27.10.2011

Château (gâteau) de Versailles


Eilen aamulla mun suurin ongelma oli se, että musta tuntui että lausun ranskaksi sanat linna ja kakku ihan samalla tavalla. Eli jos meidän siivooja kysyy multa mihin oon matkalla, saattaisin ilmoittaa olevani matkalla Versaillesin kakkuun. Onneksi se ei kysynyt, olisin meenaan varmasti möläyttänyt ääneen ihan väärän sanan.

Sen sijaan, että siivooja olisi kysellyt mun päivän suunnitelmista, se päätti pihistää (=siivota) mun laukun päällä lojunutta takia vähän parempaan talteen. Tietysti siinä vaiheessa kun mun piti nopeasti juosta junalle. Koska en ehtinyt alkaa elekielen ja ranskansanojen yhdistelmällä alkaa kyselemään takkini perään, päätin hakea alhaalta toisen takia - puolet paksumman sellaisen ja olin ihan varma, että paahtuisin sen sisällä. Noh, oikeasti pitää ehkä kiittää Mariaa takkini viemisestä (löysin sen likapyykkikasasta tänään, mutta sen hihassa ollut musta huivi on edelleen hukassa), sillä paksummalla takilla oli just sopiva ulkona ja ohuemmalla olisin varmaan jäätynyt. 


Ottaiskohan ne mut parkkivalvojaksi tuonne jos pyytäisin?



Mulla on kamerassa ihan liikaa kuvia ja aivan liian vähän energiaa niiden kaikkien läpikäymiseen, siksi laitoin tähän vain muutaman kuvan ulkoa + yhdet rappuset, jotka oli mielestäni tosi kauniit. Vietettiin varmaan yhteensä lähemmäs viisi tuntia tuolla linnassa ja sen puutarhoissa kierrellen ja kuvaillen. Alle 26-vuotiaat euroopan unionin kansalaiset pääsee linnaan maksutta passia vilauttamalla portilla, joten kannattaa napata se takataskuun jos tuonne haluaa mennä. Kierrettiin osa linnaa ja puutarhoja ja ainut mistä maksettiin oli juna, joka kiersi puutarhoja. Tuntui, että vaikka kameran akku uupuikin matkalla ja omat jalat oli sitä mieltä, että nyt on kierretty paljon, ei ehditty edes nähdä kaikkea mahdollista. Onneksi voitiin vain itseksemme kävellä ympäriinsä ja suunnitella, että "seuraavalla kerralla kun tullaan tänne, voidaan..." ja tuo lause jatkui monella eri tavalla. Maksutta kun pääsee, tuossa ympäristössä harhaili ihan mielellään. 



Eilen kirjoitin siitä, miten suunnitelmat muuttuvat täällä alituiseen. Noh, alkuviikon vapaat olivat ihan tervetulleita, mutta nyt vähän syö kun olen istunut koko päivän kotona odottamassa nuorinta lasta saapuvaksi kotiin. En eilen muistanut kysyä mihin aikaan se on tulossa, mutta oletin kun mulle sanottiin että mulla on alkuviikko vapaata ja torstai perjantai töitä, niin oletin sen tarkoittavan että lapsi on torstaina kotona viimeistään iltapäivästä...

Okei, juuri kun pääsin edellisen lauseen kirjoittamasta, soitti host mama mulle ja kyseli onko lapsi jo kotona. Ilmoitin, ettei ole ja tämä totesi, että sen olisi kyllä pitänyt saapua jo iltapäivästä ja pahoitteli kovasti sitä, että olen ollut talossa jumissa koko päivän. En olettanutkaan, että tätä mulle piruuttaan olisi tehty, mutta itse yltiömäisen täsmällisenä ihmisenä välillä hiukan pännii, että aikataulut on aika luistavia. 
Onneksi olen sentään saanut paljon tänään aikaan: suursiivosin huoneeni, katsoin yhden leffan joka mun on pitänyt katsoa jo pari kuukautta ja pesin kaikki pyykkini siten. Tosin no, on siellä pyykkikopassa vielä yksi sukka kun en oikein käsitä miten se oli mennyt piiloon cd-soittimen taakse multa kun yritin kerätä kaikki vaatteet kasaan. 

Ehkä se munkin työviikkoni tästä vielä alkaa - tai noh, silitihän mä tällä viikolla jo puoli tuntia, joten olen mä jotain olevinaan tehty. Palkankin olen jo saanut ilman että olen tehnyt mitään, joten hyvin menee. Vielä kun huomisen jaksaisi niin sitten ei tarvikaan muuta kuin hommata itsensä juna-asemalla lauantai-aamuna ja hypätä Lontooseen suuntaavaan junaan. Olen superinnoissani lähdössä matkaan, koska vaikka viihdyn täällä ihan superhyvin, parin päivän irtiotto näistä kuvioista kuulostaa tosi hyvältä. 

