7.2.2012

Sugar rush


Jutellaanko taas loogisista jutuista. Kaivelin kuvia taas kerran puhelimen muistista ja näköjään aiheina voisivat sitten olla vaikka Tiny Tower, täällä on kylmää ja lauantai-ilta. 

En muista missä yhteydessä törmäsin Tiny Toweriin jouluaatonaattona, mutta voi luoja, minun ykköspelikseni puhelimessa on Mahjongin rinnalle kohonnut tämä ihanan turha peli! Minähän olen ihminen joka sai aikanaan harmaita hiuksia siitä, miten kaikki hoitelivat farmejaan facebookissa ja kirosin jokaisen farmville-kutsun facebookissani maan alimpaan rakoon. Vannoin, etten koskaan koukuttaisi itseäni mihinkään yhtä tyhmään... Noh, nyt tämä neiti rakentaa tiny toweriaan ihan kikseissä ja menee tosi hyvin. Tällä hetkellä kerroksiakin löytyy vähän enemmän kuin tuosta yllä olevasta kuvasta, 57 muistaakseni...

Kuka muu on addiktoitunut johonkin yhtä fiksuun peliin?


Mun auto sanoo, että on kylmä... Se köhii joka kerta siihen malliin kun sen käynnistää, että joka kerta jännitän lähteekö se käyntiin. Toistaiseksi on onneksi lähtenyt. Siinä huolimatta en oikein tiedä, mitä tuo punainen lumihiutale tahtoo tarkoittaa, eikä ole tullut kysyttyä myöskään kun samalla tavalla sitä vanhemmat ajaa viikonloppuisin, joten ehkä se tarkoittaa vain sitä, että on kylmä. (Juu, tiedän autoista ihan hirveästi, kuten huomaa.)

Viime kesäkuussa jouduin pysähtymään Tampereelta Virroille ajaessani bussipysäkille 10 minuuttia kotoa, kun huomasin, että autossa palaa outo punainen huutomerkkivalo ja soitin äitille onko autossa suurikin vika. Noh, äiti infosi rakasta lastaan, että tällä on käsijarru päällä ja siitä matka virroille taittuikin sitten ihan ongelmitta. Ja tottakai syytän tästä veljeäni, joka laittaa usein meidän pihaan ajettaessa käsijarrun vain sen verran päälle, että näyttää kuin se olisi pohjassa, eikä myöskään vaikuta ajamiseen melkein ollenkaan. Kuskina olen oikeasti ihan hyvä ja hallitsen ajoneuvon hyvin, mutta ehkä pitäisi vähän tutustua noihin varoitusvaloihin ja muihin. Ajan loppuviimein todella vähän autolla, koska suosin aina julkisia ja siksi "iskä, auta!" -puhelut on yleensä ne, jotka ratkaisee asiat varmiten.


Mun lauantaista kului suurin osa kotona: aamupäivällä ihan vain koomaillessa sängyllä ja iltapäivällä pari tuntia babysittaillessa. Illalle piti olla suunnitelmia kavereiden kanssa mutta ne sitten peruuntuivatkin ja itse halusin talosta pakoon edes illaksi, vähän vain tuulettumaan. Sainkin sovittua tapaavani sitä poikaa, jonka kanssa piti jo viime viikonloppuna nähdä. Kerrankin kuulemma en ollut liian busy näkemään.

Olin myös niin onnellinen siitä, että mulla on maailman paras minttu, joka kuunteli monta tuntia putkeen mun ongelmointia. Ongelma numero 1 oli se, miten saada joku uskomaan, että kiitos, mutta en ole kiinnostunut, kun mikään ei tunnu toimivan; ongelma numero 2 olikin hermostuminen siitä, mitä ilta tuo tullessaan. (Jos kirjoitan epäselvästi, niin ongelma 1 on poika, jolle epähuomiossa annoin numeroni kun se oli vähän reppana, mutta ihan mukava ja ajattelin, etten ikinä kuulisi siitä, enkä viitsi polkea sen rohkeutta maanrakoon olemalla antamatta numeroa. Kyseessä ei siis ole sama mies, jota illalla näin.) Pitkän kaavan mukaan laittauduttuani ja tosiaan jatkuvaa ongelmointia harrastettuani, ilmoitin, että jos mies ei nyt arvosta sitä miltä näytän, on se tyhmä. Kuvan tosin olisi voinut ottaa sitten kun on laittanut hiukset kuntoon ja sellaisesta kulmasta, että kunnolla näkeekin miltä olisin näyttänyt.

