30.3.2012

Starships


Ranska pehmentää selvästi ihmisen aivot. Minä en ikinä, ikinä, ikinä ole suostunut ymmärtämään Nicky Minajia. Varmasti sillekin on yleisönsä, mutta so not my piece of cake. Silti olen jumittanut tätä biisiä koko päivän ja kyllä, iskee ja kovasti. Toisaalta, oliko yllätys, kun mun puhelimesta löytyy tälläkin hetkellä myös yksi Justin Bieberin biisi... Mutta se nyt vain on meidän Pariisi-biisi, jota on tosi hyvä soittaa mm. keskellä yötä rap-musiikkia rakastaville pojille autolla ajellessa... Mun musiikkimaku on tapettu. Seitsämässä vuodessa System of a Downista Justin Bieberiin...

Sen lisäksi, että mun musiikkimaku on täällä kokenut täyden murroksen, yksi toinenkin asia on muuttunut, nimittäin taskuparkkeeraustaitoni. Mun pitäisi joskus kirjoittaa tämän maan liikenteestä ihan kunnon postaus, mutta siinä vaiheessa kun joutuu lähettämään kaverille viestin "kun mä tulin tähän maahan en osannut kuollaksenikaan taskuparkkeerata, mutta nyt sain auton taivutettua niin pieneen rakoon, etten oo ihan varma miten saan sen ulos siitä", saa vähän olla onnellinen. 

Mä olen aiemminkin sanonut, että olen aika peukalo keskellä otsaa -ihminen autojen kanssa. Mun ajotaidoissa ei ole mitään moittimista, tai no "I'll give you an A+ now for your driving, when you learn how to drive like a french ignorant idiot, you'll get an A++" sanoi host isä kun ekoja kertoja se kyydissä ajelin. Vähän olen oppinut olemaan se french idiot, tai no siis, kiroan ääneen jokaisen ranskalaisen idiootin lähinnä, mutta varovainen kuski olen edelleen.

Autoa osaan objektina käsitellä hyvin, sen sisällöstä en niinkään ymmärrä. Ainoa asia, joka mulle aina on harmaita hiuksia aiheuttanut, on parkkeeraaminen. Minä en osaa parkkeerata! Ei, minä en osannut parkkeerata. Jenkeissä opetin itseni peruuttamaan ruutuun parkkeeratessa, Ranskassa olen opettanut itseni taskuparkkeeraamaan. Monelle varmasti ihan jokapäiväinen juttu, mutta mulle tuottaa ääretöntä mielihyvää tieto siitä, että saan yhdellä yrityksellä pyöräytettyä autoni pieneen tilaan ja sen voi jättää siihen. Pienistä asioista pitää osata olla iloinen?

Jos parkkeeraustaidot ovat ne, jotka ovat saaneet hymyn omille huulilleni tänään, viikon kummastuttavin asia tapahtui tiistaina. Istuttiin normaalisti pariisin keskustassa junassa kaverin kanssa kun tuo toinen alkaa yhtäkkiä katsoa aika tarkkaan mitä mun selän takana istuva mies tekee... Niin noh, eihän se sen enempää tai vähempää kuin vedä kokaiinia siinä meidän vieressä. Päivänvalossa, keskellä kaupunkia. Oli asteen verran epätodellinen olo siinä vaiheessa. Kelpaako tähän enää edes kommentiksi "only in paris". Mä olen tässä kaupungissa työntänyt todella montaa henkilökohtaista rajaani todella kauas siltä mukavuusalueelta, missä aiemmin elin (siksi, että on tuntunut hyvältä), mutta huumeisiin saakka en ole vielä päässyt, enkä kyllä ikinä tule pääsemäänkään. Mietin vain itsekseni, että kuinka pahassa kunnossa pitää olla, että kokaiinin vetäminen keskellä päivää junassa on hyvä idea? 

Mulla oli jotain muutakin kerrottavana, mutta lahjakkaasti kaikki taas on kadonnut mielestä kun pitäisi olevinaan sanoja tähän kenttään keksiä. Ehkä yritän käydä nukkumaan, koska univelkaa on kerääntynyt suuri vuori tässä viimeisten viikkojen aikana. Tänä viikonloppuna suunnittelin nukkuvani 12 tunnin yöunet molempina öinä ja nauttivani lähinnä omasta sängystäni. Sitä odotellessa... 

28.3.2012

Young, wild, free

Vielä perjantaina toivoin, että viime viikonloppu olisi ollut yksi parhaimmista ikinä. En muista milloin asiat olisivat kusseet niin täydellisen pahasti parin päviän aikana. Mahtavaa.

Perjantaina rikoin jalkani ja se ei ole vieläkään kunnossa. Kotilääkärinä epäilin ensiksi rasitusmurtumaa jalkapöydässä, mutta en menisi vannomaan sen puolesta. Jotain todella samanlaista kuitenkin. Itse tosin itsepäisesti yritän uskoa, että saan sen parannettua kävelemällä, enkä suinkaan lepäämällä. Oli kivaa olla ulkona kun välillä tuntui, etten pysty kävelemään ollenkaan. Kun hyppäsin yöbussista meidän juna-asemalla, josta todella on se +/-5 minuuttia kävelymatkaa meille kotiin, en ollut varma pystyisinkö siihen matkaan. Ainakin siitä olin varma, että aamulla on nousisi sängystä pystyyn kun sattui niin paljon.

Herätys seuraavaan aamuun ei onneksi ollut ihan niin toivoton ja jalka kesti jo melkein hyvin. Sattui, mutta ei tehnyt mieli parkua joka askeleella. Jalkapöydän kivun lisäksi oli kiva yhdistää tähän se, että jouduin jännittämään pohjettani koko ajan kävellessäni, joten lauantain aikana myös pohjelihakseni teki kuoleman ja seuraavat pari päivää vietinkin jalkapöytä kipeenä ja jatkuvia suonenvetoja pohkeessa irvistellen.