26.10.2011

Mon cœur, mon cœur, mon cœur qui bat, est là.


Kehitän suunnilleen päivittäin "I'm in Paris" momentteja itselleni. Mun on vaikea uskoa, asuvani ranksassa. Mun on vaikea miettiä, että mun nuppineula maailmankartalla sijaitsee tällä hetkellä ranskassa.  En tiedä miksi mun on vaikea takoa sitä kallooni, mutta jostain syystä se on vain vaikeaa. Ne on pieniä juttuja, jotka saa mut päivittäin ihan mielettömän onnelliseksi täällä ja välillä musta tuntuu, että harhailen tässä kaupungissa ihan päättömästi ja jaksan vain olla onnellinen siitä mahdollisuudesta, mikä mulle tänne on luotu.

Tänään päätin ruksuta yhden turistinähtävyyden listalta pois. Tai itseasiassa kaksi. Sacre cœur ja Moulin Rouge. Kumpikin mulle uusia tuttavuuksia, tosin tänään tajusin junalla kaupunkiin matkatessani, että jos oikeassa kohdassa tajuaa katsoa junasta oikeaan suuntaan, näkee sekä eiffel tornin, että tuon kirkon. Joka päivä oppii jotain uutta. 




Sininen taivas ja lämmin ilma. Viime viikolla olin umpijäässä parina päivänä yhdistelmällä villapaita + takki ja tänään ja eilen olen kokenut olevani leivänpaahtimessa saman yhdistelmän kanssa. Mielenkiintoista.



"This is my town, this is my city,
through my eyes, it looks so pretty,
this is my town, this is my city now"




Kun mä kävelen päivittäin Operan ohi ja suurten tunnettujen tavaratalojen, Lafayettesin ja Pritempsin ohi, tietyt turistijutut on menettäneet mun silmissä kaiken hienoutensa. Samalla tavalla kun New Yorkissa, kun siellä kerran käyn, seisot Times Squarella turistina ihmettelemässä, mutta kun siellä asut, välttelet sitä paikkaa viimeiseen saakka. Mulle tietyillä jutuilla ei oo merkitystä, mutta tuosta paikasta tykkäsin kaikessa turistimaisuudessaan. Ihan liikaa ihmisiä, liikaa kaupustelijoita yrittämässä kerätä sun huomiota (hey, blonde, hey baby, don't walk away from me, hey blonde - ei ole se tehokkain tapa saada mun huomiota vaan tappokatse osakseen). Rakastan sitä, miten tuo rakennus piirtyy sinistä taivasta vasten. 



Mun seuraava turisteilukohde oli Moulin Rouge, jonka tiesin olevan jossain siinä lähistöllä. Ei hajua missä, eikä välttämättä tarvettakaan tietää. Lähdin harhailemaan pikkukaduille ympäri kaupunginosaa, napsin kuvia, jotka ajattelin käyttää kuvituskuvana joihinkin tuleviin postauksiin, tää mun kuvailu kun tuntuu olevan vähän päiväkohtaista ja nautin vain olostani. Välillä pysähdyin bussipysäkeille varmistamaan niiden seinillä olevista kartoista, että liikun ees suunnilleen oikeaan suuntaan ja jatkoin matkaa. Varmaan tunnin harhailun ja haaveilun jälkeen löysin etsimäni. 

Tässä vaiheessa on varmaan hyvä todeta, että en ole koskaan nähnyt Moulin Rougea kokonaan, mutta olen yrittänyt ainakin viidesti. Se on vaan elokuva, jota ei ole tehty mulle ymmärrettäväksi. 


Vertaa tämän kuvan taivasta ensimmäisten kuvien taivaaseen. Tässä vaiheessa hyppäsin metroon ja suunnistin takaisin kohti juna-asemaa. Junassa ollessani Pariisin olikin yllättänyt kaatosade, jota tyylikkäästi välttelin shoppailemalla pari kynsilakkaa. 

Mulla on virallisesti ollut nyt alkuviikko sittenkin vapaata kun nuorimmainen onkin muualla torstaihin saakka. Vihaan sitä, miten suunnitelmat muuttavat täällä koko ajan, mutta en vihaa sitä, että saan olla vapaana ja tehdä mitä haluan. Huomenna vuorossa olisi Versailles kavereiden kanssa ja saan taas yliviivata turistilistaltani yhden paikan. Yritän muistaa olla sekä hyvä turisti, että hyvä bloggaaja ja napsia tännekin kuvia. 