Meillä oli ehkä maailman epätreffimäisimmät treffit ikinä kun pistettiin suunnitelmat uusiksi nopeasti tultuamme siihen tulokseen, ettei kumpikaan olla sitä tyyppiä, että varsinaisesti nautittais tilanteesta, jossa pitää istua vastapäätä toista ihmistä ja yrittää pitää keskustelua yllä kun ei tunne toista ollenkaan. Oli paljon rennompaa juoda kuoharia toisen sohvalla, selailla maailman huonoimpia musiikkivideoita telkkarista, jutella hölmöjä, humaltua vähän ja sen jälkeen lähteä katsomaan vähän pariisin yöelämää. Taas kerran, kyllä, mutta aika erilainen kokemus kun yleensä olen aina vain kavereiden kanssa, jolloin kyllä blondeina tyttöinä saadaan varmasti huomiota. Voin sanoa nauttineeni tuosta rentoudesta miljoonasti enemmän kuin siitä, jos joku tosiaan olisi mut istuttanut sinne ravintolan pöytään akward-momentin äärelle.



Kuvailin keskellä yötä... jossain päin Pariisia. En muista enää metroasemaa, jonka lähellä tää oli, enkä nyt jaksa kaivaakaan sitä puhelimen muistista ylös. Kun kuitenkin kyse oli ihmisestä, jota en kunnolla ennestään tuntenut, pidin, just in case, kaverini perillä siitä, missä liikuin. Vaikka mukavasta ihmisestä kaikin puolin oli kyse ja sellaisesta, joka kyllä kohteli mua juuri niin kuin tyttöä kuuluukin kohdella, minä olen aina se, joka ei luota kehenkään, eikä nyt sokeana vieraassa kaupungissa välttämättä kannatakaan. 


Mun illan viimeinen kuva on näköjään black out. Kuvausaika 1:32 ja ei mitään havaintoa missä olen päätynyt kuvaamaan täyttä tyhjyyttä. Arvelisin, että oltaisi oltu vielä metrossa tuohon aikaan, mutta noh, pirun hyvä kysymys miten tämä kuva on syntynyt...

Seuraavana aamuna heräsin tottakai päänsärkyyn, mikä oli ikävä vieras, koska en kuitenkaan ollut juonut kuin pari lasia valkkaria ennen kuin lähdin kotoa hermoja rauhoittamaan ja pari lasia kuoharia myöhemmin. Joo, tiedän, noista tulee yhteensä kyllä jo se kokonainen viinipullo, mutta normaalisti tuo määrä ei ole läheskään tarpeeksi aiheuttamaan mulle minkäänlaista pääkipua. Sain kuitenkin itsestäni jotain irti ja tapasin kaveria keskustassa, mäkkiruoan ja leffan merkeissä. Valittiin leffa ihan vain taktiikalla "toi näyttää hyvältä kuvan perusteella ja alkaa sopivaan aikaan" taktiikalla. Kahden ensimmäisen minuutin jälkeen olen valmis juoksemaan leffateatterista kiljuen pakoon, koska olin varma, että mut on raahattu katsomaan jotain aivan järkyttävää kauhuleffaa.


Onneksi en juossut pakoon, koska leffa oli aivan loistava! Kyllä, katsoin siitä osan sormet silmillä tai takin kauluksen takaa kurkkien, mutta en muista koska olisin viimeksi räkättänyt leffassa samalla lailla vatsalihakset kipeinä. Voin varoittaa, että tuossa on sellaista huumoria, että välillä miettii väkisinkin että "ei tälle saisi nauraa, ei tälle vaan saisi nauraa", mutta ei vain voi olla nauramatta. Vähän sellainen Scary Movie tyyppinen paketti, mutta hauskoilla jutuilla varustettuna. Tucked and Dale vs. Evil. Suosittelen.

Vaikka viikonloppu olikin tosi kiva tosi monella tapaa, tämä päivä on vedetty aika möksmöks fiiliksissä. Joku minimaalisen pieni koti-ikävä kai otti vallan kun täyttelin taas työhakemusta ensi kesää varten samaan paikkaan, missä pari edellistä mahtavaa kesääni olen vietellyt ja vähän aikaa oli sellainen olo, että jos tätä aikaa voisi pikakelata eteenpäin, olisi ihan siistiä, koska kyllä mä ikävöin suuresti tiettyjä juttuja suomesta. Toivottavasti nämäkin fiilikset on huomiseen menessä selätetty jonnekin kaivoon, koska vielä viikko sitten sain hengenahdistuksia ajatuksesta, että täältä pitäisi muka pois joskus lähteä. 

2 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. <3 (niin kuin sulle jo sillon illalla tekstailinkin! säästyit muuten paljolta kun pakotin itseni jättämään monta fiksua viestiä lähettämättä... ja mun puhelinlasku säästyi kanssa :D)

      Poista