Lauantaina kun istuttiin lähiöissä yhden linnan puiston muurilla ja nautittiin auringosta, kaveri sanoi, että tällä hetkellä on sellainen olo, että jos joku tarjoaisi vain menolipun takaisin kotiin, toinen ottaisi sen epäröimättä. Itse väitin, että en vielä ole siinä pisteessä, mutta sunnuntai yönä tapahtui jotain, mikä katkaisi multakin sen selän ja varmasti, jos joku mulle mahdollisuutta olisi tarjonnut, olisin karannut ikiomaan sänkyyn suomessa katsomatta kertaakaan taakseni. Kaiken piti taas kaatua niskaan ja välillä pitää löytää niitä todella vääriä ihmisiä muistuttamaan sua, että pitää arvostaa niitä, jotka sulla jo on elämässäsi. Sunnuntain vietin lähinnä masisfiiliksissä, mutta jo siinä vaiheessa päätin, että uuteen viikkoon on pakko lähteä positiivisemmalla asenteella.

Uuden viikon oli pakkokin alkaa positiivisemmin kun ensimmäinen asia mihin aamulla laiskasti sängyssä makoillessani kiinnitin huomiota, oli sähköpostiviesti, joka varmisti mulle kesätöitä ensi kesäksi. Sopimus täällähän oli estää pääsyni paikkaan, mutta loppu hyvin ja pääsen takaisin paikkaan, jossa jo pari kesää olen viihtynyt. Ilman tuota viestiä olisin saattanut haluta haudata itseni elävältä, sen verran mielenkiintoisen väsynyt ja flunssainen oloni oli. Nenä tukossa, kaktus kurkussa edelleen niin kuin koko edellisen viikon ja siihen päälle koko edellisen yön valvominen yskien. Mietin aina, miksen voi saada sellaisia normaaleja yskiä, jotka menisi ohi ihan apteekin perusyskänlääkkeillä, vaan miksi saan niitä, jotka valvoittaa mua aina pari yötä putkeen eivätkä meenaa mennä ohi kuin reseptilääkkeillä. Maanantaina siis vain lepäiltiin, luettiin lapsen kanssa maantiedonkokeeseen aika ahkerasti ja pelattiin ilta-auringossa vielä sulkapalloa tunnin verran pihalla.

Eilen makoiltiin - taas vaihteeksi - muutama tunti Jardin de Luxembourgin tuoleilla syömässä piknik-eväitä ja juoruamassa maailmasta parempaa paikkaa. 95% ajasta pitää muistaa toivoa, ettei kukaan suomea ymmärtävä kuule meidän juttuja, sen verran mielenkiintoiset keskustelut taas käytiin läpi. Tuntuu todella mahtavalta vain voida istua paikallaan ja nauttia auringosta. Lapsi kuitenkin piti taas käydä poimimassa koulusta kotiin ja tämän kanssa lähinnä vain rentoiltiin takapihalla leikkien. Ei mitenkään liian rankkaa.

Illalla nauroin vatsalihakseni kipeiksi, kun meillä oli taas tuon maman kanssa maailman huonoimmat vitsit ikinä. Eniten kyllä kuolin sille, kun mama kysyy meidän pikkuiselta - ikää tosiaan tällä 9 vuotta - "wanna go see Elvis with mommy on thursday?". Oli ihana huomata miten lapsen naamalta näki miten se pohti asiaa selvästi pitkään ja hämmentyneenä ja viimeisenä saatiin sellaisella hiukan pelokkaan hämmentyneellä äänellä ilmoille "mais il est mort...?" (=he's dead?). Tämä on ehkä taas niitä juttuja, joissa pitäisi itse olla paikalla, jotta tätä osaisi arvostaa, mutta mua alkoi naurattaan ihan mielettömästi se lapsen viattomuus ja muita varmaan nauratti kilpaa tuo lapsi ja se, kuinka paljon minä asialle nauroin... Hyvin menee, taas kerran, mutta menköön.

Herätys tähän päivään tuntui taas kerran ihan tuskaisen väsyttävältä, mutta ehkä saan tämän päivän käyntiin kunhan saan tarpeeksi kofeiinia tankattua itseeni. Tällä hetkellä menee vielä ihan hyvin sohvalla koneen kanssa istuessa (kun piti vastata pariin tärkeään sähköpostiin), kun lapsi katselee tossa vieressä telkkarista pari jaksoa Hannah Montanaa, ennen kuin potkin sen suihkuun, syödään ja mun suunnitelmien mukaan seuraavat viis tuntia voidaankin sitten viettää pihalla nauttien noista +22 lämpöasteesta taas. Pakko nauttia niin kauan kun näitä ilmoja vain kestää!

Loppuviikolle on rauhalliset suunnitelmat kun huominen ilta kuluu babysittaillessa ja perjantaina ja lauantaina suunnittelin pystyväni nukkumaan sellaiset 12 tunnin yöunet kumpanakin yönä, jotta saisin vihdoin selätettyä tämän järkyttävän flunssakierteen. Tällä hetkellä toivon vain ihan mielettömän paljon, että seuraavat kaksi viikkoa kuluisivat pikakelausnappia painamalla, koska 14.4 suuret siivet kuljettavat mut haistelemaan suomen kevättä, tutkimaan mitä sieltä löytyy ja vaikka en siellä luultavasti niin kauaa vietäkään kuin aluksi oli tarkoitus, on silti hyvä päästä edes hetkeksi takaisin. Huhtikuun lopussa saan omat vanhemmat ja perhetutut tänne pitkäksi viikonlopuksi ja pääsen turistioppailemaan pariisiin heille. Jee!

23.3.2012

Part of me

"This is the part of me,
that you're never gonna ever take away from me"

Palasin takasin masis-oloistani eilen illalla kun istuin autossa ruokakaupan parkkiksella ja Katy Perry lauloi radiosta jotain, mikä taas sai mut nousemaan omille jaloilleni ja tajuamaan, että elän tällä hetkellä elämäni parasta aikaa. Tämän vuoden jälkeen melkein kukaan ei ymmärrä mun Pariisi-juttuja, mutta muistan nämä päivät aina elämäni parhaimpina. Eilen myönsin mamalle täällä, että "in august I thought that this would be one of the worst decicions of my life but instead I've loved every single minute of my time in france and I can't believe that I have to go back in few months". 

Koska en taaskaan ole ehtinyt kirjoittamaan viikkoon, aloitetaan siitä viime perjantaista mihin jäätiin. Meillä oli ihan superloistavat sushi-treffit kaverin synttäreiden kunniaksi ja megalomaanisen hauska ilta muutenkin. Istuttiin jollain autiolla sivukadulla rakennuksen ikkunalaudalla juoden vähän alkoholia, käytiin baarissa kääntymässä, mutta aika nopeasti kaveri haki meidät sieltä. Hyvä ilta kaikin puolin ja sain aukaistua pari umpisolmua, jotka olen täällä onnistunut ihmisten kanssa solmimaan. Lauantaina myöskin hyvä ilta, tai niin ainakin kuvittelin. 