23.10.2011

Tickets to London, check

Hei, kirjoitin viikko sitten viimeksi. Hups. En edes muista mitä kirjoitin silloin... tupla-hups.

Mä oon selvästi yrittänyt ainakin leikkiä kiireistä, kun tänne ei ole mitään rustattu. Tai sitten olen ajatellut, että ketään ei oikein mun ihan vaan perusarkeni kiinnosta niin paljoa, että jaksaisi käyttää aikaansa sen lukemiseen. Tai sitten vain kuvittelen kirjoittavani tylsästi.

Elämän pienet ilot täällä koostuu siitä, kun pystyy kuuntelemaan telkkaria/keskustelu/you name it ja ymmärtää mitä ihmiset sanovat. Multa kysytään Pariisissa suuntaa ainakin kolmesti viikossa nykyään ja yleensä osaan huitoa ihmiset oikeaan suuntaan. Tiedän mihin kuljen kaduilla (aina välillä) ja osaan meidän juna-aikataulut jo ulkoa. Pienet takaiskut on taas niitä, kun istuu telkkarin edessä neljä tuntia ja tuntuu, että ymmärtää ehkä kolme sanaa kaikesta. Kuitenkin sellainen olo, että kyllä mä opin ja se tuntuu hyvältä.

Mun neljän päivän tappelu Lontoon junalippujen ostamisen suhteen on vihdoin ohi. Ensiksi yritin ostaa liput sivulta x. No, seuraavana päivänä tuli viesti, että eipä ole saatavilla enää. Sitten yritin ostaa halpoja lentoja, jotka sitten olivatkin täyteen buukattuja vaikka sivusto jotain muuta näyttikin. Mahtavaa, ei onnistu. Seuraavana päivänä ihan junayhtiön omilla sivuilla lippujen ostamista ja no can do kun verkkopankin verified by visa palvelu oli ilmeisesti kaatunut. Tänä aamuna vihdoin kaikki vaikeudet selättäneenä mulla on junaliput Lontooseen ja takaisin. Viisi päivää ja minä pääsen hetkeksi pakoon tätä arkea. Viisi päivää ja olen vihdoin maassa, jossa puhun samaa kieltä kuin paikalliset. Kyllä, olen innoissani.

Eilen vietin vähän suomipäivää Emilian kanssa ja käytiin shoppailemassa jättimäisessä ostoskeskuksessa jossainpäin pariisia. Epämääräinen ilmaisu johtukoon siitä, että en ihan itsekään tiedä missä oltiin. Melkein kahden tunnin seikkailu ensiksi Emilian luokse juna-asemalle (okei, olisi mennyt vaan reilu tunti, jollen olisi ensiksi matkustanut junalla väärään suuntaan ja tehnyt pientä lenkkiä) ja juna-asemalta tunnin matka vielä ostoskeskukseen. Kyllä, kaikki saman kaupungin sisällä. Shoppailua monta tuntia ja suomen höpöttämistä. Vähän pelottaa mitä mun suomenkielentaidoille täällä käy kun tuntuu, että sanat hukkuu päästä jo tällä hetkellä. Great. Olin liikenteessä reilut 12 tuntia ja kotiin tullessa olin aika uupunut.

Tultiin myös siihen tulokseen, että blondeina pääsisi täällä aika pitkälle. Meidän metrokortit ei toiminut bussissa jota käytettiin, joten jouduttiin ostamaan liput paluumatkalle (koska tarkastajat valvoivat, että kaikilla on liput, menomatka oltiin menty pummilla). No, minä maksan ensiksi olevinaan omani pienillä kolikoilla, joista yksi tippuu jonnekin kuskin luokse lattialle. Kuski laskee kolikkoni ja toteaa vaan tarkastajalle "c'est bon" ja tarkastaja antaa mulle liput. Niin, kaksi 1,90e maksavaa lippua, joista olin maksanut sen 1,8e loppuviimein. Tarkastajat olivat aika hämillään kun Emilia mun perässä alkoi maksamaan omaansa. Oltaisiin saatu molempien liput maksamalla vähemmän kuin mitä yhden lipun hinta on. Välillä kannattaa olla blondi ranskassa.

Nyt pitäisi vähitellen alkaa valmistautumaan halloween-juhliin (juhlitaan tyylikkäästi viikkoa aikasessa) ja samalla voisi henkisesti valmistautua ensi viikkoon. Miksi lapsille on keksitty lomat? Minä nyt onneksi en joudu tekemään töitä kuin kolmena päivänä, mutta jo ne on haastavia, kun lapsi on siinä iässä että mikään perinteinen leikkiminen ei kamalasti kiinnosta ja silti en anna toisen vain istua telkkarin edessä kuin pikkuisen per päivä. Katsotaan olenko hengissä vielä perjantaina.

