31.1.2012

Paris, Je t'aime!


Tajusin juuri, että minun ja Pariisin rakkaustarinaa on takana tänään tasan viisi kuukautta. Viisi kuukautta sitten istuin lentokoneessa ja olin varma, että olen tekemässä elämäni suurimman virheen, joka sitten osoittautui parhaaksi päätökseksi ikinä.

Viisi kuukautta on myös vielä edessä ja aika lentää kuin siivillä. Mä en tiedä mitä teen kun aika täällä loppuu ja pitäisi jättää kaikki tämä taakseen. En tiedä osaanko enää. Pelottaa ihan hirveän paljon jo nyt. 

ps. kun selaisin weheartit:ssä je t'aime paris -hakusanalla kuvia, törmäsin tähän:


Kertokaa mulle mitä tuo maailman ärsyttävin teinitähti tekee samassa kuvassa naisen kanssa, jota olen ihaillut viimeiset 5 vuotta. Niimpä, hyvä kysymys.

pps. alla postaus myös eilisillalta

(kaikki kuvat on siis weheartit.com -sivustolta!)

While the city sleeps, we rule the streets

Viime viikon äkspoks-ärhentelyn jälkeen olin sitä mieltä, että tämän viikon on pakko olla huomattavasti parempi. Noh, tottakai se alkaa melkein pommiin nukkumisella (kymmenen tunnin yöunet ja silti ei meenaa saada itseään revittyä sängystä) ja kiireessä itsensä meikkaamisella. Aika luonnonlapsi lookilla ovesta pihalle, kun tottakai laukkuakin piti aamulla kaikessa kiireessä vaihtaa, ja junaan, joka ottaa ensiksi puoli ikuisuutta keskustaan päästäkseen ja päättääkin ajaa juna-asemalle, jolla sen ei pitäisi edes pysähtyä. Matkustajille ei ilmoitettu mitään ja palokellot alkoi soida, kun pääsi astumaan junasta ulos. Sellainen alku päivälle ja viikolle sitten. Onneksi päivä on muuten ollut ihan kiva, vaikka mun kärsivällisyys tämän kaupungin RER juna systeemiä kohtaan alkaa kadota hitaasti mutta varmasti.

Perjantaina pidin sen rauhallisen koti-illan niin kuin oli tarkoituskin. Syötiin tyttöjen kesken pitsaa ja juustokakkua, eli mässäiltiin oikein kunnolla ja katsottiin I Don't Know How She Does It. Huono leffa, mutta muutama hyvä vitsi. Kärsin maailman suurimmasta pääkivusta, joten vaihdoin ajoissa suihkun kautta nukkumaan, koska seuraavana aamuna olin luvannut "babysitata" pari tuntia. Mut myös pistettiin katsomaan Paranormal Activity 3:n traileri (katsoin sen toinen käsi silmien peittona, toisella kädellä meidän 9-vuotiasta kylkeeni puristaen kun ei tiedetty kumpi pelkää enemmän), ja edelleen mama on sitä mieltä, että mun on katsottava se leffa niiden kanssa. Truth to be told, se ei näyttänyt trailerin perusteella niin pelottavalta, mutta olen varma, jos mut pistetään katsomaan se, kuolen pelosta vielä viidenkin vuoden päästä.

(Perjantai-iltana muuten repeilin aika pahasti ajatukselle siitä, jos puhelimeni sillä hetkellä olisi viety jonkun toimesta, olisi mulla ollut aika paljon selittelemistä miksi siellä on tuoreimmissa tekstiviesteissä "tuutko nukkumaan mun viereen tänä yönä" viestejä ranskaksi ja kuvia paidattomasta miehestä jolla on aika tappavan hyvä vartalo... Ensimmäiset olivat ihan vaan kaverilta, joka olisi halunnut uniseuraa, jälkimmäiset mun seuraavan illan supposed to be -deitiltä, jonka personal trainerin kanssa päädyin puhumaan puhelimessa yhtenä yönä, ja joka oli sitä mieltä, että olisin kuin sulaa vahaa ja valmis treffeille, jos näkisin ne lihakset. En ihan aina ymmärrä miesten logiikkaa...)

Lauantaina heräilinkin uuteen päivään jo yhdeksän aikaan (eli ihan liian aikaisin), katselin laiskana jakson Desperate Housewivesia sängyssä ja nuorimman herättyä kiipesin yläkertaan tekemään sille aamupalaa. Ehdittiin viettää vain vajaa tunti keskenämme ennen maman palaamista kotiin ja olin taas vapaa. Meikkasin itseni pikaisesti ja hyppäsin junaan kohti pariisia ja suomen suurlähetystöä. Paikan päällä kirjoitin numeron lappuun ja ensimmäistä kertaa ikinä äänestäessäni tiesin, että äänestän juuri sitä ihmistä, joka on oikea, aiemmissa vaaleissa kun on menty vähän hakuammunnalla kun yksikään ehdokas ei vain ole ollut omissa silmissä se paras. Kansalaisuusvelvollisuuden täyttämisen jälkeen - ja lähetettyäni iskälle pari hähähähää, äänestin sun kultapoikaasi vastaan -viestiä - suunnattiin shoppailemaan La Defenseen, missä kuluikin helposti muutama tunti.

Rakastuin alennusmyynteihin siinä vaiheessa kun löysin -70% alesta laukun, jonka olisin halunnut jo syyskuussa, mutta päädyinkin toiseen samantapaiseen, eikä siinä vaiheessa budjetti riittänyt kahteen 60 euron laukkuun. Nyt kun toisen sai 17 eurolla, olin onnellinen. Tottakai olin sen verran myöhässä ja väärällä puolen pariisia, että jouduin lähettämään pojalle, joka mun illalla piti tavata, viestiä, että voidaanko nähdä hetken myöhemmin, mikä sitten johti siihen, että kyseinen idiootti ignorettaa puhelintaan koko illan, kunnes vähän ennen puolta yötä päättää soittaa, jolloin olin jo pitkän aikaa sitten tarttunut kavereiden tarjoukseen hauskasta illasta ulkona. Joku voisi kertoa mulle mikä siinä on, että ehdin nimetä sen ihmisen idiootiksi varmaan kuudesti vuorokauden sisällä ja siitä huolimatta jaksan riidellä sen kanssa puhelimessa puoli ikuisuutta kuin vanha aviopari. Ehkä ne on ne lihakset...

