2.4.2012

may the odds be ever in your favor

Viimeisen kolmen päivän aikana minä ja tämä kaveri ollaan oltu aika tiivis pari.


Okei, tuo mun kaveri on ehtinyt kuljetusmukavuuksien vuoksi vaihtamaan vähän muotoja kauniimmin mukailevampaan ja vielä tyttömäisempään asuun tässä välillä, mutta käsi kädessä, me ollaan liikuttu paikasta A paikkaan B ja suljettu muu maailma ympäriltämme aina kun vain pienikin tilaisuus meille on sallittu.

Viimeisen kolmen päivän aikana minä nimittäin löysin uuden rakkaan:


Vihdoin annoin periksi ja ostin Hunger Gamesin. Noin 48 tuntia sen ostamisesta ostin Catching Firen...

From now on, en tiedä mitä kirjoitan, joten saattaa sisältää juonipaljastuksia!

Mä olen jo pitkään tahtonut lukea nuo kirjat, mutta en ikinä ole uskaltanut. Minä olen ihminen, joka 14-vuotiaana istui vessassa lukemassa 10 pientä neekeripoikaa loppuun, koska se oli ainut tarpeeksi pieni tila, jossa tunsin pystyväni hallitsemaan joka nurkan. Olen siis maailman säikyin ihminen ja ajatuskin kirjasta, jossa joku taistelisi hengestään 23 muuta vastaan, tuntui ihan mahdottomalta. Koko kirjan pointti kun olisi se, mitä kaikkein eniten pelkään: et ikinä tiedä mikä selkäsi takana sua väijyy. 

Torstaina päätettiin kaverin kanssa, että sunnuntaina mennään leffaan ja ilmoitin, että meidän on pakko mennä katsomaan Hunger Gamesiä. Toinen lupasi ja torstai-iltana tulin siihen tulokseen, että 14.99 euroa iTunes storessa on ihan liikaa tosta kirjasta edelleenkin mun mielestä - syy miksi sitä en aiemmin ole ostanut. Seikkailin uteliaisuudesta amazoniin, jonka valikoimista kirja löytyi kindle versiona viiden dollarin hintaan. Empä harkinnut ostopäätöstä puolta sekunttia. Luin illalla pari ekaa lukua, ajatuksena vain koittaa tempaiseeko se mukaansa ja pitäisikö siitä niin paljon, että haluan nähdä leffan. En ihan olettanut, että olisin nenä kiinni padissäni koko seuraavan päivän ja että oikeasti lukisin koko 400 sivuisen kirjan parissa päivässä. 


Olen itse hirveän villillä mielikuvituksella varustettu ihminen, minkä takia pidän siitä, että kirjoissa kuvaillaan paljon. Samalla olen myös äärimmäisen kärsimätön ihminen, joka ei jaksa lukea pitkiä pätkiä tekstiä ilman repliikkejä. Siitä huolimatta jaksoin lukea tätä loistavasti, vaikka välillä oli pitkiäkin pätkiä jolloin repliikkejä ei yksikertaisesti ollut ollenkaan. Nuortenkirjana helppolukuinen kirja ja minun keskittymiskyky, joka normaalisti lähtee harhailemaan maailman helpoiten, oli kuin naulittu tähän kirjaan kiinni. Osui ja upposi, yhdellä laukauksella.

Kirjan juonessa rakastuin suuresti siihen, miten vaikka koko Hunger Gamesisssa on kyse eloonjäämisestä ja tappamisesta, ei missään vaiheessa kuolemilla kuitenkaan mässäilty, vaan ne olivat aika nopeasti käsiteltyjä. Toisena rakastin sitä, miten, vaikka kyse on tappamisesta ja eloonjäännistä, sekä Katniss, että Peeta molemmat säilyttävät inhimillisyyden. Se, että sinut lukitaan areenalle 23 muun nuoren kanssa, jotka janoavat vertasi, ei tarkoita, ettäkö sinusta pitäisi tulla myös pelkkä robotti, joka vain tappaa. Rakastin myös kaikkia pieniä yksityiskohtia, joita kirjasta löytyi. Aivan mahtava lukukokemus siis ja tosiaan, pari minuuttia ensimmäisen osan luettuani, olin jo ostanut Catching Firen ja aloittanut sitä. Jäin koukkuun.


Entä sitten kirjasta elokuvaksi?

Niin kuin sanoin, tarkoitus ei todellakaan olla ja upota tähän maailmaan niin pahasti kuin onnistuin, vain lukea kirjaa vähän, katsoa leffa ja miettiä haluanko lukea kirjan loppuun. Suunnitelmana hyvä, toteutus ontui.

Mulla ainakin on ollut sillä tavalla, että esim Twilightit vain paranee mun silmissä elokuva elokuvalta, koska ne pienet yksityiskohdat haihtuvat mielestä ja jäljellä on vain se perus tarinanrunko, jota leffa noudattelee. No, nythän mulla oli mielessä kirja niin elävästi kun vaan voi ja tiesin ihan tasan tarkkaan mitä jokainen uusi kohtaus tuo tullessaan. Siitä syystä oli jopa vähän hassua katsoa tuota leffaa kun tiesi niin tarkasti kaiken ja osasi pinpointata joka ikisen pienen kohdan, jossa leffa ei noudattanutkaan enää kirjan runkoa. Musta tuntuu, että jos katson tuon leffan uudestaan parin kuukauden päästä, osaan katsoa sitä ihan eri silmin kun mitä nyt, niiden yksityiskohtien vähän hälvennyttyä mielestä.

Hiukan ärsytti, kun tiettyjä juttuja ei leffassa selvennetty kunnolla, mutta ihan oikeasti suosittelisin leffaa kyllä kaikille katsottavaksi. Sitäkin enemmän tosin suosittelen kirjaa, joka ainakin itselleni oli ihan mahtava lukukokemus. Nyt alan ahmia innolla Catching Firea ja toivon, ettei kukaan ehdi pilaamaan sitä tai Mockinjaytä multa kertomalla mitä niissä tapahtuu, koska parasta mun mielestä tähän mennessä näissä on ollut se, että en tiedä yhtään mitä tulee tapahtumaan vaan saan täysin rinnoin nauttia siitä, mitä kirjan juoni keksiikään pääni menoksi seuraavaksi.

Olen nyt viimeiset pari päivää hehkuttanut uutta Hunger Games rakkauttani kaikille, jotka vain jaksavat vähääkään mun juttuja kuunnella (vähän ehkä myös niille, joilta alkaa aihe jo valumaan korvistakin pihalle), joten ehkä tämän kaiken itsestäni ulos kirjoitettuani voin palata takaisin omaan Hunger Games kuplaani ja virnistellä siellä hölmönä miten onnellinen olenkaan, että päätin tarttua näihin kirjoihin. Muita Hunger Games faneja?

2 kommenttia:

  1. Minäminäminä! Kirjat tuli ekan kerran luettua puoltoista vuotta sitten ja sen jälkeen ömmm kolme kertaa (?) Minäkin pidän erityisen paljon runsaasta kuvailusta. (:

    VastaaPoista
  2. Semifani. Leffan vain olen katsonut, joka oli sillein ihan ookoo, vaikkakin suhteellisen arvattava. Tosin jokin atmosfääri ja kuvaustapa olivat mielestäni huippuluokkaa. Näin.

    VastaaPoista