16.10.2011

"Les enfants sont montés dans leur chambre?"

Kyllä, meidän ranskankirja on juuri yhtä pirteä kuin yllä oleva lause antaa ymmärtää. Hienoja esimerkkilauseita.

Mulla ei ole viime päivistä kovinkaan erikoisia juttuja kerrottavana, koska olen elänyt arkea, enkä ole paljoa talosta poistunut edes vapaa-ajallani. Olen päättänyt, että tämä flunssa täytyy selättää ja ainoa tapa sen selättämiselle on oikeasti lepääminen. Siksi olen yrittänyt totella itseäni ja olenkin lähinnä yrittänyt tuijottaa Greyn anatomiaa ja levätä.

Tän päivän positiivisuuksiin lukeutuu mm.

nomnom tortillat lounaaksi. Mä haluan oppia tekemään quacamolea kanssa

varmistuneet suunnitelmat lasten lomaviikolle. Olin jo valmis heittämään kirveen kaivoon jos pitäisi kolmelle tuon ikäiselle lapselle keksi tekemistä viikoksi, joka olisi A.) kaikkien mielestä kivaa ja B.) ei sisältäisi tv:n katselua tai x-boksin pelaamista. Noh, poika on poissa kotoa maanataista perjantaihin, nuorin tyttö ainakin kolme arkipäivää ja vanhimman kanssa meidän nanneilyt nyt rajoittuu leffoihin ja siihen, että kuolataan vuorotellen eri poikien perään. Mun elämäni muuttui heti huomattavasti paremmaksi.

varmistunut Lontoon reissu. 12päivää ja minä otan junan ja huristan Englannin kanaalin alitse tuonne rakkaaseen kaupunkiin. Vanhemmat lentävät suomesta ja neljäksi päiväksi pääsen pariisiarkea pakoon ja viettämään omaa aikaa perheeni kanssa. Lontoolontoolontoo!

voisin viettää jouluna suomessa melkein kaksi viikkoa jos haluan! Jee!

löysin vihdoin täältä kaupasta edes jonkinlaista lakritsia. Vaikkei noi Haribon lakurullat yllä lähellekään Pandan tasoa, mutta silti, mun kuukauden lakritsikaipuu on nyt selätetty. Tosin tässä samalla mietin, miten parin viikon päästä voin saada myös ihan sitä pandan lakua. Nomnom.

Joten lopputuloksena: flunssa buhuu, kaikki muu: jeejee!

12.10.2011

Tämän päivän fiilikset kiteytyvät tähän: 


Ja ehkä vähän myös tähän: 


(Sori Minttu, oli pakko, mua alkoi vain huvittaan tämä bicth olotilani niin hirveästi)

Tänään oma olo on vaihdellut super kipeästä melkein kipeään. Koko ajan on kylmä, mutta samalla kuuma ja mikään ei ole hyvin. Kurkun on joku muurannut umpeen ja vadelmatee on auttanut siihen. Vartalo on sitä mieltä, ettei mitenkäänpäin ole hyvä, vaan kaikkialle sattuu, tekee mitä tahansa. Rintsikat tuntuvat maailman väkivaltaisimmalta keksinnöltä kun ne on liian lähellä ihoa ja kiroan, miten hanasta ei voi suoraan tulla kädenlämpöistä vettä, koska jos se on vähänkään liian kuumaa tai kylmää, koko vartalo protestoi sitä vastaan. Olen kiitollinen siitä, että nuorimmalla lapsella oli kaveri kylässä koko illan ja pystyin vain käpertymään vanhimman kanssa sohvalle ja katsoa Greyn Anatomiaa. Kipeyden takia olen sitten aika moody bitch näköjään myös.

Eilen kuulin, että yksi kavereistani täällä, F, johon ensiksi tutustuin, aikoo vaihtaa perhettä. Ollaan pidetty oman host äidin kanssa marttakerhoa koko ilta ja pohdittu mikä meni pieleen. Mulle F kertoi miten ei pidä siitä, miten perhe asuu hiukan syrjässä ja alueella, jolla on paljon romaneja, mutta itse en usko tuota. Tai voihan se olla pieni syy, mutta joku muu on mennyt pieleen. Ironisinta tässä on se, että minä olen vaistonnut jotain jo hetken aikaa, samoin oma host äitini ja myös tämän perheen äiti tiesi, ettei kaikki mene ihan niin kuin pitäisi. Silti ei ollut ottanut asiaa vielä puheeksi ja nyt molemmat on stressaavassa tilanteessa.

