2.3.2012

"we can drive all night"

Koska olen laiska, enkä jaksa kirjoittaa koko tätä juttua uusiksi, vaikka en eilen ehtinytkään julkaisemaan mitään, laitan tämän nyt tällaisena vähän sekalaisena tekstinä tänne. 

---

Kirjoitettu 1.3. klo. 18:15

Nainen osaa aikatauluttaa elämäänsä taas tosi hyvin. Makaan sängyllä hiukset sekanutturalla ja kynsissä kerros lakkaa kuivumassa. Niin ja tunnin päästähän pitäisi olla meikattu, hiukset laitettu ja vaatteet vaihdettu ja valmiina lähtemään ulos. Öö, kuka arvaa olenko ajoissa matkalla kun tässä vaiheessa blogin päivittäminen on ihan paras juttu? Yleensä kaikki tuntee mut siitä, miten olen aina maailman täsmällisin ihminen, mutta tää ranskan ajatusmalli on kyllä tarttunut muhun ihan täysin ja "nähdään kymmeneltä" voi helposti tarkoittaa puolta yhtätoista mullekin eikä mihinkään oo kiire. Vielä puoli vuotta sitten "nähdään kymmeneltä" tarkoitti sitä, että olin paikalla viimeistään kymmentä vaille kymmenen. Tätä kiirettähän auttaa kovasti se, että kirjoitan pienen ikuisuuden omasta täsmällisyydestäni. Voi luoja.


Mun tauti alkoi tosiaan kadota viime viikon lopulla, mutta edelleen siitä on tallella se voimattomuus, joka kuulemma voi kestää parikin viikkoa sen itse flunssan loppumisen jälkeen. Sen loppumista odotellessa siis... Viime lauantaina sain paketin äidiltä postissa, joka oli pistänyt sairastavalle lapselleen vähän purkkaa ja suklaata lohdutukseksi tulemaan. Suklaalevyn päälle oli leikattu aamulehdestä Jere ja tiedän, että äiti on lähettänyt koko paketin tämän stripin takia. Meidän perheessä on ikuisesti jatkuva vitsi siitä, miten Jere on ihan niin kuin mun veljeni ja meillä usein keskustelunaiheet saattaakin mennä linjalla "luitko mitä jere teki tänään lehdessä". Noh, tämä strippi kuvaa juuri sitä, miten rakas tytär olen ollut tässä viime viikot kun olen järjestelmällisesti unohtanut vastailla äitin sähköposteihin ja tekstiviesteihin... Hups. 




Lauantaina tosiaan uskalsin pistää nenäni ensimmäistä kertaa ulos viikkoon ja arvatkaa oliko maailman upein fiilis kun aamulla päätin laittaa nahkatakin päälle vaikka kuolisin kylmyyteen, enkä kuollut yhtään, vaan oli juuri sopiva fiilis. KEVÄT. Se on tullut tänne. Harhailin ihan ekstaasissa ympäri Pariisia nauttien siitä lämmöstä, vaikka aurinko ei paistanutkaan.


Päädyin vahingossa Louvrellekin kävellessäni vain ympäriinsä ja tajusin vihdoin kuinka pienellä alueella kaikki Pariisin suuret nähtävyydet onkaan. Ihan maailman paras päivä kun käytin koko iltapäivän kävellen ympäri kaupunkia ja illalla babysittasin ja katsottiin vain The Voicea koko ilta, jonka ekan kauden eka jakso tuli lauantaina. Jos muuten mahdollista, ranska on vielä suomeakin enemmän jäljessä uusien tosi-tv-formaattien tänne saapumisen suhteen! 


Sunnuntaina heräsin puoli yhdeksän aikaan siihen, että puhelin soi. Tuntematon numero, joten en vastaa. Seuraavaksi tekstiviesti "vastaa tyhmä" kaverilta ja soitto perään, että tämä tulee mua vastaan meidän juna-asemalle, herää ja meikkaa. Toinen tietää mut liian hyvin, kun tiesi, että jätin vastaamatta puheluun vain koska en tunnistanut numeroa. Hylkäsin siis lämpimän sänkyni - mielestäni ihan liian aikaisin sunnuntaiksi - ja lähdin nauttimaan päivästä kaverin seuraan. Syötiin taas kerran mäkkärissä, istuttiin kahveilla Starbucksissa ja nautittiin lämmöstä ja auringosta. Tarkoitus oli mennä nukkumaan päiväunet tuon sänkyyn, mutta junassa päätettiinkin, että lähdetään pienelle seikkailulle. Ajettiin rer junan päätepysäkille reilun tunnin matkan päähän pariisin keskustasta.