Suunnitelmanahan on todella hyvä idea olla ulkona, bongata mies, joka selvästi haluaa jutella sulle ja antaa sen myös jutella. Sen kaveri tulee paikalle, joka haluaa tarjota meille väkisin drinkit viereisessä baarissa ja tottakai suostutte kaverisi kanssa, koska hei, tehän olitte juuri kertoneet miehelle olevanne vain lomalla pariisissa toista päivää ikinä. Meidän loma tekosyy toimi loistavasti pitkään illasta ja oli aika halpa tapa tulla humalaan (note to self for the second time in a month, whiskey, no matter mixed with what, is a bad idea, free or not...). Homma alkoi kusta vasta siinä vaiheessa kun mentiin klubille, josta sanottiin lukeneemme netistä hyvää, mutta siinä vaiheessa kun paikan työntekijät tulee sun luo pöytään juttelemaan sun kanssa, saattaa ehkä tyhmemmälläkin hälytyskellot soida päässä... Kerroin tuolle miehelle, jonka kanssa olin jutellut, koko totuuden ja se vain nauroi mulle. "Is that your way to get drunk cheaply?". Ehkä voisin koittaa joskus toistekin, mutta ei se kyllä meidän suunnitelma missään vaiheessa ollut. 

Ironistahan on se, että vielä sunnuntaina olin sitä mieltä, että viikonloppu oli ollut yksi parhaita koko pariisissaoloaikana, maanantaihin mennessä vihasin suunnilleen jokaista niistä ihmisistä, joiden takia se niin mahtava oli ollut... Hyvin menee.

Maanantai itsellä kului sängyssä kipeää kurkkua parannellen ja ilta tylsästi töissä. Tiistaina heräsin kaverin "sushille?" viestiin ja vietettiinkin mukava lounas sushipaikassa, jonka jälkeen taas kotiin ja töihin. Ikuisuuspitkä keskiviikko normaalilla kaavalla lapsen kanssa, samoin itseasiassa torstai.

Eilen, eli torstaina oli kielikurssin kielioppiosion viimeiset tunnit ja tänään sitten civilisation osuuden vikat tunnit. Viimeiset kolme kuukautta pariisissa mulla on sitten vain aikaa nauttia - tai vaihtoehtoisesti pääsykokeisiin päntäten. 

Mä sain viime torstaina aika pahan kriisin oman elämäni suhteen kun musta tuntui, että multa vedettiin matto ihan täysin jalkojen alta. Olin ihan pihalla ihan kaikesta mahdollisesta, mutta eilen vasta saatiin umpisolmua auki edes vähän. Sain pienen melt down kohtauksen meidän host mamalle kun se erehtyi kyselemään vähän vääriä kysymyksiä ja päädyin avautumaan sille pari tuntia illalla ihan kaikesta omaan elämääni liittyvistä jutuista. Lähinnä työjutuista ja siitä, etten tiedä mihin kouluun hakisin ja tämä kuunteli ja auttoi mua ymmärtämään ihan hirveän monta asiaa. Kun tiedän, että jos puhuisin oman äitini kanssa tästä asiasta, se vaan sanoisi kuuntelemaan sydäntä ja miettimään mikä on oikea ratkaisu. Täällä mama taas osasi kysyä juuri ne oikeat kysymykset ja sai mut miettimään paljon, mitä tulevaisuudelta haluan ja mikä tuntuu tällä hetkellä hyvältä. Kun menin nukkumaan, mulla oli niin kevyt ja hyvä olo kun tuntuu, että näen tällä hetkellä paljon selkeämmin kaikki tulevaisuuden vaihtoehdot ja tulin taas kerran siihen tulokseen, että mulla on maailman ehdottomasti parhain perhe täällä ja ihmiset, jotka auttavat jaksamaan ja ymmärtämään silloin kun tuntuu, että olen aivan täysin hukassa. 

Sen lisäksi, että olo on sellainen kuin taakka olisi nostettu hartioilta, olen onnellinen (suurimmaksi osaksi) myös tästä kesästä, joka Pariisissa jo on. seuraavan viikon pitäisi lämpötilojen leikkiä vähintään +20 asteessa joka päivä ja kyllä, nautin ihan täysillä tästä säästä. Ei ole mitään mahtavampaa. Shoppailin tiliäni taas vähän tyhjemmäksi tänään ja rakastuin siihen, miten paljon kaupoissa löytyy keltaisia juttuja. Tällä kevyellä ja hyvällä mielialalla on varmasti hyvä lähteä tulevaan viikonloppuun ja toivoa, että taas kerran sunnuntaina olisi sellainen fiilis, että tämä on ollut paras viikonloppu ikinä. 

16.3.2012

+22

Välttelen siivousta = päivitän blogia. Hyvä logiikka taas.

En ole saanut aikaiseksi avata tätä tekstikenttää, kun kuvien kaivaminen puhelimelta tuntuu ihan ylivoimaiselta tällä hetkellä ja musta tuntuu, että, jos hypeilen tänne keväästä, se katoaa ihan kohta. Niin se tosin on kai huomenna tekemässäkin, joten nautitaan vielä tämä päivä lämmöstä. Mittari näyttää +22 astetta ja tää on juuri sopiva sää. Maaliskuuksi ainakin...

Viimeksi olen päivittänyt viime torstaina, joten jatketaan saman viikon perjantaista. Sen piti olla pitsa + leffa-ilta kotona, mutta töistä päästyäni (rakastin sitä, että normaalin noin 7 aikaan vapaalle pääsyn sijasta pääsinkin vasta 9 aikaan, eikä kukaan viitsinyt tästä mulle mitään infota!) hyppäsin junaan ja kaverin luokse, jolla oli ilta baby sittausta ja lapset jo nukkumassa. Yritettiin viettää leffailtaa katsomalla Crazy, Stupid Love, mutta luovutettiin puolessa välissä kun nukutti. Pitkät yöunet ja lauantaihin herättyä leffan toinen puoli. Ihan viihdyttävä, parani loppua kohti, mutta tuskin uudestaan katsoisin. Lounas/päivällinen/mikä ikinä onkaan, päivän ainoa ruoka, McDonaldsissa taas vaihteeksi ja itsensä laittamista ennen kuin lähdettiin ulos. Muutama drinkki happy hour baarissa, missä oli vielä ihan mukavaa, mutta sen jälkeen ilta ei enää ollut hyvä. Ei varsinaisesti mitään sanottavaa miksi, mutta ei vain napannut. Yöbussilla kotiin suhteellisen aikaisin ja yllättävän monta tuntia unta. Sunnuntain lähinnä rentoilin sängyssä eri sarjoja katsellen ja nauttien siitä, että ei tarvitse mennä mihinkään.

