentekopäivä kun olin maailman väsynein ihminen 3 tunnin yöunieni kanssa ja kun minä olen megaväsynyt, minä itken. Ja kun tehtävänä on tehdä päätös koko ensi vuoden kulusta, itkin melkein koko päivän. Fiksu ihminen, kyllä.

Koska mulla oli ollut vankkana päätöksenä kaksi edellistä päivää, että tuonne mä haluan, uskalsin lähettään host mamalle myöntävän vastauksen perjantai-iltana. Omat epäilykseni katosivat tuon soittaessa mulle vielä samana iltana ja aloittaessaan puhelun "I'm so, so, so happy that you said yes!". 14.8 olin profiilini luonut, 19.8 poistin sen kun oman paikkani maailmalta olin löytänyt.

31.8 Blue1 kuljetti minut ja matkalaukkuni Pariisiin, josta seikkailuni alkoi. Nyt, 14.9, tasan kuukausi profiilini luomisen jälkeen, makaan sängylläni Pariisissa ja kyllä, olen viihtynyt täällä hyvin. Mulla on ehkä kovaäänisin, kummallisin ja hauskin host perhe, mutta täällä on hyvä olla, enkä hetkeäkään ole katunut päätöstäni lähtemisestä, vaikka sainkin pitää ruhtinaallisen 3 päivän loman kesätöiden ja au pair-matkan välillä. Mitä väliä, kun olo on onnellinen ja tyytyväinen.

3 kommenttia:

  1. Ihana teksti! Ja mä oon niin happy että oot siellä onnellinen! <3 :)

    VastaaPoista
  2. Ihanaa lukea, että jollain muullakin on kerrottavana tarina: "mietin vain hetken ja tiesin, että tämä se perhe on!" Voisin melkein lukea jopa omia tuntemuksiani.. ainakin osittain :D Aika jännä fiilis tuli!

    Mutta mahtavaa että olet viihtynyt!

    VastaaPoista
  3. Sonne: <3

    Ellu: jep, se on hassua, miten välillä tuntuu vaan kuinka palaset loksahtaa paikoilleen

    VastaaPoista