20.12.2012

Bitch, please!


Eilen kun avattiin lasten kanssa joulukalenterien luukkuja, havahduin siihen, että tosiaan totesin lapsille, että on jo 19. päivä. Tänään on 20. (koska kukaan ei varmasti itse osaa katsoa kalenteria) ja jouluun on 4 yötä. Toivoisin, että joku pieni vihreä mies tulisi takomaan saman ajatuksen myös oman kalloni sisään, koska mun mielessä on marraskuun alku. +8 astetta lämmintä, vesisade ja nahkatakki eivät vain ole omiaan luomaan joulumieltään. Ja kun itsellä ei ole sitä kalenteria jonka luukkuja availla (vaikka kuinka vanhenen, kieltäydyn luopumasta joulukalenterin perinteestä) tuntuu hassulta, että joulu on jo ihan kohta. 48 tuntia ja istun junassa matkalla lentokentälle. Sitten ei enää tarvi haaveilla valkoisesta joulusta, koska suomessa sellainen taitaa olla aika varmaa tällä hetkellä. Pitää vain muistaa kun lauantaina lähtee täältä, ottaa mukaan lämmintä vaatetta myös lentokoneeseen, koska tänne luvattu +13 tuskin tervehtii mua enää Helsinki-Vantaalla. 


Musta tuntuu, että alan oleen sen verran väsynyt, että pieni loma tekee ihan hyvää. En ehkä ole ollut täällä siitä saakka kun kouluvuosi alkoi, mutta tulin lasten edellisen loman jälkeen, joten kyllä tässä aika monta viikkoa on menty noilla klo 6:30 aamuheräämisillä ja se vie veronsa. Varsinkin kun on tällainen ihminen, joka voisi nukkua aina puoleen päivään ja valvoa puolestaan puoli yötä. Tyhmä yöeläjä. Viikonloppuisin se täällä yleensä toimii, mutta viikolla ei. Viime viikonloppu tosin oli omalta osaltaan kunnon floppi, mutta ei se haittaa. Oma mustavalkoinen luonteeni todisti taas ihanuutensa, kun muistan päättäneeni joskus 4 aikaan yöllä väsymyksessä ja laskuhumalassa, että mua ottaa päähän koko maailma ja sitä jatkuikin sitten pari tuntia kunnes pääsin nukkumaan. Onneksi en ollut enää kavereiden kanssa siinä vaiheessa, mutta olen saattanut olla hiukan raskasta seuraa halutessani vain istua ulkona ja kun multa on kysytty mitä haluan tehdä, olen vain vastannut etten halua yhtään mitään, haluan vain olla. 

Lauantaina pohdittiin pitkään Pauliinan kanssa jaksetaanko lähteä ulos vai ei, mutta päätin, että oma sänky oli aivan liian houkutteleva siinä vaiheessa ja pitkät yöunet olisi paljon paremmat. Onneksi jäinkin kotiin, sillä vaikka olevinaan olin toipunut mun sairastelukierteestä kokonaan, kasin jälkeen illalla kuin salama kirkkaalta taivaalta mun kaulan imusolmukkeet kipeyty niin, että hyvä kun päätä pystyi kääntää. Ehkä varttia myöhemmin koko kroppaan sattui kun edes kuvitteli koskevansa sitä. Olin jo 9 aikaan sängyssä yrittämässä nukkumista, mutta lähes koko yö meni siitä, että vähänkin liikkuessa joka paikkaan sattui ihan tuskaisesti. Kiva yö. 


Aamusta onneksi suurin kipu oli jo kadonnut ja kun ajattelin, että tulen hulluksi, jos joudun koko päivän makoilemaan yksin sisällä, lähdin Venlan kanssa vähän kurkkimaan Champs Elyseen joulumarkkinoita. Mä en vieläkään oikein hahmota, miten mm. valkoisessa mökissä myytävä kebab on jouluista, mutta noh, kaikki tavallaan. Jos jotain positiivista pitää hakea, en ollut stressannut joululahjoista hetkeäkään aiemmin ja yhden päivän aikana onnistuin löytämään kaikki tarvittavat lahjat. Ja elämä hymyilee! Onneksi myös lähdin kotoa, koska raitis ilma ja Pariisi lääkitsivät hyvin ainakin mun mieltäni. 


Maanantaina herätessä olo oli juuri sellainen, että tämä viikko ei lopu ikinä kun tietää Suomen odottavan mua lauantaina. Varsinkin kun kaverit karkaavat kaupungista yksi kerrallaan mua aiemmin ja itse joudun odottelemaan lauantaita. Varsinkaan eilisen megapäivä ei lämmittänyt mieltä (olin lasten kanssa yhdessä aamulla kymmenestä kunnes sain nuo sänkyihinsä) ja olin varma, että päivästä ei selvitä ilman ruumiita. Jotenkin kummasti kuitenkin selvittiin hengissä kaikki neljä ja host isän "bravo" -kommentti kotiin tullessaan lämmitti mieltä, koska lapset oli, omaksi kummastuksekseni kanssa, kaikki omissa sängyissään valot kiinni. Onneksi tuollaisia päiviä on vain harvoin. 