Oltiin ehkä vuosisadan rasittavimpia junassa kun kuunneltiin musiikkia ja naurettiin ja katseltiin ikkunasta ulos ja rakastuttiin uusiin maisemiin. Siistiä! Hullua miten pieni matka pitää kulkea pariisin ulkopuolella, että löytää peltoja ja kauniita maisemia, jotka muistuttaa ihan maalais-fiiliksistä.



Päädyttiin maailman söpöimpään todella pieneen brittiläisennäköiseen kylään, jonka nimi oli Saint Martin D'Etampes. So cute.


Ikuistin junan ikkunasta kadun, joka muistutti Wisteria Lanea. 


Ja omat koivet. Paha juttu keväässä on se, että mun pitää hylätä mun Uggit, vaikka ei niitä täällä melkein koko talvena olisi tarvinnut, mutta kun ne on vaan niiiiiin mukavat jalassa! Meidän seikkailu takaisin ei ollutkaan enää niin kiva kun alkoi väsyttää ja aurinko lakkasi paistamasta. Kaikesta huolimatta laiskaksi sunnuntaiksi tuo oli aivan täydellinen.


Maanantaina mun päiväni alkoi sillä, että host maman ollessa kotona, lähdettiin Pizza Hutiin lounaalle. Kelpaa. Pizza Hutin jälkeen dropattiin pienimmät lapset isän hoiviin ja lähdettiin juhlistamaan vanhimman synttäreitä tyttöjen kesken spahan Disney-hotelliin. Parasta kaikessa, siellä oli SAUNA! Ja juuri sellainen kuin saunan kuuluu olla, lämmin, kiuas ja vettä, jota voi heittää kiukaalle. Eräs suomalainen oli ihan kuudennessa taivaassa siellä. Maanantain työntekona siis pitsaa ja kylpyläreissu ja poreammeessa lillumista... Kelpaa.


Tiistai alkoi yhtä rennosti kuin edellinenkin päivä. Aamun ensimmäinen juttu oli lasten vieminen mcdonaldsiin host maman kanssa lounaalle. Siitä sitten pohdittiin päivän suunnitelmia ja tultiin siihen tulokseen, että salla voi ottaa ja lähteä näkemään kaveriaan, jos haluaa. No, niin teinkin. Vaihdoin meidän lähiöt Emilian lähiöihin ja omat muksut ruotsiversioihin kun vietiin lapset yhdessä läheiseen puistoon leikkimään. Mulla kun on niin vanhat lapset täällä, että niiden kanssa ei pahemmin kunnon leikkejä enää leikitä, nämä oli onneksi sen verran nuorempia, että au pairejakin sai lapsettaa ihan huolella. 

Oli hauska huomata, miten samat leikit on leikitty sekä suomessa, ruotsissa, että ranskassa kun kaikki tiesi leikkien säännöt ongelmitta. Leikitettiin myös muutamaa ranskalaislasta, joiden mummo oli todella tympääntyneen näköinen, eikä piitannut vähääkään mitä sen lapset tekee. Sopivat hyvin meidän leikkeihin mukaan onneksi ja ehkä niiden mummo sai pienen hermoloman lapsistaan siellä puistossa samalla. Juostiin ympäri lasten kanssa ja kiipeiltiin puuhun aikamme ennen kuin tuli aika viedä lapset takaisin kotiinsa tuon yhden voidessa lopettaa työt. 



(Tästä eteenpäin on kirjoitettu sitten 2.3 klo: 12:45)

Lähdettiin yhdessä kaupunkiin ja tarkoituksena oli käydä syömässä ja nähdä sitten yhtä jätkää ja tehdä sen kanssa jotain. Ne suunnitelmat ei kuitenkaan toteutuneet, joten harhailtiin hitaasti kävellen ihan Seinen rannassa aina Notre Damelta Eiffeltornille saakka. Hidasta kävelyä, paljon juttelua ja välillä pysähdyttiin aina vain istumaan jonnekin ja fiilistelemään sitä, miten onnellinen olo siinä hetkessä oli. 




