1.1.2012

Kentällä...

Helsinki-vantaan lentokentällä kahvilatäti teititteli mua kun ostin pullon Jaffaa. Kaikki toivottaa hyvää huomenta, mutta mun aivot ei rekisteröi ihan niin paljoa, että muistaisin miten siihen kuuluu vastata. Ranskassa olen tottunut olemaan välillä madame ja usein teititelty, en suomessa suunnilleen omanikäisen ihmisen puolesta. Istun portin edessä ja vielä olisi tunti aikaa kunnes lentoa edes aletaan boardata. Harrastin jo shoppailuterapiaa: olo oli sen verran kurja, että ostin uuden hajuveden. Mitä hajuvesi ja kilo lakuja ei parantaisi?

Koko yön olen jojoillut fiilisteni kanssa. Ei, koko kaksi viikkoa olen jojoillut fiilisteni kanssa. Välillä on ihan hirveä ikävä pariisia ja pariisi-ihmisiä. Välillä taas on hirveä halu vain käpertyä etanaksi omalle sängylle peiton alle ja olla paossa pahaa maailmaa. Kun vuosi vaihtui ja ympärillä vain paukkui ja räjähteli, katselisin sitä kaikkea kyyneleet silmissä tietäen, että nyt, tänä vuonna, minä lähden taas takaisin pariisiin. Ehdin itkeä illan ja yön aikana enemmän kuin pitkään aikaan ja hyvästit tuntui aivan liian vaikeille. Vielä jos osaisin selittää miksi.

Koska tiedän, että kaikki Pariisissa on hyvin. Puolet minusta ei malta odottaa, että pääsen sinne takaisin. Kuitenkin se toinen puoli on itsepäinen ja alkaa miettiä sitä, kuinka paljon asioita tulenkaan kaipaamaan suomesta. Sitä arkea, jossa voin keskellä yötä hiippailla alakertaan, kiivetä keittiön työtasolle istumaan jalat ristissä ja syödä viinirypäleitä. Ihan pieniä hölmöjä asioita, mutta jotka silti on niin tärkeitä.

Tää on sitä samanlaista ikävää, mitä koin silloin kun lähdin Lontoosta ja vietin yhden päivän siellä yksin kierrellen. Kun oli sanonut jo heipat kaikelle tutulle ja turvalliselle vanhempien muodossa ja oli taas hetken yksin tyhjän päällä ennen kuin palasi Ranskaan ja siihen elämään, jota siellä rakastan. Sillä kerralla mun ikäväni helpotti heti kun junan saavuttua ranskan puolelle sain ranska-puhelimen auki ja luin kavereilta tulleita kyselyjä siitä miten matka meni ja onko kaikki hyvin. Samalla lailla tiedän, että nyt kun pääsen takaisin mun ihanan perheen luokse Pariisiin ja pääsen halaamaan mun ihania tyttöjä taas parin viikon tauon jälkeen, kaikki tulee olemaan taas ihan hyvin. Olen nauttinut Pariisista niin paljon koko syksyn, että en voi kuvitella etteikö kevätkin olisi aivan upea tuolla.

Suomen ajasta mulla ei ehkä liikaa ole kerrottavaa. Pari päivää sitten täytin vuosia ja nyt pitäisi tottua sanomaan olevansa 22, vaikka en todellakaan haluaisi. Synttäreitä juhlittiin hyvien kavereiden kanssa Turussa ja voi olla, että esimerkiksi mustikkashotteja tuli juotua ihan tarpeeksi. Suomen baareista kaipaa halpoja hintoja, mustikkashotteja, marianneja ja lonkeroa, mutta sitten toisaalta mietin, että mun paras krapulantorjuja pariisissa on ollut se, etten baarissa juo yleensä lähes mitään ja seuraavana aamuna pää kiittää. Synttäreiden jälkeen se ei nimittäin sitä tehnyt.

Siinä missä olen nyt höpöttänyt tämän tekstikentän täyteen epämääräistä tajunnanvirtaa, voisin nyt hautautua vielä syvemmälle jättineuleeni sisään ja tarttua joko viimeisiin sivuihin Ronni Cooperin Manhattan kirjasta, joka uudessa ihanassa iPadissa majailee (on muuten yks parhaista kirjoista ikinä!), taikka joulukuun cosmoon, jonka ekana päivänä suomesta ostin, mutta jota en vieläkään ole ehtinyt lukea. Jossain vaiheessa ainakin oli siis kiire.

Nyt vain au revoir Suomi ja salut Paris!

1 kommentti: