23.10.2011

Tickets to London, check

Hei, kirjoitin viikko sitten viimeksi. Hups. En edes muista mitä kirjoitin silloin... tupla-hups.

Mä oon selvästi yrittänyt ainakin leikkiä kiireistä, kun tänne ei ole mitään rustattu. Tai sitten olen ajatellut, että ketään ei oikein mun ihan vaan perusarkeni kiinnosta niin paljoa, että jaksaisi käyttää aikaansa sen lukemiseen. Tai sitten vain kuvittelen kirjoittavani tylsästi.

Elämän pienet ilot täällä koostuu siitä, kun pystyy kuuntelemaan telkkaria/keskustelu/you name it ja ymmärtää mitä ihmiset sanovat. Multa kysytään Pariisissa suuntaa ainakin kolmesti viikossa nykyään ja yleensä osaan huitoa ihmiset oikeaan suuntaan. Tiedän mihin kuljen kaduilla (aina välillä) ja osaan meidän juna-aikataulut jo ulkoa. Pienet takaiskut on taas niitä, kun istuu telkkarin edessä neljä tuntia ja tuntuu, että ymmärtää ehkä kolme sanaa kaikesta. Kuitenkin sellainen olo, että kyllä mä opin ja se tuntuu hyvältä.

Mun neljän päivän tappelu Lontoon junalippujen ostamisen suhteen on vihdoin ohi. Ensiksi yritin ostaa liput sivulta x. No, seuraavana päivänä tuli viesti, että eipä ole saatavilla enää. Sitten yritin ostaa halpoja lentoja, jotka sitten olivatkin täyteen buukattuja vaikka sivusto jotain muuta näyttikin. Mahtavaa, ei onnistu. Seuraavana päivänä ihan junayhtiön omilla sivuilla lippujen ostamista ja no can do kun verkkopankin verified by visa palvelu oli ilmeisesti kaatunut. Tänä aamuna vihdoin kaikki vaikeudet selättäneenä mulla on junaliput Lontooseen ja takaisin. Viisi päivää ja minä pääsen hetkeksi pakoon tätä arkea. Viisi päivää ja olen vihdoin maassa, jossa puhun samaa kieltä kuin paikalliset. Kyllä, olen innoissani.

Eilen vietin vähän suomipäivää Emilian kanssa ja käytiin shoppailemassa jättimäisessä ostoskeskuksessa jossainpäin pariisia. Epämääräinen ilmaisu johtukoon siitä, että en ihan itsekään tiedä missä oltiin. Melkein kahden tunnin seikkailu ensiksi Emilian luokse juna-asemalle (okei, olisi mennyt vaan reilu tunti, jollen olisi ensiksi matkustanut junalla väärään suuntaan ja tehnyt pientä lenkkiä) ja juna-asemalta tunnin matka vielä ostoskeskukseen. Kyllä, kaikki saman kaupungin sisällä. Shoppailua monta tuntia ja suomen höpöttämistä. Vähän pelottaa mitä mun suomenkielentaidoille täällä käy kun tuntuu, että sanat hukkuu päästä jo tällä hetkellä. Great. Olin liikenteessä reilut 12 tuntia ja kotiin tullessa olin aika uupunut.

Tultiin myös siihen tulokseen, että blondeina pääsisi täällä aika pitkälle. Meidän metrokortit ei toiminut bussissa jota käytettiin, joten jouduttiin ostamaan liput paluumatkalle (koska tarkastajat valvoivat, että kaikilla on liput, menomatka oltiin menty pummilla). No, minä maksan ensiksi olevinaan omani pienillä kolikoilla, joista yksi tippuu jonnekin kuskin luokse lattialle. Kuski laskee kolikkoni ja toteaa vaan tarkastajalle "c'est bon" ja tarkastaja antaa mulle liput. Niin, kaksi 1,90e maksavaa lippua, joista olin maksanut sen 1,8e loppuviimein. Tarkastajat olivat aika hämillään kun Emilia mun perässä alkoi maksamaan omaansa. Oltaisiin saatu molempien liput maksamalla vähemmän kuin mitä yhden lipun hinta on. Välillä kannattaa olla blondi ranskassa.

Nyt pitäisi vähitellen alkaa valmistautumaan halloween-juhliin (juhlitaan tyylikkäästi viikkoa aikasessa) ja samalla voisi henkisesti valmistautua ensi viikkoon. Miksi lapsille on keksitty lomat? Minä nyt onneksi en joudu tekemään töitä kuin kolmena päivänä, mutta jo ne on haastavia, kun lapsi on siinä iässä että mikään perinteinen leikkiminen ei kamalasti kiinnosta ja silti en anna toisen vain istua telkkarin edessä kuin pikkuisen per päivä. Katsotaan olenko hengissä vielä perjantaina.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti