28.11.2012

ja silloin ei, ei sanota elämälle ei

Jos haluaisin kuvailla elämäänsä ironisesti, voisi kertoa siitä, miten makaan ison alppihenkisen talon ylimässä kerroksessa ja kuuntelee sitä, miten sade ropisee kattoa vasten. Ei sentään aloiteta sillä, miten oli synkkä ja myrskyinen yö.

Muistin taas kerran miten mahtava Pariisin Kevät on ja miten ironista sitä on kuunnella Pariisissa. 7 senkuntia aikaa katua sun tekoja, kauheimmat jutut sä voit jättää kertomatta! Kuulostaa liian tutulta. Kuulostaa liian hyvältä. Istuin eilen junassa matkalla kotiin, katselin junaradan vieressä kulkevaa lenkkipolkua ja kuuntelin Pikku Huopalahtea, joka on yksi lempikappaleistani ikinä. Siinä hetkessä oli helppo olla onnellinen.

Eilinen kielikurssi jatkuisi huomenna. Hauskaa on, miten kurssi on ihan melkein identtinen verraten siihen kurssiin mitä viime vuonna kävin. Maksaa vaan vähemmän, olen vaikeammalla levelillä ja kanssakurssilaiset on vähän eri elämäntilanteessa. Itäblokki ja latinalainen amerikka oli hyvin edustettuna ja tuntui, että olen ainut, jolla ei ole joko ranskalaista miestä, lasta samanmoisen kanssa tai molempia. "Mairien ohi kävellessäni mietin pitäisikö mun napata eka jätkä mukaani ja kysyä multa meniskö se mun kanssa naimisiin, että soveltuisin niiden naisten joukkoon. Oli kyllä hyvännäköinen, mutten tiedä, miten pahoja poikia tuossa kaupungissa asuvat tummaihoiset on" - viestitin kaverille kun kävelin juna-asemalle. Vuosisadan huonoin huumorintaju taas vaihteeksi. 

Kun kävelin naapurikaupungin katuja pitkin (jossa jopa oli kauppa, sain "juustonaksuja"), mietin miten ikinä en niitäkään katuja näkisi, ellen vain olisi yhtäkkiä päättänyt ottaa ja lähteä. Kaikki on aina niin pienestä kiinni. Samalla yritin tuhota mahdollisimman monta kurkkupastillia, jotta kurkun kaktus muuttuisi jonnekin muualle. Päiväunille kaatuessani en ollut ihan varma saisinko päätäni tyynyltä nostettua kun nukahdin, mutta onneksi olo parani iltaa kohti ja ja tänään on ollut jo hyvä fiilis.

En ole osannut mennä nukkumaan ennen puolta yötä varmaan yläasteen jälkeen, mutta eilen mun silmät  ummistui jo vähän kymmenen jälkeen. Päälle 10 tunnin yöunet ja silti väsytti aamulla. Ei ole todellista. Onneksi mun lapsenvahtimiset päivältä oli vain tosi lyhyitä pätkiä. Aluksi en tiennyt, onko hyvä vai huono juttu, että perheen äiti on aina keskiviikot kotona, koska edellisessä perheessä en koskaan oikein tiennyt milloin olin vapaalla tai töissä vanhempien ollessa kotona. Täällä taas selkeällä rutiinilla kun äiti on kotona, olen vapaalla, mutta tottakai autan sillon kun tarvitaan, ja kun olen yksin lasten kanssa, silloin tottakai teen kaiken. Helpompi näin itselleni hahmottaa asioita.

Musta tuntuu, että lapset on maailman parhaita kielitaidon parantajia mulla täällä. Vaikka välillä 4-vuotiaan puheesta ei olekaan maailman helpointa saada selvää, se aina höpöttää mulle niin himputisti, ettei tosikaan. Ja olen kohta varmaan vakuuttava ranskalainen kun toinen laulaa mulle ranskan kansallislaulua aina kun kävellään koulusta kotiin ja kohta osaan kyllä suurimman osan sanoista jo itsekin. Jo reilussa viikossa olen huomannut sen, että alan puhua pidempiä lauseita ja useammin ja en liiemmin stressaa pääni sisällä sitä, onnistuuko vai ei. Kyllä ne lapset ymmärtää sen pääasian sieltä jostain kaiken muun keskeltä. Ainakin toivottavasti. Huomasin kun perjantaina ajeltiin mun uuden kaverin kanssa tännepäin, että puhuin ihan huomaamattani ranskaa melkein koko ajan, vain jos jotain en osannut sanoa ranskaksi, vaihdoin englantiin ja takaisin ranskaan heti kun sain ylitettyä aidat englanniksi. Hullua, koska viime vuonna vaihdoin heti englantiin, jos joku osoitti mulle edes pienimpiä ymmärryksen merkkejä sitä kieltä kohtaan. Mulla siis voisi olla realistiset mahdollisuudet jopa ehkä parantaa kielitaitoa täällä. Hurjaa. 

Vaikka kello on vasta 21:38, suunnittelen jo nukkumaan menemistä huomisaamuisen kuoleman välttämiseksi. Tässähän pitäisi kohta olla ylpeä itsestään! Viikonlopun agendana löytää ainakin valkoinen/sininen mekko itsenäisyyspäiväbileisiin, jotka ilmeisesti Venlan kanssa keskenämme järjestetään. Tai sitten kuulemma saan laittaa mun valko-violetin mekon myös, jos juon itseni niin humalaan, että violetista tulee sininen. Joten se sininen mekko voisi olla pop. Champs Elysseen joulumarkkinoillekin hauaisin keritä fiilistelemään joulun tunnelmaa. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti