30.11.2011

How would you tell...

Mua on tänään opastettu, miten ilmoittaa ihmisille kolaroineeni autoa, ilman että se kuulostaa todella pahalta: silloin kuuluu aloittaa sillä, että olet kunnossa ja että se oli sen toisen vika. Ei niin kuin minä ilmeisesti tein kun shokissa lähetin useammalle ihmiselle tekstiviestejä siitä ja sain ilmeisesti osan kavereista pienen sydänkohtauksen kouriin. Seuraavalla kerralla (niin millä seuraavalla) mietin ehkä vähän enemmän tai ainakin muistan kertoa, että tout est bon ja auto on ainut, joka otti vähän osumaa.

Niin siis, meidän autossa, jossa on jo aiempienkin au pairien jäljeltä pieniä kolhuja, on nyt sitten munkin puolesta jotain uutta. Puolustukseksi voin sanoa, että ei muuten ollut edes promillen verran minun mokani, vaan ihan täysin sen idiootin, joka päättää sukellusveneellään ohittaa taskuparkkeeraavaa autoa. Minä toimin täysin liikennesääntöjen mukaan ja parkkeeraan ja yhtäkkiä kuuluu kamala pamahdus kun auton nokka on päässyt lähikontaktiin toisen vastaavanlaisen kanssa ja kaksi sekunttia myöhemmin kun aivoni jotain taas rekisteröivät, näen vain paikalta pakenevan auton perävalot peilistä.

Tästä tottakai seuraa omalla kohdalla täysi shokki, itkureaktio ja "miten mä kävelen tonne sisälle ja kerros host isälle, että sen autossa on nyt mukavia kolhuja ja syyllinen pakeni paikalta". Noh, tuo isä joutui muutamaan kertaan vahvistamaan multa, että onko se nyt auto joka on kolhuilla vai minä, koska mun aivoni eivät tuottaneet lauseita siinä vaiheessa. Yhdessä tultiin siihen tulokseen, että auto oli selvinnyt huomattavasti vähemmällä kuin mitä pelkäsin, koska se pamahdus oli oikeasti tosi voimakas. Mulle jatkettiin saman hokemista kuin mitä mulle on täällä monta kertaa sanottu - niin kauan kun itse olet kunnossa ja lapset myös, jos kyydissä silloin ovat, autolla ei ole mitään väliä. Olen miettinyt, että vaikka kuinka mama tota mulle hokee koko ajan, pitääköhän se oikeasti paikkaansa tositilanteessa. Tänään kun se kysyi multa millainen mun päiväni on ollut ja vuodatin ensimmäisenä kaiken tuosta autosta sille, vastaus oli juuri se sama "who cares about the car, are you sure you're okay?". Kyllä, olen ihan ok, mutta tärisen ihan vaan säikähdyksestä vaikka kuinka pitkään sen jälkeen.

Vaikka kyseessä kuinka oli aika pieni juttu, sai se silti mut säikähtämään aika pahasti. Ja ilmeisesti sitten säikyttelin monta kaveria niillä pienessä shokissa lähettelemilläni viesteillä. Eniten mua vain ärsyttää se, että sillä kuskilla, joka muuten aijoi ihan kunnon kokoista perheautoa, ei ollut sitä vertaa selkärankaa, että olisi pysähtynyt selvittämään tilannetta. Toisaalta, noh, se koko homma oli täysin sen oma moka, joten ehkä logiikka on kadota paikalta, ettei joudu korvaamaan kahden auton vammoja, joiden se varmasti oletti olevan monta kertaa isompia kuin mitä ne ainakaan meidän autossa oli, mutta silti.

Seuraavalla kerralla muistan ainakin, että kun pitää ilmoittaa kenelle tahansa kolaroinnista, pitää aloittaa sanoilla "mulla on kaikki hyvin, mutta...".

Tänään on paska päivä, huomenna ehkä vähän paremmilla fiiliksillä.

ps. äiti on ihana ja lähetti mulle veikkauksen joulukalenterin joka saapui juuri sopivasti tänään. En ole ihan varma kumpi on vanhempi, minä vai se jokavuotinen kalenteri, mutta mulla on sellainen ollut joka vuosi niin kauan kuin muistan ja ehdin jo tänään harmitella, miten tänä vuonna mulla ei olisi kalenteria ollenkaan.

pps. kiellän tosin joulun tulon, kun eilen tajusin, että mun 22-vuotis synttärit on tasan kuukauden päästä ja ihan vain kolmella sanalla: minä en halua!

3 kommenttia:

  1. Elä nyt ainakaan iästä kriisiä tee :) Minä täytän 23 ja ihan hyvältä tuntuu!

    VastaaPoista
  2. Nunnu: mä kehitin ensimmäisen ikäkriisin itselleni muistaakseni kun täytin 16 ja seuraavan vuotta myöhemmin :D sen jälkeen tässä on melkein viisi vuotta oltu ihan tyytyväisiä, mutta mulla on vaan sellainen olo, että vuosi 2011 ja samalla 21 ikänä on ollut niin mahtava, etten halua vanheta :D

    VastaaPoista