Ärsytyksissäni baarissa iskin silmäni yhteen poikaan, koska the best way to get over a guy, is to get under another one ja harrastin itselleni erittäin epätyypillistä tulin, näin ja voitin taktiikkaa sen suhteen, koska yleensä en tee aloitetta ikinä kenenkään suhteen. Ihan kirjaimellisesti en tuon quoten neuvoa noudattanut, mutta päädyttiin jatkoille sen kämpille parin muun ihmisen kanssa (oli supersiistiä olla kerrankin auton kyydissä ja ajaa läpi öisen Pariisin!) mutta nautin siitä, että pitkästä aikaa sain nukahtaa jonkun kainaloon samalla kun laskin toisen sydämmenlyöntejä. Seuraavana aamuna kun pojat vielä nukkui, istuttiin kaverin kanssa sohvalla ja naurettiin vain hölmöille jutuille. Tultiin siihen tulokseen, että voidaan lisätä taas yksi asia tekemiemme vähän hullujen asioiden listaan, mutta edelleen ollaan onnellisia ja tyytyväisiä jokaiseen vähänkään hulluun päätökseen. Väsymyksen takia sunnuntai kuluikin lähinnä sängyssä koomaten kun kotiin saakka pääsin, onneksi niin, koska sain nukuttua kunnon yöunet ja vaikka tänä aamuna väsyttikin silloin kun piti herätä (mulle on aivan sama nukunko kolme vai kolmetoista tuntia yössä, herääminen on aina yhtä tuskaista) olen ollut tänään tosi energinen ja ehkä tämä viikko lähtisi taas hyvin käyntiin.

Tänään mieliala on ollut tällainen:


Pariisissa lämpötila on nollassa.
Jos taivaalta sataa jotain nyt, se olisi lunta.
Mä en rakasta melkein mitään muuta maailmassa yhtä paljon kuin ensilunta.
Tule lumi, edes hetkeksi, voit sitten kadota ja tuoda meille kevään! 

Jos ensilumi sataa tännekin, hypin jossain kuudennessa taivaassa koko viikon, vaikka host isä varoittikin, etten halua lunta, koska koko kaupunki, liikenne, junat ja kaikki mahdollinen ei toimi. Minä vastasin vain siihen, että minä otan vaikka millaisen kaaoksen vastaan tähän kaupunkiin avosylin, jos se tarkoittaa sitä, että pääsen edes hetkeksi kosketuksiin sen lumen kanssa, jota rakastan enemmän kuin kuuta taivaalla. Cross your fingers siis, jotta saadaan kaaos tähän kaupunkiin aikaiseksi!

27.1.2012

Ihanakamala viikko

Jos mun kuluneen viikon tiivistäisi yhteen sanaan, olisi se ärsytys. Voi piru miten ihmistä voikaan pänniä näin paljon yhden viikon aikana. Eilen aamulla olin poikkeuksellisen happyhappyjoyjoy tuulella vielä pari tuntia kun sain rauhassa istua sohvalla ja naputtelin tänne postausta padilläni samalla seikkaillen kaikkien meidän telkkarin eri musiikkikanavien välillä. Sitten kun - postauksen jo julkaistuani - yritin sitä muokata, koska jostain syystä tuo oli taas heittänyt koko tekstin yhteen pötköön ja hävittänyt kaikki enterini, päätti blogger niiden kadonneiden entereiden lisäksi heittää koko tekstini jonnekin bittiavaruuden kaukaisimpaan nurkkaan, kauas, kauas minun ulottumattomiin. Kyllä, otti päähän... ja siitä se syöksykierre sitten taas alkoikin. Jee!

Meillä oli mama kotona koko alkuviikon (maanantaista keskiviikkoon), mikä tarkoitti taas sitä, että oma olo oli välillä enemmän tiellä kuin avuksi. Tottakai se haluaa viettää aikaa lastensa kanssa kun on kotona ja normaalisti tekee pitkää päivää, mutta välillä tuntui, että siivottuani keittiön ja tehtyäni kaikkea mahdollista "tärkeää" olo oli vain enemmän kuin olisin tiellä kuin tarpeellinen. Oikeasti ei saisi valittaa silloin kun joku toinen kokkaa sun puolesta ja sanoo, että kahvittele vain kavereidesi kanssa pidempään keskustassa jos haluat, kyllä minä voin hakea lapsen koulusta ja olla sen kanssa täällä ennen kuin tulet kotiin. Helppoa mulle, eikä saisi valittaa.

Eilinen kuitenkin oli ihan täysi katastrofi päiväksi kun meillä koko talo oli huonolla tuulella. Host mama oli tottakai kipeä, mutta myös erittäin kärttyinen, jolle sitten kaksi lapsista piti mykkäkoulua. Mulla tuntui menevän joka ikinen pienen pieni asia täysin päin kuusia ja risuaitoja ja purin huultani koko päivän, että ulkoisesti näyttäisin ihan ihmiseltä, vaikka sisällä hiukan kiehuikin. Eli meillä suloisesti neljä kuudesta talossa asuvasta kärsi känkkäränkkä-kohauksesta ja tunnelma oli kyllä sitten sen mukainen.

Tänään onneksi on ollut jo huomattavasti parempi fiilis jokaisella, eikä tarvitse varoa miinoja kentällä ja odottaa vaan, että kohta räjähtää. Maailman paras juttu on se, että huomenna alkaa viikonloppu, mikä tarkoittaa piiiiiiitkiä yöunia kumpanakin päivänä ja lähinnä pelkkää rentoutumista ja ihan vaan elämästä nauttimista. Kuulostaa hyvältä.

ps. näin kun jälkeenpäin tämän luin niin kuulostaa kun valittaisin taas maailman olemattomimmista asioista, mutta jokainen kai tietää ne päivät, jolloin kaikki mandariinin kuorimisesta lähtien tuntuu vain menevän pieleen. Sellaiset päivät jolloin ihan kaikki pännii, vaikka heti kun niitä yrittää sanoiksi pukea ja toiselle selvittää, tuntuvat ne pikkujutuilta? Eilinen oli juuri sellainen päivä.

23.1.2012

Pitääkö munkin kirjoittaa politiikasta?

Musta tuntuu, että viimeisen viikon aikana melkein jokaisesta blogista on löytynyt jotain politiikkaan viittavaa. Musta on myös hauska huomata, miten yhtäkkiä kaikki facebook-kaverini ovat hirveän poliittisesti valveutuneita, tai miten "kävin äänestämässä" on yhtäkkiä hyvä tilapäivitys. Tiedän, että joukossa on myös niitä, jotka ihan oikeasti seuraavat politiikkaa ja jotka seuraavat sitä muutenkin kuin kerran kuudessa vuodessa, mutta siitä huolimatta mua huvittaa.

Itse voin rehellisesti sanoa, että olen tällä hetkellä niin pihalla politiikasta kuin olla ja voi. Vähän hävettää, mutta ei se mitään. Tiedän kyllä minkä puolueen kannalle noin suuressa kaavassa varmaan kallistuisin, mutta näissä vaaleissa olin ensiksi sitä mieltä, että noista kahdeksasta henkilöstä, joiden numeron äänestyslappuun voisin taiteilla, ei vain ollut ketään, joka olisi mulle se oikea vaihtoehto. Sieltä löytyi kaksi ihmistä joita en voi sietää, jotka saa mun karvat nousemaan pystyyn. Kaksi sellaista, joista mulla ei oikein muutenkaan ole mitään sanottavaa. Kolme sellaista, joiden ajatusmaailma ja arvot on täysit erilaiset kuin itselläni, sekä yksi, josta en ollut edes kuullut ennen kuin nyt vasta, vaalien alla. Lähtökohta oli hyvä. Ai niin, mainittakoon muuten, että vaalikone olisi kehottanut äänestämään Soinia, ihmistä, jolta haluaisin aina tasaisin väliajoin vääntää niskat nurin, koska se ajattelee kaikesta täysin päinvastaisesti kuin minä. Mitäköhän sinne koneeseen olen täytellyt...