Yleensä on niin helppo löytää vikaa ulkopuolisena joko perheestä tai au pairista, mutta tällä kertaa ei. Perheen äiti on ihan megamukava jonka kanssa juttelusta olen nauttinut kovasti, samoin F on todella mukava ihminen, muttei se takaa sitä, että homma toimisi. Tuntuu kurjalta molempien puolesta. Lupasin kysellä, jos tiedän ketään, ketä perhe kiinnostaisi ja todella toivon heidän löytävän mukavan tytön luokseen pian. 

Saanko olla miljoonannen kerran onnellinen host perheestäni? Olen aina ollut pessimistinen ihminen ja pelkään aina pahinta, mutta vaikka mulle sanottaisiin huomenna että pakkaa laukkusi (mitkään merkit ei tähän viittaa, mutta siis kuvitelmallisesti) en varmasti siltikään löytäisi paljoa pahaa sanottavaa kenestäkään täällä. 

11.10.2011

Damn avion!

Katsottiin tänään leffaa.

Tämän neidin kommentit elokuvaa koskien olivat luokkaa:

- She's a beautiful actrice
- But she clearly hasn't been living in the real world because she was so shocked by the avion

Mulla menee edelleen ranskasta suurin osa ohi ja joudun sulattelemaan kuulemiani lauseita hetken ennen kuin tajuan. Miksi sitten näyttelijätär ja lentokone tulevat ensimmäisenä aivoista ulos ranskaksi? Kummalliset aivot, joille on tällä hetkellä selvästi vähän liikaa, että suomi olisi äidinkieli, puhun englantia käytännössä yhtä sujuvasti kuin suomea ja nyt pitäisi heittää ranska sinne samaan soppaan.

Joka kerta kun joku toistaa mulle saman ranskaksi neljä kertaa ja minä en vaan ymmärrä, tekee mieli parkua turhautumista. Samaan aikaan joka kerta kun joku puhuu mulle jotain ja ymmärrän ongelmitta, tiedän, että tämä helpottuu päivä päivältä.

Ei se mitään, vaikka mulle nauretaan mun hauskojen lauseiden takia joissa on mausteina ranskaa. Viime viikolla Mater Chefiä katsoessa mulle käännettiin niiden tehtävänanto englanniksi. Saatoin vastata "yeah I know, I got what they were saying" ja teki mieli hymyillä.

9.10.2011

"Who says wine has to cost more than milk?"

Täällä kun istun junassa matkalla keskustaan ja takaisin käytännössä päivittäin, on mulla aikaa katsella liikaa maisemia ja miettiä asioita. Tiedän, missä kohtaa kulkee nelikaistainen valtatie Pariisiin ja minkä joenmutkan varrella yleensä kulkee aina joku vene, jos on kaunis päivä. Samalla mietin Pariisia ja kaikkea mitä täällä on tapahtunut. Lähinnä mietin sitä, miten onnellinen olen tästä kaikesta ja ehkä tää vihdoin, kolme vuotta sen ekan yrityksen jälkeen, on se mun unelma au pair vuodesta, ulkomailla asumisesta ja sen rakastamisesta.

Mietin junassa miten Pariisi on onnistunut reilussa kuukaudessa ujuttamaan itsensä mun sydämeeni kilpailemaan siitä kotikaupungin paikasta. On ollut maailman raskainta elää suomessa tietäen, että Suomi on koti ja rakastan sitä ihan käsittämättömästi, mutta samalla mun sydän on kaivannut joka solullaan New Yorkia, jonka kaduilla tunsin kuuluvani sinne aivan samalla tavalla kuin Suomessa. Pariisiin en tunne vielä kuuluvani, mutta rakastan tätä kaupunkia, sen kauneutta ja yllätyksellisyyttä. Sitä, että en tiedä mitä seuraavan kulman takaa tulee vastaan. Pelkään jo valmiiksi millä tavalla vuoden päästä suomessa mun sydän varmasti itkee kahden suurkaupungin perään. Ei ole reilua.

Mietin, että jos voisin siirtää mun tämänhetkisen todellisuuden, megamukavan host perheen, uudet kaverit ja elämän Pariisista sellaisenaan New Yorkiin, tulin siihen tulokseen, etten sitä tekisi. Täällä, tässä maassa, kulttuurissa ja ympäristössä on hyvä olla.

Lähdettiin eilen baareilemaan ruotsityttöjen kanssa koulusta ja meidän ilta oli kummallinen sekoitus suomen, ruotsin, englannin ja ranskan puhumista. Googletettiin "where to go out in paris" ja luotettiin googleen. Istuttiin metrotunnelissa pitkään junien kulkiessa ohi ja juotiin valkkaria pullosta. Se viini oli maksanut 93 senttiä ja oli oikeastaan yllättävän hyvää hintaansa nähden. Ei sitä hitaasti joisi, mutta pullon suusta nopeaan tahtiin se meni. Päädyttiin googlen opastuksella vähän etnisempään kaupunginosaan, jossa blondeina varmasti vedimme huomiota puoleensa. Ranskassa alkoholia ei saisi myydä yhdeksän jälkeen samoin kuin suomessa, mutta viinikaupan mies vain totesi "vite, vite, vite" ja nauroi. Juotiin lisää valkkaria ja kuohuviinia kadulla, sateen suojassa ja löydettiin sattumalta baari, jonne haluttiinkin mennä. Ilmaiseksi sisään, mikä oli tervetullutta ja rento, mukava meininki.

