28.8.2011

"you know my friend went to hell with a football scollarship"


Mietin olisiko aika kirjoittaa jos ensimmäiset ja toisetkin hyvästit on jo jätetty. Ehkä. Huomaan kuitenkin olevani Ranskassa nopeammin kuin tajuankaan.

Eilen sanottiin heipat mahtavalle työporukalle; niille kaikille, jotka ovat tehneet omasta kesästäni aivan mahtavan. Kuviin saattoi eksyä pieni kaveri, jonka nappasin eilen töistä mukaani (ihan rahaa vastaan kyllä), koska on kivempi että kesästä on jotain pientä fyysistä muistona. Uusi Kitty voi istahtaa hyllyn päälle sen viime kesäisen pehmolelun viereen, jonka senkin viimeisenä päivänä nappasin matkaani töistä. Ajatus siitä, että melkein vuoteen ei tarvitse kuulla lausetta joka alkaa sanoilla "Lintsi on paljon parempi, koska...", tuntuu hyvältä.

Kavereiden lisäksi viimeisten heippojen listalta löytyi jo pikkuvelikin. Viikkonsa se viettää armeijan hellässä huomassa Parolassa ja joutui tänään lähtemään takaisin sinne. Päätin vierittää muutamia kyyneleitäkin sen hölmön perään kun tuntui todella hassulta ajatella, että nähdään vasta jouluna. Se on pitkä aika. 

Muistan kun olin lähdössä edelliselle reissulleni ja keskellä yötä halasin tuota yhtä kodinhoitohuoneessa. Kun lähdettiin kotipihasta, ensimmäisenä kappaleena autoradio soittaa PMMP:n Pikkuveljeä ja mieleen muistui miten jotenkin vuosia sitten Late täräytti - kappaleen sanoja kuulematta - että se voisi olla meidän kappale. Onneksi lähtiessään se selitti jostain kummista vapaapäivistä, joita se voi ansaita(?) joiden turvin se sanoi tulevansa vielä Pariisiin moikkaamaan. Vaikka viimeiset kaksi kuukautta se onkin ollut poissa ja olen nähnyt sitä vain ohimennen välillä, vasta oma lähtö saa ikävän nousemaan pintaan kun tietää ettei näe oikeasti ikuisuuteen. 


Jos tekisin jotain mitä kannattaisi, voisin napata tuon ranskan peruskieliopin kauniiseen käteeni ja yritää vähän virkistellä muistiani. Tuntuu nololta sanoa, että kolmen vuoden ja 11 lukiokurssin jälkeen muistan ehkä 10 sanaa koko kieltä. Onneksi koko ajan juttuja ranskaksi lukiessani muistan eri sanoja ja verbejä, mutta silti tuntuu vähän hassulta tajuta, ettei muista melkein mitään. Halu oppimiseen on kuitenkin suuri.

Vähän jänskättää millaiseen ryhmään ne mut kielikurssilla sijoittaa, jos osaamisen taso on sellaista "en muista nyt, mutta olen joskus osannut, joten pienellä kertauksella muistan varmaan paljon". Ehkä sekin selviää. 


Vielä jotain todistamaan tapaa jolla olen nyt pakannut / siivonnut. Istuin sängyllä ja katselin Frendejä. Samalla leikin uudella kameralla. Ehkä haen huomenna sen matkalaukun varastosta ja mietin miten yhden elämän saa pakattua yhteen laukkuun. 

Vaikka tämä entry olisi ehkä pitänyt aloittaa kunnon mitämissämilloin infopaketilla, ehkä annan sen kaiken tulla ulos ajallaan. Tällä hetkellä mielen perukoilla on vain jännitys siitä, miten ranska odottaa mua kahden päivän päästä. Koko kesän leikin ajatuksella syksystä ja ranskasta, mutta tuntui ettei se ollut hetkeäkään realistinen haave. Nyt rikkinäiset siivet kantavat mut Pariisiin melkein vuodeksi. Mä en tiedä uskallanko antaa itseni rakastua Pariisiin, kun edellisen visiitin jälkeen joka solu huutaa ikävää New Yorkiin...