Maanantai oli hyvä aloittaa koulussa valtakunnallisella ranskan kokeella. Ihan kiva kun ollaan edelleen aika alhaisella tasolla ja toi koe on tarkoitettu kaikille tasoille. Eli siis, vaikka kuinka vannon, että keskityn, jaksoin aina joka osiosta ne ekat pari kysymystä, jotka ymmärsin varmaksi ja sitten kekittymiskyky lähti Ibitzalle ja arvoin vastauksia taktiikoilla "jos tää olis B, tästä muodostuis kiva kuvio" ja "en ole vastannut D:tä hetkeen, tän on siis pakko olla D". Hyvä taktiikka. Tulin suoraan koulusta kotiin ja ensimmäisenä tuo meidän teini-ikäinen tulee kysymään, oonko nähnyt uusimman Desperate Housewives jakson vai haluanko katsoa sen sen kanssa. Ihan niin nopea en ollut ollut, että olisin edellisenä iltana jenkeissä näytetyn jakson jo ehtinyt nähdä, joten yhdessä katsottiin sitä. 40 minuuttia "it's gonna be him, no, it's gonna be her, no, no, no, it must be him" jauhamista ja lopputuloksena se, että käsikirjoittajat on tyhmiä. Muuten tylsä ja normaali maanantai.

Tiistaina nappasin jo heti aamusta junan Emilialle, missä käytiin kaupassa ja palattiin sen luo tekemään pitsaa. Yliarvioitiin selvästi vähän omaa nälkäämme, mutta ruoka oli ainakin hyvää ja sitä oli riittävästi. Rento päivä kun ei tarvinnut huolehtia liikaa asioista. Lasta koulusta hakiessani nappasin sen parhaan kaverin mukaan, joka jäi meille yöksi, joten minun iltani kului lähinnä kokkaillessa, kuunnellessa, että pihalta kuuluu iloista puhetta, eikä katastrofin merkkejä ja hengaillessa ympäriinsä. Helppo päivä kun lapsella on kaveri ja host mamakin oli illan kotona.

Keskiviikkoon olin taas asennoitunut sillä tavalla, että se tulee olemaan ihan kamala. Hmm, ei ehkä sittenkään. Aamun lapsi leikki kaverinsa kanssa omassa huoneessaan, enkä todellakaan ole tervetullut niiden leikkeihin, joten katsoin leffaa sohvalla maman kanssa taas. Lounaalle tuo vei meidät mäkkäriin, minkä jälkeen tehtiin lapsen kanssa yhdessä sen läksyt. Hetki sen jälkeen tulikin lapsen toinen kaveri jo iltapäiväksi meille, joten yritin olla tehokas auttamalla tuota mamaa siivoamaan kaikki toimistotarvikkeensa. Meillä oli taas vaihteeksi maailman huonoimmat vitsit siitä, että "if someone asked you today what you did all day, you could just answer 'oh, I was just sniffing some markers while I let the kid take care of herself'". Löysin siis tuoksutussit ja niitä oli kiva sniffailla :D Illalliseksi kiinalaista ruokaa, minkä jälkeen itse nappasin vielä junan pariisiin kun Emilia täytti 21 ja pitihän sitä vähän juhlistaa. Paljon tanssimista ja ihan mukava ilta. Join sen yhden drinkin, koska seuraavana päivänä olisi töitä (puoli viideltä illalla, mutta kuitenkin) ja hyppäsin yöbussiin ja kotiin.

Torstaina oli helppo herätä päivään jo 11 aikaan ja +21 mittarissa pakotti ulos ja nauttimaan ulkoilmasta. Ihan vähän shoppailua ja paljon aurinkoa. Omat fiilikseni rikkoutui tosin ihan täysin iltapäivään mennessä ja loppu päivä vietettiinkin two seconds away from breaking appart -fiiliksissä, mutta pitää vain yrittää jättää ne ajatukset menneisyyteen ja keskittyä tulevaan. Ei auta jäädä tuleen makaamaan.

Tänä päivänä maailman paras piknik Luxembourgin puistossa taas kun nautittiin auringosta vain monta tuntia ja juteltiin. Sellainen täydellinen rento olo. Nyt istun sohvalla ja välttelen siivoamista, joka mun on PAKKO mennä ihan juuri tekemään, oma huoneeni kun näyttää sen verran atomipommin räjäyttäneeltä. Mutta kun ei yhtään hyvita? Pyykkikone päätti just hiljeta alhaalla, joten ehkä mun on pakko ottaa itseäni niskasta kiinni ja yrittää edes saada jotain aikaiseksi. Voin nauttia ajatuksesta, että illalla mennään syömään sushia ja unohtaa ajatuksen huomisesta kun onnistuin taas solmimaan vähän suunnitelmia ja unohtamaan vanhat ja nyt en oikein tiedä miten saisin tilanteen käärittyä silleen, etten pettäis lupaustani kenellekään ja kaikki menis hyvin. We'll see.

Nyt. Siivoamista. Kuka pelastaa mut?

9.3.2012

Party in my bedroom

Hyviä päiviä, taas vaihteeksi. Okei, eilen olisin ollut taas valmis puremaan peukalooni kun lapset tappeli maailman typerimmästä asiasta ja aiheuttivat pääkipua, mutta tänään oli hyvä päivä. Oikeasti.