Vähän latinotyyppinen baari, jossa soi ajoittain ihan hyväkin musiikki. Tanssittiin, harrastettiin vodka redbulleja ja nautittiin illasta. Jos kuvittelin viimeksi ulkona ollessani, että siinä baarissa miehet olivat tuttavallisia, oli tämä potenssiin kymmenen vähintään. Tanssittiin varmasti miljoonien eri ihmisten kanssa ja kadottiin aina muutaman biisin jälkeen pihalle hengittämään. Se portsari varmaan vihasi meitä, vaikka hymyilikin meille ja päästi takaisin sisälle. DJ soitti Empire State Of Mindia samalla kun kaulailin jonkun pojan kanssa ja hetken aikaa mun teki mieli vain itkeä, koska sitä biisiä ei pitäisi soittaa mulle täällä. Samalla päässä takoi pariisi-onnellisuus ja se, että kaikki on hyvin.

Tunnit valuivat silmien ohi ihan huomaamatta ja karattiin baarista joskus ennen viittä etsimään ruokaa ja odottamaan metroa. Vietettiin varmaan tunti pihalla kun löydettiin joku ruotsalaisranskalainen poika ja jotain sen tuttuja. Mun pää oli sekaisin kaikista kielistä ja tuntui, etten rekisteröinyt mitään sanoja, mitä ruotsiksi sanottiin. Juttelin kahden toisen pojan kanssa, ne ei oikein puhuneet englantia ja mun aivojen rekisteröintitaso siihen aikaan aamusta minkään muun kielen kuin suomen ja englannin kanssa oli aika heikkoa. Humalatila ehkä auttoi, mutta toinen niistä pojista oli ehkä ensimmäinen ihminen täällä jolle olen yrittänyt kunnolla puhua ranskaa. Kyllä minä perusjuttu kaupassa käynnin yhteydessä ja näin osaan ihan tällä maan omalla kielellä hoitaa, mutta muuten mulla ei ole paljon ollut mahdollisuuksia käyttää ranskaa. Varmasti puolet sanoista meni ihan väärässä järjestyksessä ja verbit ei ehkä taipuneet ihan tavalla, jolla olisi pitänyt, mutta ei se mitään.

Metrolla junalle aamulla ja seitsämän aikaan selvisin kotiin. Sanomattakin oli selvää, että vihasin herätyskelloa, joka soitti neljän tunnin päästä ja herätti. Silmät avattuani piti vähän aikaa miettiä ja kuulostella mitä pääni pitää liikkumisesta. Voin vain kiittää edelleen päätäni, joka ei osaa kehittää krapulaa kovin usein. Eilisen jälkeen on ehkä ihan oikeutettua vain koomata sängyllä ja nauttia. Tosin, ouh what fun, huomenna on koulua, mikä tarkoittaa läksyjä tälle päivälle -.-''

Vaikka mä tiedän...

...että sunnuntai aamuna kello 7:06 blogin päivittäminen ei ole kovin viisasta yritetään silti, vaikka joka sanan joutuu korjaamaan ainakin kahdesti, ennen kuin kirjaimet ovat edes melkein niillä paikoilla missä niiden pitää olla.

Vaikkei mulla oikeasti asiaa ole, halusin vain kertoa, että tällä hetkellä kaikki tuntuu todella hyvältä. Pariisi on tuntuu hyvältä ja vaikka välillä saankin "I'm really in France" shokkeja ja mietin mihin olen pääni työntänyt, kaikki on tällä hetkellä todella hyvin. Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan voin sanoa olevani aidosti onnellinen ja että tunnen kuuluvani siihen kaupunkiin missä olen. Olen onnellinen ja tajuan sen pienistä jutuista ymprilläni.

Tiedän, että huomenna aamulla  päivällä herästessäni tiedän, ettei tämä päivitys ehkä ole ollut maailman viisain, mutta juuri tässä hetkessä, juuri nyt, tämä on ihan hyvä. Seuraavaksi voin nukkua humalani jonnekin kuuseen ja toivoa, että huomenna aamulla pienet miehet eivät hakkaa kirveineen kalloani halki.