Ihan jo puhtaasti sen takia, että mulla ei mielestäni ollut ehdokasta, joka täysin vastaisi sitä, mitä itse presidentiltä haluaisin, olin jo tehnyt rauhan sen asian kanssa, etten pääsisi äänestämään ollenkaan. Kuvittelin siis, etten voisi äänestää täällä kun asun edelleen virallisesti suomessa. Noh, eipä se niin mustavalkoista ollut, mutta liian myöhään mua sivistettiin näistä ulkomailla asumisen saloista. Vasta viime viikolla mua alkoi harmittamaan se, etten päässytkään äänestämään. Toisella kierroksella aion äänestää ja tiedän tasan tarkkaan myös ketä äänestän.

Oikeastaan mua melkein vähän harmittaa, että seurasin eilen toisella silmällä vain ylen vaalilähetystä illalla, enkä saanut olla istumassa olohuoneen sohvalla riitelemässä iskän kanssa. Meidän perheestä kun löytyy maailman suurin Niinistön fani ja toinen, joka ei voi sitä kaveria sietää ollenkaan. Olisi ollut mielenkiintoista.

Mua on kiehtonut vaalit, pisteidenlaskun seuranta ja kaikki vastaava jo ikuisuuden. Musta ehkä huvittavinta on se, miten silloin kun Ahtisaari valittiin presidentiksi, olimme veljeni kanssa juosseet ympäri meidän asuntoa peräkkäin (sellainen kiva, jossa pääsi juoksemaan ympyrää, äitin mielestä varmaan tosi mukava juttu). Olimme kuulemma juosseet peräkkäin ja itse olin huutanut Elisabeth Rehnin nimeä, veljeni taas Ahtisaarta. Voi kuinka toivonkaan, että tuosta olisi videokuvaa. Ikäähän meillä oli, hmm... Itse olin juuri täyttänyt 4 ja veljeni oli siis 2,5 vuotias. Poliittisesti valveutuneita heti vauvasta saakka siis. Empä oikein tiedä miten tuohon tilanteeseen on päädytty, kummankin ollessa niin pieniä, ettei tosikaan, mutta noh, tätä tarinaa äiti jaksaa kertoa.

Mun oikeasti lyhyeksi tarkoitettu tekstini venyi näköjään ihan hassuihin mittoihin ja nyt pitää jo lähteä hakemaan lasta koulusta kotiin ja aloittaa taas uusi viikko ja toivoa, ettei arkipäivät venyisi liian pitkiksi.  Ehkä kirjoitan arjesta muuten jossain vaiheessa.

ps. mun teki mieli aloittaa tämä postaus kertomalla, miten onnistuin polttamaan kitalakeni eilen perunalla (kyllä, perunalla) McDonaldsissa ja nyt siellä on rakko/haava, joka tekee ihan hirvittävän kipeätä koko ajan, etenkin kun tuo kielen lävistys koskee siihen. Tulin siihen tulokseen, että ehkei sillä kannata aloittaa tai jokainen tätä lukeva kuvittelee mut vielä suuremmaksi onnettomuusalttiiksi ihmiseksi kuin olenkaan... Toisaalta, jos olisin aloittanut tämän sillä, ei tästä olisi tullut ehkä onnettominta poliittista paskaa ikinä...

pps. presidentitarinoista puheenollen, Martti Ahtisaari on opettanut mua golffaamaan... Kyllä se sen pallon sai reikään saakka sohittua, mutta oli jo sen verran kankeassa kunnossa ettei saanut kumarruttua sitä sieltä noukkimaan. Silti mun mielestä on aika hauska voida sanoa että (silloin jo ex)presidentti on opettanut mua golffaamaan.

18.1.2012

No way I'm coming up with a title for this one!

Näköjään päivitin viimeksi viikko sitten, hups. En tiedä tosin onko vieläkään tapahtunut mitenkään hirveän paljon mitään maininnan arvoista, mutta yritetään nyt jotain kirjoittaa kun mut on kerran revitty sängystäkin tuntia aiemmin kuin normaalisti keskiviikkoisin... (kiva herätä yhdeksältä aamulla puheluun kun näen host isän soittavan kännykkääni... Ensimmäinen ajatus "olen nukkunut pommiin" seuraavaksi tajusin, että se on mahdotonta kun tällä kertaa mulla on kyllä ollut herätykset päällä ja seuraavaksi huoli siitä, että jollekin lapselle on tapahtunut jotain. Paljon sitä ihminen ehtii ajatella ennen kuin saa puhelimen nostettua korvalle saakka. Onneksi joku on vain tulossa korjaamaan meidän lämmitystä tänään kun koko talo on ollut pieni pakastin tässä muutaman päivän ja sen piti vain kertoa mulle muutamana juttuja liittyen siihen. Noh, ainakaan en ollut nukkunut pommiin, mutta mielummin olisin kyllä nukkunut vielä tunnin verran).

 Viime torstaina sen sijaan nukuin pommiin. Olin aivan täysin unohtanut laittaa herätyskellon soittamaan aamulla ja havahduin unestani klo. 12:24. Mun ei onneksi tarvi viedä lapsia aamulla kouluun, joten normaalisti ainoa mitä pitää tehdä, on kiskoa itsensä sängystä puoli kymmenen aikaan ja lähteä kielikurssille. Noh, sitä ei sitten torstaina tapahtunut vaan vietin laiskan iltapäivän kotona kahden vanhimman lapsen kanssa, jotka oli kotona kipeenä ja host isäkin täällä pyöri. Sain siltä aika makoisat naurut kun ilmoitin ihan suoraan, että nukuin pommiin, hups. Illan vietin kotona meidän pikkuisen kanssa, joka nostatti kuumetta itselleen koko ajan korkeammaksi ja kun vihdoin kahdeksan jälkeen pääsin lopettamaan työt, hyppäsin vielä junaan ja suuntasin viettämään laatuaikaa Starbucksiin juustokakun ja mahtavan seuran kanssa. Harrastettiin people bongailua ikkunasta kadulle ja unohdin jo kuinka monen ihmisen huomio saatiin kiinnitettyä. Tehtiin pieni iltakävely joen rannassa ja puolen yön jälkeen palasin kotiin. (ongelmien kanssa taas kerran, tottakai, voisin kirjoittaa jossain vaiheessa pitkän avautumisen Pariisin Rer-junista ja niiden kummallisuuksista).