Kuluneesta viikosta voisi taas jotain kirjoittaa. Mun piti perjantaina olla töissä pari tuntia, mutta empä oikein tehnyt kyllä mitään sinä aikana kun ei mua tarvittukaan. Siitä nopeasti vaatteidenvaihto ja keskustaan. McDonaldsin kautta tosi kivaan baariin nauttimaan pari drinkkiä happy hourin kunniaksi ja löysin kyllä baarin, jonka Caipiroskat kilpailevat ihan tasan Suomen yhden baarin vastaavien kanssa. Nomnom kun olivat hyviä. Siitä parin mutkan kautta päädyttiin tosi kummaan baariin, jossa baarimikko tarjosi meille koko illan ilmaisia drinkkejä ja mm. maailman parhaita hot shotteja. Olin sopivasti vähän humalassa, mutta en hetkeäkään liikaa. Hassu ilta ja se oli hyvä ilta pitkään kunnes saatoin saada yhden miehen tarjoaman drinkin mukana jotain muutakin kuin alkoholia ja sitten alkoikin kaunis alamäki kun minä alan voimaan todella huonosti. Suuri kiitos sille pojalle, joka kysyi voiko auttaa ja haki mulle vettä kun istuin puistossa voimassa todella pahoin ja kaveri ei voinut mua siihen jättää hetkeksikään. Ei, en voi olla varma sainko jotain juomaani, tyrmäystippoja se ei ainakaan ollut, mutta mut on kerran aiemmin huumattu ja se, mitä mulle perjantaina tapahtui, oli ihan identtinen reaktio siihen, mitä mulle silloin aikanaan tapahtui. Minä kun vielä pidän tasan tarkkaan huolen siitä, että en tasan juo vieraista drinkeistä, ellei se juomaa tarjoava juo itse samasta lasista. Niin myös tällä kertaa, mutta noh, hyvä kysymys, mitä tapahtui. En todellakaan ole ylpeä, vaikka ei ollut edes oma vika, huonoa tuuria vain. Pääsin turvallisesti omaan sänkyyn nukkumaan ja se oli pääasia.

Lauantaina sainkin iloisesti herätä ensimmäiseen krapulaan Pariisissa. Ottaen huomioon, kuinka ollaan kuitenkin melkein joka viikonloppu jossain liikenteessä, aika hyvin, että kuusi kuukautta siinä meni ennen kuin sellaisen kehitin, eikä sekään onneksi paha ollut. Host maman kokkaamat tortillat oli juuri sopivaa krapularuokaa ja sängyssä lepäily sai pääkivunkin katoamaan muutamassa tunnissa ja suihku viimeisteli ihmismäisen olon itselleni. Olin jo valmis hautautumaan peiton alle ja katsomaan Greasea, koska olin katsonut aiemmin jakson Gleetä ja siinä ollut Grease-biisi sai mulle pakonomaisen tarpeen nähdä se leffa taas kerran. (Koska Grease on mun ultimatelemppari-ikuisuusrakkaus -leffa ja asiasta ei keskustella!) Elsi kuitenkin laittoi viestiä ollessaan parin kaverinsa kanssa viikonloppua viettämässä Pariisissa ja kysyi lähtisinkö heidän kanssa vähän ulos. Oma olo oli vähän sellainen, että uni olisi tosi kova sana, mutta kun tytöt ei olleet kuin yhden viikonlopun täällä, päätin repiä itsestäni sen verran irti, että lähdin ja onneksi meninkin. Käytiin syömässä kiinalaista ruokaa ja vein tytöt siihen samaan aussibaariin, jossa niin usein ravataan kavereiden kanssa. Väsyneenä en välttämättä ollut maailman parasta seuraa ja huvitin baarimikkoa kun sisäänmaksaessa saadulla drinkkilipulla olisin saanut valita vaikka mistä drinkkivaihtoehdoista ja totesin tälle vain "give me anything that is easiest for you to make, I don't really care". Busseilua keskellä yötä asemalle, josta omat yöbussit lähtee ja superhyvällä tuurilla ehdin meidän hitaampaan yöbussiin, josta en edes tiennyt mistä se lähtee. Tulen aina takaisin nopealla bussilla, jolla kestää 20 minuuttia meille, mutta seuraava sellainen lähti vasta yli tunnin päästä, joten hidas kävi mulle hyvin.

Sunnuntaina pitkään nukkumista ja iltapäivästä suunnaksi keskusta kun halusin vähän päästä pakoon meidän kotona vallitsevaa sotatilaa, jota myös autotallin siivoamiseksi voi kutsua. Noilla vanhemmilla taisi olla vähän erimielisyyksiä siitä, mitä säästää ja mistä luopua ja itsellä vähän nolo olo istua seinän toisella puolella ja kuunnella kun kaksi väittelee toisen huutaessa ranskaksi ja toisen englanniksi... Lähdin siis keskustaan syömään ja kahville kaverin kanssa, jonka jälkeen lähdettiin vain makoilemaan tuon sängylle ja juttelemaan. Ehdin myös tehdä jotain tosi tyhmää sunnuntai-iltana, mutta parempi ehkä olla mainitsematta mitä.

Maanantaina potkaistiin arki taas pyörimään ja yllättävän nopeasti palattiin niihin samoihin uomiin, jota aina normaalisti tehdään. Läksyjä, huoneen siivoamista, vähän wiitä, kokkaamista, suihkuja ja muuta normaalia. Tiistaina vietettiin pitkä lounas host maman kanssa niinkin romanttisessa paikassa kuin KFC ja suunniteltiin ensi lomaa. Tämä neiti on melkein 2,5 viikkoa lomalla (hallelujah!) ja suunnitelmat näyttää kivoilta. Meidän koko perheen pitää olla paossa kotoa tuo koko aika remontin alkaessa tässä talossa ja kestäessä sitten lähemmän 2 kuukautta. (Kotoa pitää siis olla kaikkien poissa vain tuo 2,5 viikkoa, sen jälkeen päästään muutamaan takaisin taloon, mutta asuinkelpoisuus onkin sitten eri asia). Voi luoja mitä siitäkin tulee, mutta se on sen ajan murhe... Minä tosin r-a-k-a-s-t-a-n remontteja, koska musta on ihan maailman parasta nähdä, miten joku paikka kokee muodonmuutoksen ja mitä se fiilis on niin hyvä kun on saatu valmista.