4.10.2011

"I figured out what the spirit guy wants me to do"

Tiistai on ainut päivä viikosta, jolloin mulla ei ole oikeastaan mitään tekemistä päivisin ennen kuin lapsi pitäisi hakea koulusta. Päätin, että tänään väsyttää ja nukuin pitkään. Oikeastaan sen takia että aamulla unissani kuvittelin ulkona tulevan vettä kaatamalla ja vasta vähän myöhemmin tajusin sen olleen pyykinpesukone. Blondi moment jälleen. Tämä päivä on ollut silittämistä, jota vihaan aika suunnattomasti ja heitin dvd-soittimeen ekan käsiin osuvan levyn (17 Again, hyvää viihdettä) ja ajattelin tännekin jotain saada päivitettyä.

Viikonloppuna lähdin shoppailemaan ostoskeskukseen pariisin länsipuolelle.Mun metropassini oli vanhentunut edellisenä päivänä, joten pääsin itse ostamaan lippua automaatista. Päädyin kyllä sinne minne halusinkin, parin mutkan kautta tosin. Sain viettää kaipaamaani omaa aikaa all by myself, ilman että tarvitsi miettiä host perhettä tai uusia tuttavuuksia. Ei sillä, ettenkö pitäisi sekä perheestä, että tapaamistani ihmisistä täällä, mutta välillä tuntui hyvältä vain olla ihan yksin. Ilta vietettiin barbuque partyissä perhetuttujen luona, jossa oli ihan liian hyviä margaritoja ja ihan liian hyvää quacamolea. Viikon tuskaisen helleaallon jälkeen lauantai päätti olla ensimmäinen päivä, jolloin yö viileni ihan tappavan kylmäksi ja kun koomailtiin sisällä sohvalla, tärisin melkein kylmyydestä.

Sunnuntaina pitkään nukkumista, telkkaria ja rentoutumista, kun edellisenä päivänä en pahemmin ollut ehtinyt ajattelemaan edes omaa nimeäni. Myös suunnitelmia kuukauden päähän.

Maanantai, arki ja koulu. Väsytti tuskaisesti, mutta selvisin silti. Koulun jälkeen englanninkielisten kirjojen metsästystä ja löysinkin hyllyn, jossa määrällisesti kirjoja ei liikaa ollut, mutta olisin löytänyt paljon luettavaa silti. Can You Keep A Secret? ja Water for Elephants lähtivät mukaan, koska kummankin olen halunnut lukea jo pitkään. Kirjasto voisi olla lompakkoystävällisempi vaihtoehto, mutta mulla kulkee pokkarit laukussa mukana aina pienen ikuisuuden ennen kuin saan mitään kirjaa luettua, joten parempi mulle näin.

Vaikka täällä kaikki on ihan loistavasti, tällä hetkellä mielessä siintää se, miten ihan oikeasti taidan päästä sinne Lontooseen kuun lopussa. Host äidiltä asiaa en vielä ole varmistanut, mutta se mulle kerran jo sanoi, että mulla on ne 4 päivää vapaata, jos jonnekin haluan mennä, joten... jee, jonnekin missä jopa ymmärrän kieltä.

1.10.2011

No. Full. Sentences.

Mua vaivaa edelleen flunssa, mikä tarkoittaa sitä, että olen joka ilta ihan ruumishuoneelta karanneen näköinen ja oloinen. Eilen olisi tehnyt mieli valittaa siitä, miten en vain olisi halunnut hakea lasta enää kymmenen jälkeen illalla urheilukompleksilta kun en vieläkään tiennyt minnä mennä siellä. Itketti ja väsytty. Turhautti ja teki mieli avautua, miten mut ilmeisesti taas yritettiin ryöstää metrossa (tällä kertaa vastaan kävelevä mies yritti napata rannekoruni ohi kulkiessa, mutta eipä saanut sitäkään matkaansa) ja miten mua vain pänni vähän jokainen asia ja teki mieli itkeä. Huvikseni mietin, että jos ottaisin vain auton alleni ja lähtisin ajamaan kohti Puolaa (en oikein tiedä mistä se Puola tuli kuvioihin), kuinkahan pitkälle pääsisin ennen kuin joku mut pysäyttäisi. Tämä siis ihan vitsillä, en ole karkaamassa puolaan.

