6.5.2012

La sens de la vie

Kirjoitettu 3.5. mutta pystyin julkaisemaan tämän vasta nyt!

Pitkästä aikaa taas blogin puolella elossa. Käsi pystyyn kuka arvasi, ettei asiat minun loman, remontin tai minkään muunkaan suhteen menneet ihan niin kuin olisi etukäteen toivonut? Onnea teille, arvasitte oikein... Kirjoittelen edelleen lomalta, tällä kertaa Lafayettesin vieressä olevan Starbucksin sohvalla istuen mango passion frappuccinoani litkien. Ainoa hyvä puoli tässä lomassa on palkallisuus, kaikki muu sitten kuseekin.  Eihän remontit koskaan pelaa sillä tavalla kun niiden toivoisi, kyllähän minä sen tiedän, mutta tämä remontti on saanut hermoni jo kaatumaan kuudesti ja tuntuu, että tämä ei kyllä valmistu ennen kuin minä tästä maasta olen jo pakoni suorittanut... Noh, yritän pysyä positiivisena.

Meidänhän piti päästä host vanhempien kanssa muuttamaan takaisin taloon sunnuntaina... Noh, tällä hetkellä ainoa edes semi-asuinkelvollinen huone on omani, suolana kakun päällä tosin se, että suihku on kylmä, huoneessani ei ole sähköjä, joten päivät mennään oven alta vedetyn jatkojohdon, sähköpatterin ja yöpöydän lampun valossa. Ja kyllä, se talo on PELOTTAVA. Ei kivaa, mutta kun vaihtoehtona on tuntemattomien naapureiden nurkissa punkkaaminen, mielummin otan meidän kummitustalon vaihtoehtona kun ainakin saan mennä ja tulla juuri niin kuin haluan... Paitsi noh, työmiehet tekevät 12 tuntista päivää, aloittavat seitsemältä aamulla ja lopettavat samaan aikaan illalla, joten ideaalia olisi, jos en silloin olisi talossa. Onhan tässä kaupungissa vaikka mitä keinoja ajan kuluttamiselle, mutta 12 tuntia päivässä alkaa olla jo aika extreme aika olla poissa kotoa päivittäin. Toivottavasti tää tästä vähitellen helpottuu. Kääntäisivät nyt vain tänään sen patterin huoneessani, joka on ainut asia mikä siellä pitäisi tehdä niin sen jälkeen voisin huoletta nukkua vaikka joka aamu siellä pitkään kun ei tarvitse pelätä iskeekö joku millä hetkellä hyvänsä sisälle huoneeseen... Niitä työmiehiä taitaa olla joku 6-8 ja niiden record sisään huoneeseen iskemisessä kun vaihdan vaatteita, on jo 2, joten eiköhän niistä jokaisella ehdi olla maailman huonoin ajoitus jossain vaiheessa. Hiukan Lorelai Gilmore fiilikset aina välillä. 

Loma Espanjan auringon alla oli ihan mukana ajoittain, mutta eipä mennyt kaikki asiat ihan niin kuin toivoin. Paloin mm. ensimmäisenä päivänä niin lahjakkaasti selästä, että loppuviikon sainkin pitää t-paitaa päällä koko ajan. Lahjakasta. Tietyt jutut eivät menneet ihan niin kuin elokuvissa ja viimeisenä aamuna klo. 5 aamulla saksalaisten poikien saattaessa meitä lentokenttäbussille, multa kysyttiin oliko mulla hauska loma, vastasin, että ajoittain, mutta vastuu oli myös suuri pala purtavaksi. En kadu lähtemistä ja varmasti jos uudestaan pitäisi päättää, vastaisin myöntävästi, mutta siinä vaiheessa kun tuon viikon jälkeen host isä heitti mut juna-asemalle ja pystyin sanomaan 'see ya in a week' tuntui ihan himputin hyvältä pystyä ottamaan pieni irtiotto tästä perheestä, vaikka ovatkin aivan mahtavia. 

Loman toinen viikkoa oli ensiksi rentoilua Emilian kanssa. Katsottiin koko Two and a half menin uusin tuotantokausi, nukuttiin, vihattiin sadetta ja käytiin katsomassa Titanic 3D versiona leffassa. Olen nähnyt Titanicin noin miljoonasti, mutta edellisestä kerrasta taisi olla ainakin reilut 5 vuotta ja tuntui, että vihdoin osasin arvostaa sitä leffaa rakkaustarinana sillä tavalla miten kuuluisikin. Tehokkaasti ehdin vähän parkuakin leffassa, tottakai, kuuluu asiaan. 

Viime torstaina lähdin onkimaan omat vanhemmat ja perhetutut lentokentältä ja jatkoin lomaa hotellissa aivan Louvren kupeessa. Oltiin huonoja turisteja kun kaikki oli olleet Pariisissa jo aiemmin, harrastettiin lähinnä shoppailua ja epämääräistä hengailua ympäri kaupunkia. Sain niitä niin kaipaamiani lakuja ja sai nauraa niiden ihmisten hölmöille jutuille, jotka on niin lähellä, mutta samalla niin kamalan kaukana.  Perjantai iltana lähdin ravintolasta omien kavereiden matkaan yksille drinkeille ja vaikka suunnitelma oli jatkaa iltaa jonnekin muualle, mun jojo-mielialan kanssa päätin lähteä kotiin. Ajattelin kävellä pienen iltalenkin kotiin kun en jaksanut mennä metrolla ja selvittää päätäni kun se oli ihan kaaoksessa. Mun pieni iltalenkki venyi 4,8 kilometrin lenkiksi Googlen mukaan, joten ihan lyhyt ja rentouttava lenkki pelkästään.