Keskiviikko oli pitkä ja tylsä. Tänään taas on ollut tosi hyvä päivä. Skipattiin koulu kaverin kanssa, ostettiin kaupasta eväitä ja mentiin nauttimaan auringosta Luxembourgin puistoon. Ainoa vaan, että silloin kun aurinko oli pilvessä, tilalla oli hyytävä tuuli ja ei ollut ihan niin kivaa aina. Käytiin kahvilla kerrankin jossain muualla kuin Starbucksissa ja miss kofeiiniherkkä sai aika kivat kofeiinitärinät ihan perusvahvasta mustasta kahvista, mutta ei se mitään, hyvää se oli. Onnistuin taas tuhlaamaan ihan liian suuren osan palkasta kun oli pakko ostaa uusi meikkivoide ja puuteri melkein loppuneiden tilalle ja vähän vähemmän tärkeitä juttuja, kuten rintsikat kadonneiden rintojeni kavereiksi... Nyt ollaan sitten taas köyhiä. Lapsen koulusta haettuani tehtiin nopeasti sen läksyt ja aloitettiin operaatio vaatekaappi sen  käsiin räjähtäneen vaatekomeron kanssa. Mehän siivottiin se ehkä kuukausi takaperin viimeksi... Meillä oli maailman paras ilta kun kuunneltiin nrj:n nettiradiota puhelimesta, molemmat lauloi sydämmensä kyllyydestä, lapsi puki kaikki typerimmät vaatteet päälle ja tanssi ympäriinsä samalla kun minä kehitin sukat käsissäni lihansyöjäkasviteatteria lapsen iloksi. Oli hyvä ilta ja meillä oli hauskaa, vaikka saatiinkin siivottua vasta ehkä 1/4 siitä koko komerosta. Ensi viikolla sitten lisää.

Nyt jatkan fiilistelyä siitä, että huomenna on perjantai ja toivottavasti pitkästä aikaa taas pitsa + leffailta tuon maman kanssa. Pitkät yöunet ja lauantaille on taas kivoja suunnitelmia. Saanko kysyä mitä tapahtui helmikuussa, kun mielestäni koko kuu katosi käsistä ihan täysin ja kohta maaliskuustakin on yksi kolmasosa jo mennyt. Kesä tulee ihan liian äkkiä ja olen ihan liian pihalla mitä ensi vuoden pitäisi tuoda tullessaan.

2.3.2012

"we can drive all night"

Koska olen laiska, enkä jaksa kirjoittaa koko tätä juttua uusiksi, vaikka en eilen ehtinytkään julkaisemaan mitään, laitan tämän nyt tällaisena vähän sekalaisena tekstinä tänne. 

---

Kirjoitettu 1.3. klo. 18:15

Nainen osaa aikatauluttaa elämäänsä taas tosi hyvin. Makaan sängyllä hiukset sekanutturalla ja kynsissä kerros lakkaa kuivumassa. Niin ja tunnin päästähän pitäisi olla meikattu, hiukset laitettu ja vaatteet vaihdettu ja valmiina lähtemään ulos. Öö, kuka arvaa olenko ajoissa matkalla kun tässä vaiheessa blogin päivittäminen on ihan paras juttu? Yleensä kaikki tuntee mut siitä, miten olen aina maailman täsmällisin ihminen, mutta tää ranskan ajatusmalli on kyllä tarttunut muhun ihan täysin ja "nähdään kymmeneltä" voi helposti tarkoittaa puolta yhtätoista mullekin eikä mihinkään oo kiire. Vielä puoli vuotta sitten "nähdään kymmeneltä" tarkoitti sitä, että olin paikalla viimeistään kymmentä vaille kymmenen. Tätä kiirettähän auttaa kovasti se, että kirjoitan pienen ikuisuuden omasta täsmällisyydestäni. Voi luoja.


Mun tauti alkoi tosiaan kadota viime viikon lopulla, mutta edelleen siitä on tallella se voimattomuus, joka kuulemma voi kestää parikin viikkoa sen itse flunssan loppumisen jälkeen. Sen loppumista odotellessa siis... Viime lauantaina sain paketin äidiltä postissa, joka oli pistänyt sairastavalle lapselleen vähän purkkaa ja suklaata lohdutukseksi tulemaan. Suklaalevyn päälle oli leikattu aamulehdestä Jere ja tiedän, että äiti on lähettänyt koko paketin tämän stripin takia. Meidän perheessä on ikuisesti jatkuva vitsi siitä, miten Jere on ihan niin kuin mun veljeni ja meillä usein keskustelunaiheet saattaakin mennä linjalla "luitko mitä jere teki tänään lehdessä". Noh, tämä strippi kuvaa juuri sitä, miten rakas tytär olen ollut tässä viime viikot kun olen järjestelmällisesti unohtanut vastailla äitin sähköposteihin ja tekstiviesteihin... Hups. 




Lauantaina tosiaan uskalsin pistää nenäni ensimmäistä kertaa ulos viikkoon ja arvatkaa oliko maailman upein fiilis kun aamulla päätin laittaa nahkatakin päälle vaikka kuolisin kylmyyteen, enkä kuollut yhtään, vaan oli juuri sopiva fiilis. KEVÄT. Se on tullut tänne. Harhailin ihan ekstaasissa ympäri Pariisia nauttien siitä lämmöstä, vaikka aurinko ei paistanutkaan.


Päädyin vahingossa Louvrellekin kävellessäni vain ympäriinsä ja tajusin vihdoin kuinka pienellä alueella kaikki Pariisin suuret nähtävyydet onkaan. Ihan maailman paras päivä kun käytin koko iltapäivän kävellen ympäri kaupunkia ja illalla babysittasin ja katsottiin vain The Voicea koko ilta, jonka ekan kauden eka jakso tuli lauantaina. Jos muuten mahdollista, ranska on vielä suomeakin enemmän jäljessä uusien tosi-tv-formaattien tänne saapumisen suhteen! 


Sunnuntaina heräsin puoli yhdeksän aikaan siihen, että puhelin soi. Tuntematon numero, joten en vastaa. Seuraavaksi tekstiviesti "vastaa tyhmä" kaverilta ja soitto perään, että tämä tulee mua vastaan meidän juna-asemalle, herää ja meikkaa. Toinen tietää mut liian hyvin, kun tiesi, että jätin vastaamatta puheluun vain koska en tunnistanut numeroa. Hylkäsin siis lämpimän sänkyni - mielestäni ihan liian aikaisin sunnuntaiksi - ja lähdin nauttimaan päivästä kaverin seuraan. Syötiin taas kerran mäkkärissä, istuttiin kahveilla Starbucksissa ja nautittiin lämmöstä ja auringosta. Tarkoitus oli mennä nukkumaan päiväunet tuon sänkyyn, mutta junassa päätettiinkin, että lähdetään pienelle seikkailulle. Ajettiin rer junan päätepysäkille reilun tunnin matkan päähän pariisin keskustasta.