 Perjantaina jopa heräsin silloin kun piti ehtiäkseni kouluun. Ainoa vaan, että tiesin pikkusen kipeytyneen edellisenä iltana ja en tiennyt onko se parantunut vai ei. No eteisessä oli lapsen koulureppu, mutta ketään ei ollut kotona. Nopea puhelu host mamalle, joka ihmetteli, ettei miehensä ollut infonnut mua mistään, mutta kertoi lapsen olevan isänsä kanssa hammaslääkärillä (tulehdus hampaissa) ja totesi vain, että lähde kouluun, mies voi hoitaa lasta siihen saakka kun tulen takaisin, jos se ei mua erikseen ole pyytänyt jäämään kotiin. Kävinkin koulussa, eikä mun loppuviimein tarvinnut ees aloittaa töitä paljoa aiemmin kuin mitä normaalisti. Illalla leivottiin ready-from-the-box suklaakakkua ja onnistuttiin vähän pilaamaan myös se, friday the 13th for sure... Aika saavutus onnistua pilaamaan jotain, mihin pitää lisätä vain vettä, öljyä ja munia, mutta meiltä se onnistui. Korjattiin mokamme paljolla frostingilla ja kuulemma kakku oli ollut kaikkien mielestä tosi hyvää. Host isä oli kadonnut pojan kanssa jo aiemmin viikonlopuksi pois kotoa ja mama teki saman tyttöjen kanssa illaksi johonkin koulujuttuun, joten sain nauttia yksin talon herruudesta: katsoa Two and a Half Men maratonia sohvalla, syödä pastaa ja ottaa piiiiiiitkä tulikuuma suihku. I know for sure kuinka viettää villi perjantai-ilta. Muistaakseni tähän kuului myös ajoissa nukkumaan menemistä ja muuta hurjaa.

 Ihan hyvä vaan, koska lauantaina kaikki väsymys oli poissa. Lähdin nopeasti käymään keskustassa alennusmyynnissä, koska mulla oli pari juttuja, jotka oli pakko käydä ostamassa. Sen jälkeen nopea palaaminen kotiin ja hetken jälkeen suuntasinkin taas kohti eteläisiä lähiöitä kaverin sängylle koomailemaan ja olevinaan itseään illaksi valmiiksi laittamaan. Olin aivan äärimmäisen pissed off yhdelle tytölle, joka ei ikinä tee mitä lupaa, mikä oli jo tosi huono alku illalle. Muutenkaan meidän ilta ei ollut mitenkään kovin onnistunut. Alku oli hyvä, tehtiin pieniä juttuja, jotka ei ehkä kilpaile 'vuoden paras päätös' luokassa fiksuutensa suhteen, mutta sellaisia, joille varmasti nauraa vielä vuosien päästä ja ajattelee, että 'silloin joskus Pariisissa tehtiin niin'. Ilta tosin oli todella laskevaa laatua ja yön pikkutunneille päästessä tarpeeksi moni asia oli saanut meidät pahalle päälle ja oli vain parempi lähteä takaisin kotiin ja paeta peiton alle pahalta maailmalta.

 Seuraavana aamuna oli kiva herätä kun huomenten vaihtamisen (ja 'I was sure you slept in paris again' kommenttejen jälkeen) host maman ensimmäinen kysymys oli 'me mennään mäkkiin, lähdetkö mukaan'. Mielelläni, hangover ruokaa, vaikka mulla ei ollut pientäkään krapulaa, väsytti vain vähän. Sen jälkeen sain kyydin suoraan juna-asemalle, mistä junalla keskustaan ja kaverin seuraksi kun se kävi syömässä samassa lafkassa, jossa juuri itse olin syönyt. Ikuisuus pelkkää hengailua ja juttelemista, jonka jälkeen leffateatterille sunnuntaikoomailua jatkamaan. Leffaksi valikoitui Hugo Gabret, joka oltiin haluttu nähdä jo jonkun aikaa. Jouduttiin istumaan eturiviin, mikä oli muuten aika tappava asento, piti istua paikallaan pää kallellaan penkkiä vasten tosi rennosti sillon kun kaikki oltiin tosi väsyneitä. Taidettiin kaikki nukahtaa ainakin kerran leffan aikana, mutta ei kyllä taidettu kukaan oikeen ees tykätä siitä kovasti ja ainakin itse pysyin ihan kärryillä juonesta vaikka vähän missasinkin. Jos olet väsynyt ja menet leffaan, älä vaan valitse paikaksi eturiviä!

 Maanantaina alkoi taas normaali työviikko kaikkine ihanine mutkineen. Käytettiin koko ilta siivoamalla pienimmän huonetta, jossa oli vieraillut vähintäänkin hurrikaani viikonlopun aikana. Minun ei onneksi tarvinnut kokata host isän kokatessa jotain vähän hienompaa keskimmäisen lapsen synttäreiden kunniaksi. Nyt meillä on sitten kaksi teini-ikäistä talossa, jee! No okei, mun kanssa ollaan kyllä edelleen kavereita ja mua totellaan, mutta muuten, noh...

 Tiistaina lazy morning, jolloin torkutin vain kelloa pari tuntia sängyssä. Onneksi kaverilla oli sama ongelma ja meidän kahvideitit keskustassa peruttiin. Sen sijaan kokkailin kotona lounasta vanhimman lapsen kanssa, joka oli taas kotona kipeänä ja siivosin vihdoin myös huoneeni. Ilta oli juuri niin normaali kuin aina ennenkin lautapelien, läksyjen, lasten kuljettamisten ja ruoanlaiton parissa ja hyppäsin taas töiden loputtua junaan ja matkasin Pariisiin niille kahvitreffeille, jotka peruuntui päivältä. Kahvikupit Starbucksista matkaan ja kävelyä pitkän matkaa jossain päin Pariisia, päädyttiin jollekin aukiolle ja toteutettiin meidän 'otetaan vaan bussi ja päädytään johonkin' suunnitelma. Päädyttiin onneksemme juna-asemalle, josta lähtee mun junat ja haaveiltiin lähteviä junia katsoessa mm. Strasbourgista ja kaikista muista paikoista Pariisin ulkopuolella. Päätettiin että tässä joskus pian, mennään vain sinne ja ostetaan liput ja katsotaan minne päädytään. Pieni seikkailu.

Nyt olen taas valmis ehkä uuteen keskiviikkoon ja pitkään edessäolevaan päivään. Tunti vähemmän unta kuin normaalisti ei selvästi sovi mulle, mutta eiköhän tämäkin päivä kulu nopeasti ohi kunhan vain saadaan tämä kunnolla alkamaan. Anteeksi, että tästä tuli taas tällainen vuosisadan romaani, mutta tulipahan kerrottua vaihteeksi myös vähän myös siitä arjesta, jota täällä elän.

11.1.2012

Wednesday, for the seventh time

Mä olen aloittanut ehkä kymmenenä keskiviikko-iltana postauksen siitä, millainen mun perus arkipäivä au pairina on. Jotenkin aina kyllästyn kesken kirjoittamisen (tulen aina siihen tulokseen, että ei sitä kukaan jaksais lukea) ja jättänyt sen kesken. Jos nyt saisi koko päivän käytyä läpi...

Mullahan on siis kahdenlaisia arkipäiviä täällä: keskiviikkoja ja muita päiviä. Ranskan on siitä hassu maa, että täällä ala-asteella ei ole lapsilla koulua keskiviikkoisin ollenkaan, joten meillä nuorin papana on kotona koko päivän mua ihastuttamassa ja vihastuttamassa, riippuu vähän päivästä tosin aina. Sen lisäksi meillä on meidän ihana siivooja puolet päivästä häärimässä ympäriinsä, jonka kanssa ei oikein vieläkään omata yhteistä kieltä. Mutta kuitenkin tänään:

5:35 herään "olen nukkunut pommiin" -oloon ja tajuan, että saan jatkaa unia vielä neljä tuntia. Nautin siitä.

9:45 kiskon itseni sängystä ylös, puen päälle ja meikkaan kevyesti päivää varten. Normaalisti hiivin meikittä yökkäreissä yläkertaa, mutta tällä kertaa pistin lapsen käymään suihkussa jo eilen illalla, joten mulla ei olisi sitä normaalia vartin pukemis ja meikkaustaukoa myöhemmin ja jos halusin näyttää joltain muulta kuin suohirviöltä koko päivän, piti heti ensimmäisenä tehdä jotain asian eteen.

10:05 hypin yläkertaan, yritän jutella vähän meidän siivoojan kanssa, paistan itselleni kaksi munaa aamupalaksi ja linnottaudun sohvalle appelsiinimehulasin kanssa selaamaan telkkarin about 200 kanavaa läpi etsien jotain, mitä tekee mieli katsoa ja joka on sitten sellaista, jota 9-vuotiaskin voi katsoa kanssani (koska en halua, että alan katsomaan jotain tosi kivaa juttua ja joudun luovuttamaan puolen tunnin päästä kun lapsi herää, jos se ei ole lapsille soveltuvaa, joten yleensä etsin jotain, mitä kumpikaan meistä ei vihaa). Tänään ainoa siedettävä vaihtoehto oli Crossroads, joka joskus silloin pikkuteininä tuli pari kertaa katseltua

10:30 lapsi herää, paistan tällekin munan aamupalaksi ja vaihdetaan disney kanavalle. minä pelaan Tiny Toweria puhelimellani samalla kun annan lapsen heräillä ja nauttia lazy morningista

12:00 lapselle vaatteet päälle, vähän järjestelyä sen huoneessa, että siivooja pääsee imuroimaan sinne ja vaihdan itse takaisin hellan ääreen, kokaten meille lounaaksi lohta ja ratatouille-kasviksia. Syödään vähän ennen yhtä lounasta ja yritän tentata hetki sitten heränneeltä 12-vuotiaalta lapselta sen vointia, pojan jäätyä päiväksi kotiin vatsakipujen takia.

13:00 tehdään 9-vuotiaan kanssa sen läksyt loppuun, opetallaan ranskalaisia runoja ja makoillaan tämän sängyllä hetki, ennen kuin vaihdetaan alakertaan meidän oman pikku soapfactoryn pariin. Lapsi oli siis saanut lahjaksi "saippuantekovälineet", eli jotain valmista saippuamassaa, jonka sulattamalla ja siihen tuoksua ja värejä lisäämällä ja muottiin kaatamalla sai itse valmistettua saippuoita. Nyt meillä on 10 kirkkaanväristä saippuaa, jotka haisee varmaan kuuhun saakka. Hoin lapselle siis 2 tuntia lähinnä sitä "ok... no, no, no honey...! the instructions tell you to put only five drops of the scent in your soap, it's way too much" ja no, ne on nyt aika vahvasti värjättyjä ja hajustettuja saippuoita, mutta ei se mitään...

15:30 kun ollaan saatu meidän saippuasotku siivottua keittiöstä (tai siis kun minä olen saanut ja lapsi on käyttänyt sohvaa trampoliinina sen ajan) vaihdetaan alakertaan ottamaan erä Mario Cartia kun odotellaan tytön kaveria meille neljän aikaan. Totuushan on se, ettei sen lapsen äiti ole koskaan ajallaan missään, vaan aina vähintään puoli tuntia myöhässä. Myös tuo poika liittyy meidän seuraan pelaamaan hetkeksi ja oikeasti alan jo itsekin pitämään tuosta cartista, nyt kun yleensä sijoitun jo lasten jälkeen kolmannelle sijalle kilpailussa enkä aina viimeiseksi. 16:53 lapsen kaveri sitten vihdoin tulee ja otetaan vielä yksi nelinpeli yhdessä ennen kuin passitan tytöt vaihtamaan jumppakamppeet päällensä, ottamaan vähän välipalaa, letitän kummankin hiukset ranskanleteille ja noin klo 18:10 lähden ajamaan ne urheilukompleksille.

18:22 jotenkin satutaan aina saapumaan pukuhuoneeseen 18:22 kun lapsi kysyy aina kelloa siinä vaiheessa. Sanon heipat tytöille, hyppään autooni ja yleensä tässä vaiheessa vastaan päivän aikana tulleisiin viesteihin tai puheluihin ennen kuin ajan takaisin kotiin. Tekstiviesteihin saatan vastailla välillä päivän aikana kavereille jos on hiljaisia hetkiä, mutta puhelimessa en koskaan puhu, ellei jollain tunnu olevan täysi kriisi päällä ja pakko saada nopeasti vaihtaa ainakin pari sanaa.

18:35 saavun takaisin kotiin ja host isä on palannut myös, joten mun ei tarvitse pahemmin enää puuttua lasten tekemisiin. Hengailen sohvalla puhelimella nettiä selaillen ja samalla hiukan keskittyen telkkarissa pyörivään Disney kanavaan, jota 12-vuotias katsoo.

20:00 koska nuorimmaisen jumppa loppuu vasta puoli yhdeksän aikaan, syödään me kaikki keskiviikkoisin vasta suunnilleen silloin puolen aikaan, joten kun lapsen kaverin isä sen kotiin heittää, se voi liittyä meidän seuraan. Kahdeksan aikaan aloin siis keitellä tuorepastoja ja availla muita left over juttuja pöydälle odottamaan valmiiksi lämmitystä. Yleensä keskiviikkoisin se on host isä joka tekee illallisen kun olen aina jo jotain kokannut lapsille lounaaksi, mutta tänään hoidettiin homma yhdessä. Puolen aikaan syötiin ruokaa, istuttiin hetki pöydässä, autoin siivoamaan suurimmat jutut pois ja tiskasin mitä keittiössä oli tiskejä sillä hetkellä.

21:17 koin tehneeni oman osuuteni tältä päivältä, joten sanoin hyvät yöt ja hipsin alakertaan omaan huoneeseeni, koska olen nähnyt Greyn anatomiat monesti, joita muut jäi telkkarista katsomaan. Plus se, että rakastan GA:ta ihan kuuhun ja takaisin ja en tykkää katsoa sitä ton lääkärimiehen kanssa, joka aina puhisee niissä kohdissa, mitkä on kaikkein mahdottomimpia in real life. Greyn Anatomia on ihanuudessaan pyhä asia ja vaikka tiedän, että käytännössä kaikki mitä siinä tapahtuu, on ihan täysin utopistista, ei se haittaa, koska se ei ole oikeaa elämää. Kirjoittelin tätä postausta ensiksi puolet, kävin sitten suihkussa ja nyt suihkunraikkaana kirjoitin romaanini loppuun. Kohta aion lakata vielä kynnet, katsoa pari jaksoa 2 Broke Girlsiä taikka Two and a Half Meniä ja lisätä käsiini rasvaa joka toinen minuutti, kun ne ei oikein ole tykänneet hyvää siitä, miten paljon tänään olen vedellä lutrannut (aamiainen, lounas ja päivällinen tiskeineen + 10 eriväristä saippuaa, jolloin se sekoituskuppi piti tottakai pestä aina joka saippuan jälkeen).

Melko perus keskiviikko siis. Yleensä tosin keskimmäinen lapsista on myös koulussa ja sillä on harrastusta 18-20, mutta siitä en yleensä joudu huolehtimaan, kun usein host isä tulee jo kotiin kahden aikaan iltapäivällä, jolloin minä huolehdin tytöt jumppaan ja se huolehtii pojasta.

Nyt siis siirryn mariannesuklaalevyni viereen makoilemaan ja nauttimaan, unohtamatta kuitenkaan tehdä kotiläksyjä ranskankurssillekaan, jonne huomenna pitäisi taas suunnata. Katsotaan kuinka kauan menee ennen kuin ehdin kirjoittaa sitten normi maanatai/tiistai/torstai/perjantai -postauksen, kun niissä on yleensä ainakin edes vähän fiksumpaa sisältöä.

10.1.2012

"Can we pretend that airplanes on the night sky are like shooting stars"

Viikko ja päivä paluusta Pariisiin ja taas on jo sellainen olo, kuin ei koskaan olisikaan ollut poissa. Elämä jatkui kevyesti siitä, mihin sen kaksi viikkoa aiemmin olin jättänyt. Tuntui hyvältä nähdä kavereita, samoin kuin tuntui hyvältä tulla taas vaihteeksi jonkun rökittämäksi Mario Cartissa.

Mä en ikinä oikein tiedä mitä kirjoittaisin aina viikoistani kun ne menee aina niin samalla kaavalla ja se tuntuu välillä tosi tylsältä. Viime viikko oli harvinaisen helppo kun host mama oli kaksi päivää kotona, mikä helpotti mun elämääni paljon. Kokkailin maailman parasta intialaista lohta (niin hullulta kuin se kuulostaakin) ja vietin perjantaina kolme tuntia päällystäen barbien huonekaluja hopeisella lahjapaperilla, kun yhden huoneessa piti olla vain hopeaa.

Viikonloppu sai olla omistettu Emilialle ja vietettiin kyllä yksi parhaista viikonlopuista täällä ikinä. Käytiin ulkona kumpaisenakin iltana ja välillä tuntui, että eläisin ihan kuin elokuvassa, koska niin monta umpikliseistä, sekä hullua ja vähän vastuutonta hetkeä mahtui meidän viikonloppuun. Lauantai aamuna viiden jälkeen on ihan super hyvä vain ilmoittaa, että "haluaisin käydä katsomassa eiffel tornia just nyt" ja lähteä ensimmäisellä metrolla sinne. On ihan mahdotonta kuvailla sitä tunnetta kun seisot ihan aution tornin alla silloin kuin siellä ei ole edes valoja päällä ja oma olo on kuin romanttisesta leffasta. Sellainen pieni ohikiitävä hetki, jonka aikana ei voi ajatella kuin sitä, kuinka onnellinen on. Host-isää nauratti aika kovin kun törmäsin siihen aamulla kahdeksalta etupihalla. Lauantaina uudet seikkailut, kaksi kertaa kummallisemmat kuin edellisenä iltana, mutta aivan yhtä hyvät.

Joskus joulukuussa sain blogiini sekä ihan asiallista, että aika asiatonta kommenttia juhlimisestani täällä ja siitä, miten perheeni siihen suhtautuu. Niin kuin jo silloin vastasin, uskoin asian olevan heille ihan täysin ok. Ollaan tässä kahden päivän aikana käyty keskustelua kummankin vanhemman kanssa, joista isän kommentti oli vain luokkaa "it's not really my business, but did you have fun last night? ... at least you're having fun and I'm happy for you". Host maman kanssa taas käytiin aika pitkä keskustelu meidän tuttavaperheen au pairista ja siitä, miten se tyttö ei oikein lähde kotoa koskaan... Keskustelu sitten sivusi myös mun juhlimistani siinä samalla.

Tämän tuttavaperheen äiti nimittäin oli tentannut omalta mamaltani lauantaina pitkään olenko illalla kotona kun olivat tulossa meille kylään ja heidän au pair J oli tulossa mukaan. No, mama oli vastannut monesti, että ei tiedä missä olen ja olenko tulossa (ilmeisesti miehensä ei ollut ehtinyt kertoa eteenpäin mun "meen tapaamaan kavereita ja jään varmaan yhden luokse yöksi" - viestiä eteenpäin vaimolleen). Se, ettei mun mamani sitten ollut tiennyt mun menemisistä ja tekemisistä oli ihmettänyt tätä tuttavaperheen äitiä kovasti, mihin oma mamani oli vain vastannut, että "en ole viisi vuotias, vaan saan mennä ja tulla juuri niin kuin hyvältä tuntuu. Mitä siitä, jos olen yöt poissa kotoa, jos minä näytän nauttivan ajastani täällä ja olen nuori, niin miksi ihmeessä en saisi olla ja juhlia juuri niin kuin haluan, koska se ei mitenkään negatiivisesti heijastu perheeseen tai heidän arkeen." Kyllä, mä rakastin sitä, miten suoraan se oli tämän eteenpäin ilmoittanut ja miten se luottaa siihen, että aikuisena ihmisenä elän elämääni juuri sillä tavalla miten parhaimmalta tuntuu.

Ei tarvinnut edes itse kysyä, vaan sain ihan huomaamattani vastauksen siihen, että ollaan edelleenkin samoilla linjoilla keskenämme mun vapaa-ajan viettoni suhteen. Oikeastihan käytiin varmaan kuudes miljoonas keskustelu tuosta J:stä, joka ei muuta oikein tee kuin istuu kotona. Ymmärrän kyllä, että se on ujo ja kun englanti eikä ranska ei ole kumpikaan kovin vahvoja, on hiukan vaikeaa ehkä olla rohkea, mutta silti. Olen ollut tietoinen siitä että se saattaa tuntea itsensä yksinäiseksi ja yrittänyt pyytää sitä mukaan vaikka minne, mutta negatiivisen vastauksen aina saatuani, alkoi se käydä vähän vanhaksi. Hiukan ehkä rikkinäisen puhelimen kautta ilmeisesti oli saattanut J:nkin korviin kaikua, että olen just about done kyselyideni suhteen, koska kun negatiivisten vastausten määrä alkaa lähennellä kymmentä, en vain jaksa yrittää, vaikka tiedänkin, että vika ei ole itsessäni vain vaan toisen ujoudessa. Käytiin onneksi tänään kahvilla, joten ehkä saan sen nyt revittyä ainakin muutamaan kertaan omien kavereideni kanssa jonnekin mukaan ja jos tyttö ei tunnu viihtyvän, voin heittää kiven kaivoon ainakin yritettyäni parhaani.

Tulipas siitä taas vuosisadan avautuminen monesta aiheesta, mutta jonnekin on vähän pakko purkaa. Nyt voin taas jatkaa hölmöjen asioiden perään hymyilyä ja jatkaa uutta viikkoa yhtä hyvin kuin se on alkanutkin.

Ai niin, ajattelin venyttää tän vielä maailman pisimmäksi postaamalla taas puhelimen arkistoista valikoiman viimeisen parin viikon ajalta.


Synttäri-ilta suomessa ja kuvaan oli pakko ikuistaa hirvein juoma ikinä. Älkää. Ikinä. Ostako. Alkossa. Myytävää. Ufoshot-litkua. Hirveintä ikinä, eikä meenannut mennä alas millään. Hyi. 


Tätä minä kaipaan: cd-soitinta ja levykokoelmaa (+ mun sekasortoista lipastoa) ja sitä, että joka aamu kun meikkasi, voi vain valita uuden levyn mitä kuunnella. (Ei, ei ole sama asia laittaa niitä samoja levyjä puhelimesta soimaan).


Musta alkaa tuntua, että pariisi ei tänä talvena tule näkemään ollenkaan lunta. Onneksi meidän takapiha sentään vähän näki. 


Uudenvuodenaattona tultiin kotiin, jossa kuusi seisoi (luojan kiitos!) edelleen paikallaan, mutta kuusen nauhat olivat lähteneet kävelemään kauniisti lattiaa pitkin. Meidän hauvavauva on aika paukkuherkkä tapaus (ukkonen ja uusi vuosi on pahimpia vihollisia) ja kun jotkut riemuidiootit oli aloittaneet raketeilla leikkimisen jo ennen sitä kuutta illalla, oli raukka maastoutunut kuusen alle piiloon yksin kotona ollessaan ja sieltä takaisin uskallettuaan vienyt joulunauhat mennessään mukana. Oli se aika reppana. 


<3



Tähän on ehkä hyvä lopettaa... 

2.1.2012

Home sweet home


Heii, olen takaisin kotona. Eilen unohdin tosiaan mainita, että siinä vaiheessa kun postausta lentokentällä kahdeksan aikaan aamulla kirjoittelin, unta oli saldona edelliseltä yöltä 0 tuntia ja ainoa lepohetki oli autossa pieni blackout jossain hämeenlinnan ja vantaan välillä, jonka aikana kuitenkin olin puoliksi hereillä. Ei ihme, jos oli vähän rankkaa.
Suomen -6 pakkasastetta vaihdettiin ranskan +14 asteeseen, jossa villakangastakkia ja paksu villapaita olivat vähän liikaa. Mua oltiin kentällä vastassa ja tuttu ja turvallinen vesisade alkoi tietysti paiskoa auton lasiin kun ajeltiin kotiinpäin. Täällä mut istutettiin ensimmäisenä ruokapöytään ja tarjoiltiin kaikkia ranskaherkkuja (eli siis niitä kaikkein kummallisimpia juttuja, joita muutenkin välttelen aika lahjakkaasti). Etanoista kieltäydyin edelleen, koska ajattelin, että väsymyksestä ja matkustamisesta johtuva ällötysolo ei ainakaan paranisi, jos tiedostan syöväni etanaa. Jälkiruokana suklaaleivos synttärikynttilöillä ja happy birthday laulua. Pääsin tottakai edustamaan kameralle ihanana zombin näköisenä olentona, mutta olo oli sellainen "hyvä päästä takaisin kotiin". Pääsin iltapäiväksi nukkumaan omaan sänkyyn ja illalla olo oli onneksi jo ihmismäinen.
Tästä päivästä olin siinä käsityksessä, että molemmat vanhemmat on töissä ja mun pitäisi keksiä lapsille viihdykettä, mutta host mama onkin kotona ja kun oltiin kokkailtu ja siivottu keittiö, totesi tuo vain, että voin tehdä omia juttujani myös, jos haluan, eikä mun tarvitse yrittää viihdyttää lapsia. Ihan tervetullutta. Purkasin siis matkalaukkuni ja päivittelen blogia. Kehittävää tekemistä koko päivälle. 
Ei mulla ihan oikeasti muuta kuin että halusin tehdä tämän memen, joka nyt vähän joka blogissa on pyörinyt. 
IHMISSUHTEET:
01. Oletko saanut uuden ystävän tämän vuoden aikana?
Olen
02. Oletko tehnyt jotain tänä vuonna, mitä et ole ennen tehnyt?
Oon tehnyt isoja päätöksiä elämäni suhteen, elänyt intuition pohjalta ja ollut onnellinen kaikesta siitä mitä mä teen. Kai se oli aika repäisy pistää parissa viikossa elämä pakettiin suomessa ja muuttaa maahan jonka kieltä ei käytännössä ollenkaan puhu. 
03. Oletko seurustellut tämän vuoden aikana?
En
04. Kerro pari parasta muistoasi tältä vuodelta?
Yksi parhaista asioista, mitä tänä vuonna tapahtui oli meidän Lontoonmatka toukokuussa, jota oltiin suunniteltu vain viisi vuotta ja sitten se tapahtui. Nähtiin lempparein bändi ikinä livenä ja edelleenkin mun pään sisällä on muisto vain siitä, miten en tiennyt ihmisen voivan olla niin onnellinen, kun ensimmäinen biisi räjähti soimaan. Muistan myös miten yöllä hotellille kävellessä Lontoossa multa taipui täysin ongelmitta myös brittiaksentti, vaikka normaalisti osaan mielestäni sanoa brittiaksentilla kaksi sanaa. 
05. Oletko riitaantunut kenenkään ystäväsi kanssa kuluneen vuoden aikana?
En onneksi ole 
MINÄ:
01. Oletko muuttunut paljoa viimeisen vuoden aikana?
Ihan järkyttävän paljon omasta mielestäni. Olen tehnyt niin hullun isoja päätöksiä niin pienien mielihalujen perusteella, että heikompaa huimaisi, mutta samalla olen myös vihdoin oppinut kuuntelemaan sydäntäni ja elämään niin kuin oikealta tuntuu. Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan teen asioita siksi, että ne tuntuu oikeilta juuri sillä hetkellä kun päätökset teen, enkä tee asioita siksi, että "oikea" tapa olisi tehdä ne niin tai näin. 
02. Oletko lihonut?
En usko, että olen.
03. Oletko saanut porttikieltoa minnekään tämän vuoden aikana?
En. 
04. Oletko ollut elokuvissa YKSIN tämän vuoden aikana?
En ole. En tosin käsitä miksi tämä on niin kovin iso juttu, jos menee yksin?
05. Oletko ottanut tatuointia/lävistystä viimeisen vuoden aikana?
Piti oikein miettiä, mutta en ole tainnut tämän vuoden puolella. 
RANDOM:
01. Kuka oli paras uusi tuttavuus?
Näitä olisi ihan liikaa listattaviksi, tänä vuonna oon tutustunut niin mielettömiin ihmisiin. 
02. Piditkö uudenvuodenlupauksesi?
Mulla ei ole mitään havaintoa, mitä olen luvannut, joten luultavimmin en...
03. Synnyttikö kukaan läheisesi?
Tätäkin piti pohtia pitkään, mutta sitten tajusin, että ei kai ne niin läheisiä ole ollut, jotka on synnyttänyt, jos ei heti tule mieleen. Tuttuja kyllä pari joo. 
04. Kuoliko kukaan läheisesi?
Ei
05. Missä maissa kävit?
Mun listani ei ehkä koskaan ole ollut yhtä säälittävä kuin suomi, ranska ja iso-britannia. Viimeisessä kahdesti lomalla, kaksi muuta nyt asumismielessä. 
06. Mitä haluaisit vuodelta 2012 sellaista, joka ei onnistunut vuonna 2011?
Haluaisin keksiä, minne haluan asettua edes vähän pysyvämmin. Ja haluaisin ehkä vihdoin oppia pysähtymään paikalleni myös jonkun ihmisen kanssa. 
07. Mikä päivämäärä säilyy muistissasi vuodelta 2011?
30.4 kun alkoi kesätyöt ja ihan mahtava kesä. 31.8 kun saavuin ranskaan. 16.12 ihan vain koska. 
08. Vuoden suurin saavutuksesi?
Se, että välillä on ihan ok vaan päästää irti ja katsoa mihin putoaa
09. …ja suurin epäonnistuminen?
No ois vihdoin kiva keksiä mitä siltä elämältä oikeasti haluais
10. Kärsitkö vammoista?
Selkä vihoitteli mulle oikein tosi pahasti muutamaan kertaan ja silloin ei ollut kivaa. Muita pieniä juttuja ehkä, muttei mitään vakavempaa
11. Mikä oli paras asia, jonka ostit?
Lentolipun ranksaan.
12. Kenen käyttäytyminen ansaitsi kiitosta?
Kaikkien niiden ihmisten, jotka on pitäneet mut järjissä koko viime vuoden ajan. 
13. Kenen käyttäytyminen aiheutti ahdistusta?
Varmaan eniten se oma. 
14. Mihin käytit suurimman osan rahoistasi?
Elämiseen.
15. Mistä innostuit eniten?
Ranskan opiskelusta
16. Vuoden 2011 ihmiset:
En mä osaa vastata. Mun vuosi on vähän niin kuin ollut kolme 4 kuukauden erillistä jaksoa, koulu, työt ja ranska ja niihin kaikkiin on sisältynyt ihan käsittämättömästi ihania ihmisiä. 
17. Verrattuna tähän aikaan viime vuonna, oletko onnellisempi vai surullisempi?
Uskoisin, että onnellisempi. Vaikka ehkä oon taas kuus kertaa enemmän hukassa itseni kanssa kuin mitä silloin olin, olen kuitenkin tässä tilanteessa aina välillä niin sydän-pakahtuu-ja-räjähdän -onnellinen
18. Lihavampi vai laihempi?
Aika samoissa uskoisin
19. Rikkaampi vai köyhempi?
Itseasiassa sama vastaus, aika samoissa lukemissa jälleen
20. Mitä olisit toivonut tekeväsi enemmän?
En oikein keksi mitään, mitä olisin toivonut tekeväni enemmän
21. …entä vähemmän?
Olisin voinut jättää ne oman pään sisäiset kriisit vähän vähemmälle
22. Miten vietit joulun?
Kotona, Suomessa, perheen kanssa
23. Jos voisit mennä ajassa taaksepäin ja muuttaa yhden hetken menneestä vuodesta, mikä se olisi?
En usko, että mulla on mitään mitä ihan oikeasti muuttaisin, kaikki mitä oon tehnyt on jollain tavalla auttaneet mua elämässä, joten jokainen päätös on ollut hyvä
24. Rakastuitko vuonna 2011?
Omaan elämääni
25. Kuinka monta yhden illan juttua sinulla oli?
Yksi
26. Mikä oli mieluisin tv-sarja, jota seurasit?
The Big Bang Theory. Olen rakastanut sitä jo kauan, mutta nyt se menee jo ihan hulluuden puolelle kuinka paljon siitä tykkään.
27. Vihaatko tällä hetkellä ketään, jota et vihannut viime vuonna samaan aikaan?
En
28. Mikä oli paras lukemasi kirja?
Ronni Cooperin Manhattan, jos se lasketaan kun sen vasta eilen, uuden vuoden ekana päivänä sain loppuun. Vitsi mä rakastin sitä heti ensimmäiseltä sivulta viimeiselle saakka. Jos se ei kelpaa, niin The Time Traveller's Wife oli kanssa aika mukava tapaus. 
29. …entä musiikillinen löytö?
Hmm, apua. Niin kummalliselta kuin se kuulostaakin, olen kuunnellut Pinkiä tosi paljon tänä vuonna. LMFAO on ehkä ainut sellainen, mitä olen jonkun verran kuunnellut ja josta en ennen tätä vuotta ollut kuullut. last.fm:n kärjessä jyrää Panic! at the Disco ja Pariisin Kevät, mutta ne nyt siellä on kiikkuneet jo aiemminkin
30. Mitä halusit ja sait?
Olla onnellinen
31. Mitä halusit, muttet saanut?
Keksiä mitä haluan olla "isona"
32. Mikä oli vuoden suosikkielokuvasi?
Ensimmäisenä tuli mieleen Bad Teacher, mutta en tiedä onko se viime vuoden puolella tehty.
33. Mitä teit syntymäpäivänäsi?
Olin äärimmäisenä sateisessa Turussa ihan mahtavien tyttöjen kanssa. Illalla liian humalassa huonossa baarissa, mutta ei sillä baarilla niin väliä ollut, kun meillä oli hauskaa keskenämme.
34. Ketä kaipasit?
Suomea, perhettä, ystäviä, New Yorkia, sitä tunnetta, että voi sanoa "joulukuussa 2013 minä valmistun"
35. Mikä tai kuka sai sinut pysymään järjissäsi?
Ystävät
MUUTA:
01. Oletko joutunut tappeluun?
En, kerran tosin olin valmis tirvaisemaan yhtä ihmistä, mutta ihan hyvä vaan, etten saanut tilaisuutta
02. Oletko tehnyt mitään luvatonta vuoden aikana?
Olen varmasti...
03. Oletko juonut ”perseitä”?
Yhdestä illasta mulla on ehkä tunnin-kahden mittainen blackout, mutta sekään ei johtanut mihinkään sammumiseen väärään paikkaan, mutta ehkä tuo lasketaan
04. Oletko tehnyt jotain, mitä olet katunut kauan jälkeenpäin?
Niin kuin jo mun blogin otsikko antaa ymmärtää, mä en usko katumiseen. Mä uskon siihen, että joka ikinen päätös, jonka jossain vaiheessa oon tehnyt, on ollut siinä tilanteessa mulle juuri se oikea ja jos jälkeenpäin miettii mitä hittoa joskus on tullut tehtyä, tarkoittaa se ainakin sitä, että jossain vaiheessa olen oppinut niistä virheistä, jotka tullut tehtyä. Musta on typerä käyttää elämäänsä katumiseen. Tämä tosin sitten on lähinnä vain omakohtaista. Tottakai toivon, että joku ihminen, joka on esim. murhannut toisen, voisi jossain vaiheessa löytää itsestään tarpeeksi inhimillisiä piirteitä katuakseen sitä, että on ottanut jonkun toisen hengen. 


Sellainen oli vuosi 2011. Tällä hetkellä uskon, että vaikka 2011 oli aivan mielettömän mahtava niin monella eri tasolla, tulee 2012 olemaan varmasti ihan yhtä hyvä vuosi. Toivotaan ainakin niin.