Tänään mulla olisi pitänyt olla koulua, mutta olin jo valmis skippaamaan sen mahakipuihin vedoten - sikiöasento sängyllä on pop aina viiden minuutin välein - mutta onneksi myös opettaja soitti olevansa kipeänä, eikä meillä tänään ole tunteja. Nyt voin siis hyvällä omallatunnolla makoilla sängyllä ja potea kipeää vatsaani. Ajattelin kohta ottaa pienet päiväunet ennen kun iltapäivällä siivoan paikat joulukuntoon. Tekisi mieli jättää sekin huomiselle, mutta ajattelin huomenna lähteä vielä poikkeamaan parissa kaupassa hakemassa jouluherkkuja kotiinviemisiksi, joten parempi tehdä asioita myös tänään. Oletan, että pakkaan vasta huomenna puoliltaöin :D



Kun pääsen kotiin, mun ohjelmaan kuuluu ainakin Elfin katsominen (yksi parhaista joululeffoista!), koiran pitkälle lenkille vieminen ja ilmeisesti myös sushi, koska iskän kommentti mun kotiutumisesta oli "voin tempaista meille joulusushit vielä". Sillä ei taida olla ketään muuta kotona, joka ottautuisi sen sushi-inspiksistä. Lisäksi yritän löytää Grintchin jostain, jotta voisin katsoa sen vaikka lentokoneessa matkalla kotiin. Rakastin sitäkin joskus lapsena, mutta en ole moneen vuoteen nähnyt sitä, joten olisi kiva nähdä taas. Pitäisköhän tässä googletella jotain vähän aikuisempiakin joululeffoja jossain vaiheessa, vai saanko mennä näillä lasten versioilla?

ps. kuinka huono tuuri ihmisellä voi oikeasti olla? viime kevään nukuin remontin keskellä kiviporan huutaessa oven ulkopuolella, nyt meillä alkoi tietyöt sillä viikolla, jolla tulin tänne, joten noi koneet pitää kamalaa mekkalaa joka päivä. Tai siis, niiden pitäisi pitää mekkalaa vain päivällä... Heräsin sunnuntain ja maanantain välisenä yönä kello 3:45 siihen, että miehet olivat asvaltoimassa katua ja koneet huusi täysillä. Missä universumissa keskellä asuinaluetta on ihan ok harrastaa tietöitä ennen kello neljää aamulla? Ai niin... Ranskassa!

2 kommenttia:

  1. Oi ihanaa viimeinki löysin MIELENKIINTOISEN blogin aupair ajasta ranskassa !! Haaveena olis itelläkin lukion päätyttyä Ranskaan päästä.
    Mietin että sulla on siis suomalaisia kavereita ranskassa, niin ootko tutustunu heihin vasta siellä vai mitenkä? Olis helpottavaa jos vois tavata suomalaisia sitten ranskassa !
    Tiedätkö yhtään miten siellä suhtaudutaan 19-vuotiaisiin au paireihin?
    Ja vielä että ootko opiskellut ranskaa ja millasella kielitaidolla siellä pärjää ?

    Ihana blogi sulla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva jos tykkäät blogista (:

      Mulla on tällä hetkellä mun kaikkein läheisimmät kaverit täällä suomalaisia, joiden lisäksi tunnen sitten ihmisiä aika lailla ympäri maapalloa, joiden kanssa tulee enemmän ja vähemmän hengattua. Itse oon huomannut, että tekee välillä vaan tosi hyvää päästä kommunikoimaan ihmisten kanssa, jotka puhuu sun äidinkieltä eikä tarvi miettiä tuleeko täysin ymmärretyksi toisen puolesta.

      Iän puolesta en osaa hirveästi sanoa. Jotkut perheet haluavat vähän vanhempia au paireja, toisille taas sillä ei ole mitään väliä. Itse mielestäni kaikki riippuu vaan ihmisen kypsyydestä ja jos tuntuu, et on 19-vuotiaana valmis lähtemään uuteen maahan, niin mikä ettei. Paikalliset ylipäätään suhtautuu au paireihin iästä katsomatta varmasti samalla tavalla, monia kiinnostaa mistä olet ja mitä teet ranskassa. Pariisissa kannattaa kyllä etenkin paikallisten kanssa muistaa, ettei ole liian naiivi, mitä jotkut tietämäni alle parikymppiset au pairit saattavat olla. Mutta tosiaan, riippuu ihan ihmisestä.

      Mä oon opiskellut lukiossa lyhyen ranskan sillon joskus ikuisuus sitten ja sen jälkeen en ollut ylläpitänyt kielitaitoa yhtään. Lähdin siis aika alkeista ekan perheen kanssa liikkeelle, jossa puhuin vaan englantia koko vuoden ja nyt sitten kielitaito alkaa taas preppaantua kun puhun ranskaa koko ajan. Eli ei tarvi olla mitenkään mestari ranskassa, jo se, että uskaltaa yrittää, riittää pitkälle (:

      Poista