22.9.2011

"I'm not speaking to anyone today" "You're not speaking to anyone, or you're not speaking to men" "I'm not speaking to men"

Mulla on tänään jo toinen äkspoks-päivä putkeen. Kun heräsin aamulla, olin valmis jo kiroamaan koko maailman alimpaan helvettiin, koska yläkerrasta kuului ääniä ja olin ihan varma, että tuo nuorimmainen oli kehittänyt flunssansa siihen pisteeseen, että saisin viettää vielä yhden kotipäivän. Omaksi onnekseni kuitenkin kyseessä olikin vain tuo teini-ikäinen, jonka huoletta jätin kotiin sairastamaan kun itse pakenin kaupungille - testattuani tosin ensiksi meidän Hello Kitty muroja, jotka olivat ehkä pahimpia ikinä.

Juna-asemalla nappasin sen hitaamman junun Pariisiin ja vaikka normaalisti tykkäänkin siitä enemmän, tällä kertaa vain tympi. Tympi myös tietää, että olin torkuttanut herätyskelloani noin 1,5 tuntia aamulla ja lähdin shoppailureissulleni siten, että ehdin juuri käydä hakemassa shamppoota ja suklaata ennen kuin piti lähteä eteenpäin. Junamatka kusi jo siinä kun viimeisellä pysäkinvälillä junassa löysi (kyllä, se oli taas tummaihoinen), nuorimies eteeni istumaan ja yritti tehdä hirveästi tuttavuutta. Katselin sitä jo murhaavasti kun se yritti väkisin saada mut juttelemaan siille pitämällä kättä omani päällä, mutta ärähtämispisteeseen pääsin vasta sen yrittäessä varastaa mun puhelimen. Okei, en tiedä, oliko se megalomaanisen huono pila, mutta oletan, että alkuperäinen tarkoitus oli napata se taskuunsa. Sain kuitenkin pidettyä otteeni siitä ja vihaisesti ärähdettyä takaisin. Helvetin idiootti, joka sai mut niin pahalle tuulelle, ettei tosikaan.

Junasta poistuessani kelasin vain päässäni sitä, miten Jenkeissä ollessani värjäsin hiukseni ruskeiksi ekaa kertaa elämässäni, ihan siksi vaan, että vaaleat hiukset vetivät vähän liikaa huomiota puoleensa, ja kun sain kuulla keskellä Park Avenueta New Yorkissa (lapsen kanssa ollessa muuten vielä), ehkä luokkaavimman asian, jota mulle on ikinä sanottu, vaihtui pään väri aika äkkiä ja ainakin kuvittelin sulautuvani massaan paremmin. Nyt olen aika lähellä samaa pistettä, koska olen tässä kolmen viikon aikana ehtinyt saamaan niskaani vähän liian monta miestä, jotka ei ota vihjeistä opikseen ja tuntuu, että jokaiselle indikaattori on ollut tämä pirun vaalea kuontalo. Täällä ei siis blondeja hiuksia katukuvassa oikeastaan näy ja jos näkyy, viiden sentin tumman juurikasvun kanssa.

Suuntasin urheasti kuitenkin kohti uutta metroasemaa päin, jonka yhteydessä sijaitsi ihan-vain-pieni ostoskeskus. Hetken kuvittelin hukanneeni metrolippuni ja tuon puhelinepisodin jälkeen siellä metrokäytävässä ollessani olisin ollut aika valmis luovuttamaan siinä vaiheessa ja lähtemään peiton alle pakoon. Lippu löytyi, onneksi, ja pääsin hengaamaan kauppakeskukseen melkein tunniksi odottamaan host mamaa paikalle. Puoli tuntia seisoin paikallani ja odotin ja vaikka ymmärrän, että kokouksesta ei noin vain lähdetä kesken kaiken, vaikka kuulemma oli yrittänyt päästä pois, mua ei siinä mielentilassa vaan kamalasti odotuttanut.

Käytiin kuitenkin syömässä lounasta ravintolassa, jossa tarjoilija kaatoi puoli litraa banaani-appelsiinimehua vieressä istuneen miehen päälle (kävi sääliksi sitä) ja ei osannut tuoda meidän annoksia edes lähes oikeina versioina. Päädyttiin sitten kiertämään vaan pari tarpeellista kauppaa läpi eikä vierailtukaan maman pankissa kun megaärsytyksen kourissa halusin vain kotiin ajallaan hakemaan nuorimman koulusta. Pientä apua ikävään toi kyllä se, että ostettiin meille iltapäiväsnackseiksi juustokakkua (mun oli valkosuklaa-vadelma, nomnomnom) ja cupcakeseja.

Poika on taas ilmeisesti kipeänä ja huomenna ajattelin kyllä karata kotoa muutamaksi tunniksi vaikka se olisikin päivän kotona. Tämä ei siis ole mitään "vuoden huonoin au pair" -käytöstä vaan mulle tiistaina, ne kaksi päivää lapsen kanssa kotona oltuani, kerrottiin, että olisit sä nyt voinut lähteä, kyllä tuo itsensä osaa hoitaa. Hyvä tietää siinä vaiheessa.

Tälleen jälkikäteen möks-fiiliksissä kirjoitettuani tämän, tuntuu kuin suurentelisin asioita, mutta hei, mä olen mustavalkoinen ihminen ja kun yksi asia menee pieleen, kaatuu koko maailma mun hartioilleni.

3 kommenttia:

  1. tosi tuttua tuo miesten huomio joka kiinnittyy väkisin... mä oon tosi vaaleaihoinen ja hiukset on värjätty punaiseksi, että kai ne äijät siitäki sitte tykkäs. ei näkyny punatukkia pariisissa muita kun minä...

    ja mulla heräs kiinnostus, mitä noin kamalaa sulle New Yorkissa on sanottu ? :oo

    VastaaPoista
  2. tosi törkeetä noiden miesten käytös sua kohtaan :o tekisi mieli tirvasta vain turpaan tuollasia.

    oot kyllä maailman onnekkain kun pääset au-pairiksi ja vielä tuollaiseen perheeseen! ♥ ite oon haaveillu vaihtarivuodesta aina, mutta unissani vain pääsisin :c

    VastaaPoista
  3. Misguided ghost: en muista enää sanatarkasti, mutta jotain niin seksistisen rasistista ja naista alentavaa, että meni hermot

    pieni tulitikkutyttö: mä luultavasti tirvasenkin jotain vielä täällä päin pläsiä, jos on huono päivä ja menee hermo :D

    VastaaPoista