Oltiin ehkä vuosisadan rasittavimpia junassa kun kuunneltiin musiikkia ja naurettiin ja katseltiin ikkunasta ulos ja rakastuttiin uusiin maisemiin. Siistiä! Hullua miten pieni matka pitää kulkea pariisin ulkopuolella, että löytää peltoja ja kauniita maisemia, jotka muistuttaa ihan maalais-fiiliksistä.



Päädyttiin maailman söpöimpään todella pieneen brittiläisennäköiseen kylään, jonka nimi oli Saint Martin D'Etampes. So cute.


Ikuistin junan ikkunasta kadun, joka muistutti Wisteria Lanea. 


Ja omat koivet. Paha juttu keväässä on se, että mun pitää hylätä mun Uggit, vaikka ei niitä täällä melkein koko talvena olisi tarvinnut, mutta kun ne on vaan niiiiiin mukavat jalassa! Meidän seikkailu takaisin ei ollutkaan enää niin kiva kun alkoi väsyttää ja aurinko lakkasi paistamasta. Kaikesta huolimatta laiskaksi sunnuntaiksi tuo oli aivan täydellinen.


Maanantaina mun päiväni alkoi sillä, että host maman ollessa kotona, lähdettiin Pizza Hutiin lounaalle. Kelpaa. Pizza Hutin jälkeen dropattiin pienimmät lapset isän hoiviin ja lähdettiin juhlistamaan vanhimman synttäreitä tyttöjen kesken spahan Disney-hotelliin. Parasta kaikessa, siellä oli SAUNA! Ja juuri sellainen kuin saunan kuuluu olla, lämmin, kiuas ja vettä, jota voi heittää kiukaalle. Eräs suomalainen oli ihan kuudennessa taivaassa siellä. Maanantain työntekona siis pitsaa ja kylpyläreissu ja poreammeessa lillumista... Kelpaa.


Tiistai alkoi yhtä rennosti kuin edellinenkin päivä. Aamun ensimmäinen juttu oli lasten vieminen mcdonaldsiin host maman kanssa lounaalle. Siitä sitten pohdittiin päivän suunnitelmia ja tultiin siihen tulokseen, että salla voi ottaa ja lähteä näkemään kaveriaan, jos haluaa. No, niin teinkin. Vaihdoin meidän lähiöt Emilian lähiöihin ja omat muksut ruotsiversioihin kun vietiin lapset yhdessä läheiseen puistoon leikkimään. Mulla kun on niin vanhat lapset täällä, että niiden kanssa ei pahemmin kunnon leikkejä enää leikitä, nämä oli onneksi sen verran nuorempia, että au pairejakin sai lapsettaa ihan huolella. 

Oli hauska huomata, miten samat leikit on leikitty sekä suomessa, ruotsissa, että ranskassa kun kaikki tiesi leikkien säännöt ongelmitta. Leikitettiin myös muutamaa ranskalaislasta, joiden mummo oli todella tympääntyneen näköinen, eikä piitannut vähääkään mitä sen lapset tekee. Sopivat hyvin meidän leikkeihin mukaan onneksi ja ehkä niiden mummo sai pienen hermoloman lapsistaan siellä puistossa samalla. Juostiin ympäri lasten kanssa ja kiipeiltiin puuhun aikamme ennen kuin tuli aika viedä lapset takaisin kotiinsa tuon yhden voidessa lopettaa työt. 



(Tästä eteenpäin on kirjoitettu sitten 2.3 klo: 12:45)

Lähdettiin yhdessä kaupunkiin ja tarkoituksena oli käydä syömässä ja nähdä sitten yhtä jätkää ja tehdä sen kanssa jotain. Ne suunnitelmat ei kuitenkaan toteutuneet, joten harhailtiin hitaasti kävellen ihan Seinen rannassa aina Notre Damelta Eiffeltornille saakka. Hidasta kävelyä, paljon juttelua ja välillä pysähdyttiin aina vain istumaan jonnekin ja fiilistelemään sitä, miten onnellinen olo siinä hetkessä oli. 




Väitin jossain vaiheessa sulattavani tuon tornin ihan vain pariisi juttuna kun olen ollut täällä tarpeeksi kauan, mutta ei. Se on edelleen maamerkki, joka vie multa hengityskyvyn mennessään kun se seisoo pimeässä valaistuna ja se on näky, jota en kyllästy katselemaan. I love it! Lähdettiin kummatkin omiin sänkyihimme ensimmäisillä yöbusseilla, omani onneksi on vain sen 20 minuuttia keskustasta meille ja hiukan harmitti kaverin puolesta, jonka bussi lähti vasta mun bussin ollessa perillä ja tiesin, että tuolla olisi tunnin bussimatka ja puoli tuntia kävelyä kotiin siihen päälle... Oltiin valmiiksi harhailtu pariisissa jo se viisi tuntia illasta. 

Keskiviikkona mulla oli ensimmäistä kertaa tällä viikolla ihan kunnon töitä myös. Olin iltapäivän vastuussa kahdesta nuoremmasta ja niiden molempien kavereista, joten aika helppoa se homma mulle oli. Vietettiin monta tuntia ulkona nuorimman ja tämän kaverin kanssa rullaluistellen ja nauttien vain kevätauringosta ja lämmöstä. Sahasin myös autolla varmaan kolme tuntia ympäriinsä illasta vieden ja hakien ties ketä paikasta A paikkaan B, mutta ei haitannut kun en pitkään aikaan ollut ratin takana viettänyt aikaa. Illalla katsottiin jotain tosi kummallista tv-sarjaa monta jaksoa putkeen maman kanssa enkä oikein vieläkään osaa päättää tykkäänkö siitä vai en. Pitää ehkä katsoa vielä muutama jakso tässä jossain vaiheessa.


Torstai mulla olikin sitten vapaa kokonaan ja pitkään nukuttuani ja koneellisen pyykkiä pestyäni otin suunnaksi Pariisin. Kukaan muu ei tietenkään ollut vapaalla, joten harhailin taas yksin puoli ikuisuutta keskustassa, pääsin rahoistani aika tehokkaasti eroon kaupoissa ja istuin Starbucksissa kirjoittamassa ihan kunnon vanhanajan kirjettä ja sen jälkeen etsin postia, mistä lähettää se suomeen saakka. Löysin H&M:ltä maailman parhaimman rannekorun - no okei, kolmen rannekorun setin - itselleni, josta löytyy kaksi kaupunkia, jotka on mulle kuin koteja ja Lontoo, jota rakastan myös todella syvästi, vaikka siellä koskaan en ole päässyt asumaankaan. Oli pakko ostaa. 

Kotiin päästyäni tosiaan sain kamalan kiireen aikaiseksi kirjoittaessani puolet tästä merkinnästä ja sen jälkeen kiireellä meikkasin ja yritin muokata itsestäni ihmisen näköistä kun lähdettiin katsomaan millaista on Pariisin yöelämä torstaina. Istuttiin ensiksi lähellä Seineä juomassa viiniä samassa paikassa mistä osa noista Eiffeltorni kuvista oli tiistaina otettu. Ihan kiva muuten, mutta istuttiin tosiaan siellä ylempänä ja ihan joen rannassa seikkaili joku todella creepy mies, joka sitten paljastui itsensäpaljastelijaksi aika nopeasti. Istuin siinä kaiteella ja mietin, että great, kun katson suoraan eteenpäin mun edessä seisoo Eiffeltorni niin kauniina ja tää ilta olisi aika täydellisen ranskalainen ja onnistunut tän viinin kanssa, jos en tietäisi, että päätä 180 astetta kääntämällä ja alas katsomalla näkisin jonkun hullun runkkaamassa siellä... Tiedän, taas näitä juttuja, joita ei ehkä ääneen kannattaisi sanoa täällä, mutta tilanne oli taas niin absurdi, että ei vain voi olla ihmettelemättä. Sanomattakin on varmaan selvää, että siirryttiin aika nopeasti pari junapysäkkiä toiseen suuntaan joen varteen ja löydettiin paikka, jossa pystyttiin istumaan niin lähellä vettä, että jalat heilui tyhjän päällä ja vesi oli siinä alla samalla kun reilun metrin päässä kaiteen takana autot ajoi meidän ohitse. Siellä viihdyttiinkin paremmin ennen baariin menoa. 

Päädyttiin taas jotenkin niihin kahteen samaan baariin, missä yleensäkin ollaan aikaa täällä vietetty. Meillä oli tällä kertaa pojat seurana ja multa meni aina välillä ohi kaikki ranskaksi mitä tapahtui. Edelleen olen sitä mieltä, että yksi siisteimmistä jutuista ikinä on autolla ajelu pariisin keskustassa kun kyydissä on vain ihan hullun kivaa istua vaikka ei tiedä yhtään minne on matkalla. Yleensä tutkiessani ympäristöä yritän aina kurkkia metroasemien nimiä niiden ohi ajettaessa, jotta tiedetään ees vähän missä ollaan. Toisaalta, en kyllä hyppäisikään kenenkään kyytiin, johon en luottaisi, joten aika turhaa se kai on. 

Päädyttiin aamuyöstä Vicennesin linnan jonnekin puistoon, missä oli lampi ja ankkoja. Harrastin pitkän aamukävelyn ympäri puistoa jätkän kanssa, jota pelättiin aivan mielettömästi kun tavattiin se ekaa kertaa joskus muutama viikko sitten, mutta se osoittautui onneksi todella mukavaksi. Tiedän ainakin, että sitä ei kannata suututtaa. Kun käveltiin ympäriinsä, mun ensimmäinen kysymys toiselle oli "is someone gonna find my body here after you've killed me?". Toinen pysähtyi kannoilleen ja ilmeisesti tajusi vasta siinä vaiheessa, että oltiin oikeesti oltu aika peloissamme sen suhteen silloin aiemmin. Itsehän kysyin tuon ihan vaan vitsinä, koska tuohon mennessä olin tullut jo siihen tulokseen, että se on todella mukava, mutta kerroin sille myös, miten se tahtoessaan osaa olla aika, noh, pelottava. Istuttiin lammen rannalla ja katseltiin ankkoja toisen puhelimen taskulampun valossa ja sanoin sille ääneenkin sen, miten varmasti tulevaisuudessa muistan, miten olen istunut perjantaiaamuna kuudelta ranskalaisen linnan puistossa analysoimassa mun (kind of) exäni käytöstä ihmisen kanssa, joka vielä 8 tuntia aiemmin lukeutui yksiin pelottavimmista ihmisistä, jotka olen tavannut. Se hetki oli sellainen, jossa pienistä palasista rakentui sellainen täydellinen fiilis, jota ei olisi halunnut rikkoa ja jota on ehkä mahdoton selittää kenellekään muulle. 

Meidät heitettiin taas onneksi juna-asemalle ja hymyilin itsekseni kipittäessäni nopeasti kotiin kaikkien työmatkalaisten välistä. Pelkäsin ihan hulluna törmääväni meidän host isään sen lähtiessä töihin (koska mulla ei ole mitään havaintoa mihin aikaan se lähtee ylipäätään töihin). Ei sillä, että se olisi välittänyt vaikka olisi muhun törmännyt, ei vain tuntunut siltä, että haluaisin selittää miksi tulen perjantaina seitsämän jälkeen aamulla kotiin. 

Nyt olen ollut jo pari tuntia hereillä. Pitäisi ehkä syödä jotain lounasta ja siivota tätä huoneen katastrofia ennen kuin neljän aikaan pitää tehdä pari tuntia töitä. Ja sitten on lasten lomat lomailtu onneksi! Mä olin ihan kauhuissani ajatuksesta lapsista kaksi viikkoa kotona, mutta tää on mennyt mun osaltani harvinaisen kivuttomasti kun ensimmäisen viikon sairastin kokonaan ja nyt tämän jälkimmäisen tuo mama on ollut kotona, niin mun työt on ollut maailman helpoimpia. Seuraavat lomat on kuuden viikon päästä... miksi täällä on niin paljon lomia? (Tosin niiden lomien aikaan saattaa olla, että Salla on kaksi viikkoa lomalla, josta toinen toivottavasti kuluu euroopassa ja toinen ehkä Suomessa, joten ei valiteta!)