Seuraavana päivänä turisteiltiin taas vähän, hain kotoa kamoja vanhemmille kotiinviemisiksi ja käytiin syömässä ihan megahyvässä ranskalaisessa ravintolassa. Kun vanhemmat lähti jo nukkumaan kymmenen jälkeen, minä lähdin taas kavereiden mukaan juomaan viiniä notre damen edustalle ja nauttimaan illasta. Sateen yllättäessä päätettiin tarttua kutsuun lähteä yliopistobileisiin yhden suomalaisen tytön mukana. Mulla oli omat epäilykseni niistä bileistä, mutta ne osoittautui ihan mahtaviksi. Juuri sellaiset aloittelu-rentoilut, mitä koulussa harrastettiin usein. Siistiä oli päästä Cité universityn kampukselle, jossa on oma asuntolatalo joka maailman kolkasta tuleville opiskelijoille ja me oltiin hienossa kiinalaisessa rakennuksessa pelaamassa juomapelejä lähinnä fysiikkaa opiskelevien poikien kanssa. Pieniä the big bang theory fiboja, mutta hyvällä tavalla. Vaikka päädyttiinkin klubille, jossa viihdyin ehkä puoli tuntia ennen katoamista (tosi huonoa musiikkia ja meininkiä) pystyin sanomaan, että mulla oli ollut tosi mahtava ilta siihen mennessä ja oli ollut kivaa. 

Sunnuntaina olikin vuorossa ikävät hyvästit vanhemmille, puhdistin kyynelkanavia taas aikani, vaikken ees tiennyt mille itken, kun koti-ikävä ei ole ja kaikin puolin haluan olla täällä, mutta tuo remontti ja tietämättömyys siitä, missä milloinkin pystyn nukkumaan, stressaa mua ehkä hiukan liikaa. Onneksi mentiin katsomaan heti sunnuntai-iltana 2 days in New yorkia, joten mulla ei ollut edes aikaa ikävöidä asioita. New york versio voitti mielestäni Paris-version ihan kevyesti, joten oli hyvä valinta leffaksi.

Maanantai-ilta oli taas yksi näistä hauskoista you never know what happens in Paris hetkistä. Ostettiin illalla pullo rommia ja kolaa pikkukaupasta, päädyttiin seinen rataan istumaan ja juomaan sitä ja hetken päästä sateelta suojaan ison puun alle, jonne myös neljä ranskalaista poikaa löysi sateelta pakoon. Hetken päästä mulle lykättiin kuulokkeet korville (sain hyvästellä tärykalvoni siinä vaiheessa!) ja käskettiin kuuntelemaan Tupacia. Pojat viihdyttivätkin meitä koko loppuillan ja hengailtiin vain ulkona ja nautittiin illasta. Kävelin kahden niistä kanssa ympäri st. micheliä kaikkien muiden kadottua meiltä jonnekin ja oli tervettä vaihtelua kun kerrankin hengasi omanikäisten tai nuorempien jätkien kanssa, joilla oli niin typerät jutut ja joiden kanssa vaan nautin kaikelle mahdolliselle ja mahdottomalle. Puhuin ranskaa koko illan ja musta oli ihanaa miten parin tunnin jutustelun jälkeen yksi jätkistä bongasi, että jos en ymmärrä jotain, vastaan aina vain kysymyksiin 'oui' ja sen jälkeen jokaisen mun myöntävän vastauksen perään kysyttiin 'ymmärsitkö mitä mä sanoin vai sanotko taas vaan kyllä'. Pitää ehkä muuttaa taktiikkaa tässä vielä joskus, mutta kun välillä on vain paljon helpompaa vain sanoa kyllä kuin pyytää toista toistamaan asiansa kuudetta kertaa ja tuntea itsensä tosi tyhmäksi kun ei ymmärrä. Se ilta oli hyvä eri tavalla kuin mitä illat yleensä on, mutta minä ainakin nautin koko illasta kaikkine kummallisuuksineen. 

Eilinen kului ensiksi nukkuessa, sitten kotiin matkaillessa, kylmässä suihkussa ja sen jälkeen kaupungissa st Martin kanaalin rantaa kävellen. Löydettiin pojat, jotka pelasi katukorista sellaisessa häkissä, joita näkee vain jenkkileffoissa ja olisi ehkä pitänyt ottaa opiksi niiden 'älkää olko ujoja vaan tulkaa pelaamaan' huudoista. Kanaali oli tosi kaunis ja siellä pitää päästä käymään vielä joskus uudestaankin. Kotona en ehtinyt ees pelkäämään meidän kummitustaloa ennen kuin jo nukahdin sängylleni, joten pitää kai väsyttää itsensä taas tänään keskustassa niin totaalisesti, että kotiin päästessäni sammun suoraan sängylle...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti