9.10.2011

"Who says wine has to cost more than milk?"

Täällä kun istun junassa matkalla keskustaan ja takaisin käytännössä päivittäin, on mulla aikaa katsella liikaa maisemia ja miettiä asioita. Tiedän, missä kohtaa kulkee nelikaistainen valtatie Pariisiin ja minkä joenmutkan varrella yleensä kulkee aina joku vene, jos on kaunis päivä. Samalla mietin Pariisia ja kaikkea mitä täällä on tapahtunut. Lähinnä mietin sitä, miten onnellinen olen tästä kaikesta ja ehkä tää vihdoin, kolme vuotta sen ekan yrityksen jälkeen, on se mun unelma au pair vuodesta, ulkomailla asumisesta ja sen rakastamisesta.

Mietin junassa miten Pariisi on onnistunut reilussa kuukaudessa ujuttamaan itsensä mun sydämeeni kilpailemaan siitä kotikaupungin paikasta. On ollut maailman raskainta elää suomessa tietäen, että Suomi on koti ja rakastan sitä ihan käsittämättömästi, mutta samalla mun sydän on kaivannut joka solullaan New Yorkia, jonka kaduilla tunsin kuuluvani sinne aivan samalla tavalla kuin Suomessa. Pariisiin en tunne vielä kuuluvani, mutta rakastan tätä kaupunkia, sen kauneutta ja yllätyksellisyyttä. Sitä, että en tiedä mitä seuraavan kulman takaa tulee vastaan. Pelkään jo valmiiksi millä tavalla vuoden päästä suomessa mun sydän varmasti itkee kahden suurkaupungin perään. Ei ole reilua.

Mietin, että jos voisin siirtää mun tämänhetkisen todellisuuden, megamukavan host perheen, uudet kaverit ja elämän Pariisista sellaisenaan New Yorkiin, tulin siihen tulokseen, etten sitä tekisi. Täällä, tässä maassa, kulttuurissa ja ympäristössä on hyvä olla.

Lähdettiin eilen baareilemaan ruotsityttöjen kanssa koulusta ja meidän ilta oli kummallinen sekoitus suomen, ruotsin, englannin ja ranskan puhumista. Googletettiin "where to go out in paris" ja luotettiin googleen. Istuttiin metrotunnelissa pitkään junien kulkiessa ohi ja juotiin valkkaria pullosta. Se viini oli maksanut 93 senttiä ja oli oikeastaan yllättävän hyvää hintaansa nähden. Ei sitä hitaasti joisi, mutta pullon suusta nopeaan tahtiin se meni. Päädyttiin googlen opastuksella vähän etnisempään kaupunginosaan, jossa blondeina varmasti vedimme huomiota puoleensa. Ranskassa alkoholia ei saisi myydä yhdeksän jälkeen samoin kuin suomessa, mutta viinikaupan mies vain totesi "vite, vite, vite" ja nauroi. Juotiin lisää valkkaria ja kuohuviinia kadulla, sateen suojassa ja löydettiin sattumalta baari, jonne haluttiinkin mennä. Ilmaiseksi sisään, mikä oli tervetullutta ja rento, mukava meininki.

Vähän latinotyyppinen baari, jossa soi ajoittain ihan hyväkin musiikki. Tanssittiin, harrastettiin vodka redbulleja ja nautittiin illasta. Jos kuvittelin viimeksi ulkona ollessani, että siinä baarissa miehet olivat tuttavallisia, oli tämä potenssiin kymmenen vähintään. Tanssittiin varmasti miljoonien eri ihmisten kanssa ja kadottiin aina muutaman biisin jälkeen pihalle hengittämään. Se portsari varmaan vihasi meitä, vaikka hymyilikin meille ja päästi takaisin sisälle. DJ soitti Empire State Of Mindia samalla kun kaulailin jonkun pojan kanssa ja hetken aikaa mun teki mieli vain itkeä, koska sitä biisiä ei pitäisi soittaa mulle täällä. Samalla päässä takoi pariisi-onnellisuus ja se, että kaikki on hyvin.

Tunnit valuivat silmien ohi ihan huomaamatta ja karattiin baarista joskus ennen viittä etsimään ruokaa ja odottamaan metroa. Vietettiin varmaan tunti pihalla kun löydettiin joku ruotsalaisranskalainen poika ja jotain sen tuttuja. Mun pää oli sekaisin kaikista kielistä ja tuntui, etten rekisteröinyt mitään sanoja, mitä ruotsiksi sanottiin. Juttelin kahden toisen pojan kanssa, ne ei oikein puhuneet englantia ja mun aivojen rekisteröintitaso siihen aikaan aamusta minkään muun kielen kuin suomen ja englannin kanssa oli aika heikkoa. Humalatila ehkä auttoi, mutta toinen niistä pojista oli ehkä ensimmäinen ihminen täällä jolle olen yrittänyt kunnolla puhua ranskaa. Kyllä minä perusjuttu kaupassa käynnin yhteydessä ja näin osaan ihan tällä maan omalla kielellä hoitaa, mutta muuten mulla ei ole paljon ollut mahdollisuuksia käyttää ranskaa. Varmasti puolet sanoista meni ihan väärässä järjestyksessä ja verbit ei ehkä taipuneet ihan tavalla, jolla olisi pitänyt, mutta ei se mitään.

Metrolla junalle aamulla ja seitsämän aikaan selvisin kotiin. Sanomattakin oli selvää, että vihasin herätyskelloa, joka soitti neljän tunnin päästä ja herätti. Silmät avattuani piti vähän aikaa miettiä ja kuulostella mitä pääni pitää liikkumisesta. Voin vain kiittää edelleen päätäni, joka ei osaa kehittää krapulaa kovin usein. Eilisen jälkeen on ehkä ihan oikeutettua vain koomata sängyllä ja nauttia. Tosin, ouh what fun, huomenna on koulua, mikä tarkoittaa läksyjä tälle päivälle -.-''

4 kommenttia:

  1. Hei, onko sinulla kummempia suunnitelmia 15. päivälle? Se on ensi viikon lauantai. Minä olisin tulossa siskoni ja sen poikaystävän kanssa käymään päiväreissulla Pariisissa, ja olis kiva tavata ja käydä vaikka kahvilla. :) Löytyiskö aikaa ja mielenkiintoa?

    VastaaPoista
  2. Elsi: kuulostaa mukavalta. mä en oo vielä yhtään selvillä viikonlopun suunnitelmistani, mutta kyllä varmasti löytyy aikaa ainakin kahvitteluille (:

    VastaaPoista
  3. Huippua! :) jos vaikka kattellaan parin päivän päästä kun tiedetään molemmat vähän tarkemmin?

    VastaaPoista