Jo pelkästään se, että tällä kertaa löysin tuon lapsen sieltä sports complexin uumenista piristi iltaa. Siellä aika varovasti etsiskelin lasta ja kävelin mm. miesten suihkutilojen läpi ja uiui kuinka hyvännäköisen pojan sieltä löysinkin. (Tässä ei alunperin ollut mitään foot notea, mutta koen näin oikolukiessa tarpeelliseksi selventää, että ei, en löytänyt hyvännäköistä miestä sieltä suihkutiloista, vaikka se ei olisi haitannutkaan, vaan ihan sieltä salin puolelta, jonne vain piti tuon pukkarin läpi mennä). Tarkoittaako tämä sitä, että saan nyt syyn meikata myös keskiviikkoisin, jolloin normisti vietän päivää kollareissa hiukset sekaisin ja meikittä, kun ei oikeasti tarvi näyttää naamaansa pahemmin ulkona?

Oikeasti olen ihan onnellinen, etten mitään eilen kirjoittanut, koska luultavasti olisin nähnyt asiat vain raskaammin kuin ne oikeasti ovatkaan. Mietin tänään, miten ehkä on helppo kirjoittaa siitä, miten saan epämiellyttävää huomiota tai miten joku yrittää ryöstää mut, mutta sitten ehkä unohdan kertoa niistä pienistä asioista, jotka ilahduttavat. Siitä, miten normaalisti jalankulkijoille ei paljon tietä täällä anneta, mutta miten autot yleensä pysähtyy mun eteen, miten sain eilen taskuparkkeerattua auton täydellisesti ehkä ekaa kertaa elämässäni, miten seisoin yksi päivä pikkukatujen risteyksessä pitkän tovin stop merkin takana ilveillen pojan kanssa, jolla olisi ollut oikealta etuajo-oikeus, mutta miten se halusi antaa mulle tietä ja miten alan oppimaan pariisin metrokarttaa. Ne pienet negatiivisuudet kaatuvat helposti kaikilla niillä pienillä asioilla, joita täällä rakastan, mutta välillä ne negatiivisuudet on vain helpompi muistaa.

Päivät on olleet pitkiä kun host isä on ollut poissa koko viikon, se kun on tämän perheen osapuoli, joka tulee ihmistenaikaan kotiinkin. Tämä sairaus ja koulun alku eivät vain auta asiaa, kun vaihdan nothing to do aikataulusta täyteen päivään. Silti olen onnellinen siitä, että saatiin käytyä eka kunnon keskustelu ranskaksi meidän portugalilais-ranskalaisen siivoojan kanssa tänä aamuna mun koulusta ja siitä, miten menen sinne kolmatta kertaa tänään. Tähän saakka musta tuntuu, että se on lähinnä vain pelännyt loukanneensa mua pariin kertaa kun on todennut mm. imuroivansa ja sanonut, että pistä telkkaria lujemmalle, mutta minä olen kadonnut huoneesta tekemään jotain muuta. Jos olen niin onnellisessa asemassa, että täällä on joku joka siivoaa meidän puolesta, mun mielestäni on pelkästään kohteliasta antaa sen tehdä hommansa rauhassa eikä siten, että pitäisi varoa mua. Kyllä tämä tästä. Seuraavaksi voin esittäytyä meidän takapihan talossa vuokralla asuville ihmisille. Tähän mennessä vain olen kuullut miten ne kuuntelee Rihannaa ja meidän kaikista ikkunoista näkee suoraan niiden taloon sisälle ja olen vähän liiankin tietoinen mitä siellä välillä tapahtuu ja miksi ne verhot menee kiinni.

Koska en ehkä höpötä tänne enää mitään järkevää, vaihdan ehkä Sheldonin seuraan ja katson uusimman The Big Bang Theory -jakson. Tämä viikko kului ohi ihan liian nopeasti ja juuri tänään koulussa mietin, että olen onnellinen kun mulla on vielä 9 kuukautta jäljellä täällä kun kuulin, että yksi ruotsalainen on täällä vain 4 kuukautta. Ihan liian vähän aikaa.

ps. Mun 1 kuukautispäivää Pariisissa asumiselle (vain fiksut valitsevat saapumispäiväkseen 31. mitään kuuta, kun nyt mulla on anniversary vain joka toinen kuukausi) on juhlistettu Pariisissa tappohelteillä ja olen hikoillut "like a beef" kuten tossa yksi päivä päätimme tuon teini-ikäisen kanssa. Miten liha hikoilee, se on oma lukunsa, mutta meillä oli hauskaa. Mutta ihan oikeasti, syksy tule tänne ja vie nämä +30 asteen ilmat pois. Minä kärsin ja kuolen.

pps. veiskö joku mun pankkikortin piiloon. Meinasin tänään koulukirjojen lisäksi tehdä vähän heräteostoksia... iPadin. Päätin kehittää obsession sen hommaamiselle ja perustelinkin homman itselleni tosi hyvin myös... Olen maailman paras perustelemaan itselleni vaikka mitä ja oikeuttamaan itseni ostamaan vaikka kuun taivaalta, joten eikö olisi ihan oikeutettua ostaa myös iPad?