Väitin jossain vaiheessa sulattavani tuon tornin ihan vain pariisi juttuna kun olen ollut täällä tarpeeksi kauan, mutta ei. Se on edelleen maamerkki, joka vie multa hengityskyvyn mennessään kun se seisoo pimeässä valaistuna ja se on näky, jota en kyllästy katselemaan. I love it! Lähdettiin kummatkin omiin sänkyihimme ensimmäisillä yöbusseilla, omani onneksi on vain sen 20 minuuttia keskustasta meille ja hiukan harmitti kaverin puolesta, jonka bussi lähti vasta mun bussin ollessa perillä ja tiesin, että tuolla olisi tunnin bussimatka ja puoli tuntia kävelyä kotiin siihen päälle... Oltiin valmiiksi harhailtu pariisissa jo se viisi tuntia illasta. 

Keskiviikkona mulla oli ensimmäistä kertaa tällä viikolla ihan kunnon töitä myös. Olin iltapäivän vastuussa kahdesta nuoremmasta ja niiden molempien kavereista, joten aika helppoa se homma mulle oli. Vietettiin monta tuntia ulkona nuorimman ja tämän kaverin kanssa rullaluistellen ja nauttien vain kevätauringosta ja lämmöstä. Sahasin myös autolla varmaan kolme tuntia ympäriinsä illasta vieden ja hakien ties ketä paikasta A paikkaan B, mutta ei haitannut kun en pitkään aikaan ollut ratin takana viettänyt aikaa. Illalla katsottiin jotain tosi kummallista tv-sarjaa monta jaksoa putkeen maman kanssa enkä oikein vieläkään osaa päättää tykkäänkö siitä vai en. Pitää ehkä katsoa vielä muutama jakso tässä jossain vaiheessa.


Torstai mulla olikin sitten vapaa kokonaan ja pitkään nukuttuani ja koneellisen pyykkiä pestyäni otin suunnaksi Pariisin. Kukaan muu ei tietenkään ollut vapaalla, joten harhailin taas yksin puoli ikuisuutta keskustassa, pääsin rahoistani aika tehokkaasti eroon kaupoissa ja istuin Starbucksissa kirjoittamassa ihan kunnon vanhanajan kirjettä ja sen jälkeen etsin postia, mistä lähettää se suomeen saakka. Löysin H&M:ltä maailman parhaimman rannekorun - no okei, kolmen rannekorun setin - itselleni, josta löytyy kaksi kaupunkia, jotka on mulle kuin koteja ja Lontoo, jota rakastan myös todella syvästi, vaikka siellä koskaan en ole päässyt asumaankaan. Oli pakko ostaa. 

Kotiin päästyäni tosiaan sain kamalan kiireen aikaiseksi kirjoittaessani puolet tästä merkinnästä ja sen jälkeen kiireellä meikkasin ja yritin muokata itsestäni ihmisen näköistä kun lähdettiin katsomaan millaista on Pariisin yöelämä torstaina. Istuttiin ensiksi lähellä Seineä juomassa viiniä samassa paikassa mistä osa noista Eiffeltorni kuvista oli tiistaina otettu. Ihan kiva muuten, mutta istuttiin tosiaan siellä ylempänä ja ihan joen rannassa seikkaili joku todella creepy mies, joka sitten paljastui itsensäpaljastelijaksi aika nopeasti. Istuin siinä kaiteella ja mietin, että great, kun katson suoraan eteenpäin mun edessä seisoo Eiffeltorni niin kauniina ja tää ilta olisi aika täydellisen ranskalainen ja onnistunut tän viinin kanssa, jos en tietäisi, että päätä 180 astetta kääntämällä ja alas katsomalla näkisin jonkun hullun runkkaamassa siellä... Tiedän, taas näitä juttuja, joita ei ehkä ääneen kannattaisi sanoa täällä, mutta tilanne oli taas niin absurdi, että ei vain voi olla ihmettelemättä. Sanomattakin on varmaan selvää, että siirryttiin aika nopeasti pari junapysäkkiä toiseen suuntaan joen varteen ja löydettiin paikka, jossa pystyttiin istumaan niin lähellä vettä, että jalat heilui tyhjän päällä ja vesi oli siinä alla samalla kun reilun metrin päässä kaiteen takana autot ajoi meidän ohitse. Siellä viihdyttiinkin paremmin ennen baariin menoa. 

Päädyttiin taas jotenkin niihin kahteen samaan baariin, missä yleensäkin ollaan aikaa täällä vietetty. Meillä oli tällä kertaa pojat seurana ja multa meni aina välillä ohi kaikki ranskaksi mitä tapahtui. Edelleen olen sitä mieltä, että yksi siisteimmistä jutuista ikinä on autolla ajelu pariisin keskustassa kun kyydissä on vain ihan hullun kivaa istua vaikka ei tiedä yhtään minne on matkalla. Yleensä tutkiessani ympäristöä yritän aina kurkkia metroasemien nimiä niiden ohi ajettaessa, jotta tiedetään ees vähän missä ollaan. Toisaalta, en kyllä hyppäisikään kenenkään kyytiin, johon en luottaisi, joten aika turhaa se kai on. 

Päädyttiin aamuyöstä Vicennesin linnan jonnekin puistoon, missä oli lampi ja ankkoja. Harrastin pitkän aamukävelyn ympäri puistoa jätkän kanssa, jota pelättiin aivan mielettömästi kun tavattiin se ekaa kertaa joskus muutama viikko sitten, mutta se osoittautui onneksi todella mukavaksi. Tiedän ainakin, että sitä ei kannata suututtaa. Kun käveltiin ympäriinsä, mun ensimmäinen kysymys toiselle oli "is someone gonna find my body here after you've killed me?". Toinen pysähtyi kannoilleen ja ilmeisesti tajusi vasta siinä vaiheessa, että oltiin oikeesti oltu aika peloissamme sen suhteen silloin aiemmin. Itsehän kysyin tuon ihan vaan vitsinä, koska tuohon mennessä olin tullut jo siihen tulokseen, että se on todella mukava, mutta kerroin sille myös, miten se tahtoessaan osaa olla aika, noh, pelottava. Istuttiin lammen rannalla ja katseltiin ankkoja toisen puhelimen taskulampun valossa ja sanoin sille ääneenkin sen, miten varmasti tulevaisuudessa muistan, miten olen istunut perjantaiaamuna kuudelta ranskalaisen linnan puistossa analysoimassa mun (kind of) exäni käytöstä ihmisen kanssa, joka vielä 8 tuntia aiemmin lukeutui yksiin pelottavimmista ihmisistä, jotka olen tavannut. Se hetki oli sellainen, jossa pienistä palasista rakentui sellainen täydellinen fiilis, jota ei olisi halunnut rikkoa ja jota on ehkä mahdoton selittää kenellekään muulle. 

Meidät heitettiin taas onneksi juna-asemalle ja hymyilin itsekseni kipittäessäni nopeasti kotiin kaikkien työmatkalaisten välistä. Pelkäsin ihan hulluna törmääväni meidän host isään sen lähtiessä töihin (koska mulla ei ole mitään havaintoa mihin aikaan se lähtee ylipäätään töihin). Ei sillä, että se olisi välittänyt vaikka olisi muhun törmännyt, ei vain tuntunut siltä, että haluaisin selittää miksi tulen perjantaina seitsämän jälkeen aamulla kotiin. 

Nyt olen ollut jo pari tuntia hereillä. Pitäisi ehkä syödä jotain lounasta ja siivota tätä huoneen katastrofia ennen kuin neljän aikaan pitää tehdä pari tuntia töitä. Ja sitten on lasten lomat lomailtu onneksi! Mä olin ihan kauhuissani ajatuksesta lapsista kaksi viikkoa kotona, mutta tää on mennyt mun osaltani harvinaisen kivuttomasti kun ensimmäisen viikon sairastin kokonaan ja nyt tämän jälkimmäisen tuo mama on ollut kotona, niin mun työt on ollut maailman helpoimpia. Seuraavat lomat on kuuden viikon päästä... miksi täällä on niin paljon lomia? (Tosin niiden lomien aikaan saattaa olla, että Salla on kaksi viikkoa lomalla, josta toinen toivottavasti kuluu euroopassa ja toinen ehkä Suomessa, joten ei valiteta!)

2 kommenttia:

  1. Hei, minä ja kaksi muuta suomalaista aupparia ollaan nyt käymässä Pariisissa! Olisiko sulla aikaa näyttää meille esimerkiksi yöelämää huomenna? :) Tai nähdä muuten vain jossain välissä? Me lähdetään tosi aikaisin maanantai-aamuna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laitoin sulle yöllä (aamulla :D) toivottavasti ainakin numeroni sun blogin puolelle, joten voit ottaa sieltä yhteyttä ja katotaan jos ehditään nähdä (:

      Poista