13.4.2012

Au revoir, Paris!





Tää yks sai juuri remonttisiivouksen selätettyä - kaikki tavarat kaapeissa tai matkalaukuissa ja minä luulin sen olevan mahdotonta - ja suuntaa kohta kurkkaamaan öistä pariisia viimeistä kertaa muutamaan viikkoon. 

Hyviä lomia kaikille ranskassa oleville ja todettakoon, että minusta ei välttämättä tulla kuulemaan mitään pariin viikkoon. Sunnuntaina lentokoneen nokka suuntaa viikoksi Fuerteventuralle, sen jälkeen olisi neljä päivää vapaata kaverin luona ja toiset neljä on omat vanhemmat tässä rakkauden kaupungissa. Joten kirjoittelen ehkä vasta toukokuun alussa taas tarinoita tänne. Pärjäilkää! Tämä yksi lähtee nyt keskustaan kerrankin mielestään näyttäen ihan nätiltä.

ps. mulla on pidemmät irtoripset päässä kuin ehkä ikinä ennen on ollut, kuvissa niitä ei kuitenkaan näy. Mielenkiintoista!

12.4.2012

MY house, in the middle of MY street

Viime merkinnässä olen näköjään taas vaihteeksi ollut rakastunut Pariisiin. Taidan olla sitä edelleen kun tässä just laskeskelin, että mulla taitaa olla täällä enää reilut 9 viikkoa jäljellä, joista yksi - ensi viikko - kuluu Kanarialla. Voi luoja. Torstai kuitenkin rakastin pariisia, koska hyppäsin töiden jälkeen vielä junaan ja suunnattiin yksille muutamille drinkeille juoruamaan ja nauttimaan illasta. Olin puolen yön aikaan hyppäämässä jo junaan kun kaveri ilmoitti, että sen junat ei kuljekaan, joten tarjouduin lähtemään pitään toiselle seuraa bussipysäkille ja syömään suklaata. 20 minuutin bussimatkan aikana kotiin ehdin jo katsella kaupungin autioita katuja ja mieli teki itkeä samalla onnesta ja myös kaipuusta jo valmiiksi, tulevaisuutta ajatellen. Kotiin pääsin vähän ennen kahta ja kömmin omaan sänkyyn turvaan, samaan aikaan kun yleensä normaalisti jaksan nukahtaa arki-iltoina.

Perjantai juoksi päivänä ohi ihan liian nopeasti. Mulla ei ikinä ole perjantaisin muuta tekemistä kun hakea lapsi sen kaverin kanssa koulusta, katsoa, että ne syö jotain ja heittää ne kuudeksi jumppaan. Sen jälkeen olla vain kotona kunnes vanhemmat tulee. Luin Catching Firen loppuun - got to be jonkunlainen ennätys jo multakin lukea kaksi tuon paksuista kirjaa viikossa, kun normaalisti väitän, ettei mulla ole aikaa lukea ikinä - ja meikkailin rauhassa. Keräsin good au pair -pisteitä alkamalla kokkailemaan kahdeksan aikaan kun kumpikaan vanhemmista ei ollut tullut vielä kotiin ja mun ei ikinä tarvitsisi kokata perjantaina kun hoidan sen viikon kaikkina muina arkipäivinä. Istuin vähän liian kauan keittiönpöydän ääressä juoruamassa host maman kanssa taas asioista ja tietysti kun pääsin vaatekaapilleni, ne vaatteet, jotka olin jo pari päivää sitten päättänyt pistää päälle, eivät olleet yhtään sitä mitä olisin toivonut ja joka ikinen paita sai aikaan vain ahdistusta. Ehdin ihmeen kaupalla kuitenkin siihen junaan mikä pitikin ottaa. Tapasin suomalaista tyttöä, jota en ollut aiemmin tavannut ja käytiin nappaamassa toinen kaveri juna-asemalta matkaan ja harrastettiin vähän ulkona humaltumista suomi-papattamista ja sitä samaa saakelin aussi-baaria Grands Boulevardseilla, jossa ollaan vähän liian usein ravattu. Mukava ilta ja parasta oli se, että sain tutulta kyydin kotiin saakka ja olin omassa sängyssä turvallisesti silloin kun ensimmäinen juna olisi vasta lähtenyt asemalta, vaikka valomerkkiin saakka baarissa viihdyttiinkin.

Lauantain aloitin tunnin skypepuhelulla kaverin kanssa, kun kadottiin toisiltamme illan aikana. Muuten taisin vain koomata suurimman osan päivästä. Tein iltapäivällä ehkä puoli tuntia töitä ajaen nuorimman kaverinsa synttäreille tuohon muutaman minuutin matkan päähän ja hain kaupasta Haribon lakurullia pahimpaan lakunälkään (äiti ja iskä tulkaa jo tänne ja tuokaa mulle lakuja! mulla on vierotusoireita!). Rentoilin sängyllä katsellen telkkaria koneelta ja illalla käytiin tyttöjen kesken (host mama ja pikkuinen) syömässä yhdessä paikallisessa ravintolassa, jossa on tosi, tosi, tosi hyvää aasialaista ruokaa. Tai no, taidettiin taas vaihteeksi keskittyä enemmän juoruamiseen kuin syömiseen. Tultiin ravintolasta kotiin vasta ennen kymmentä ja itsepäisesti pidin pääni olla lähtemättä baarikierrokselle yhden pojan seuraksi ja kiusasin tätä vain pari tuntia tekstaillen siitä, millaisen tytön tämä haluaisi baarista matkaansa löytää ja olisiko muka ok, jos tulisin sen mukaan vain iskeäkseni jonkun sen nokan edestä. Kehittävää keskustelua once again, pakko myöntää.

Sunnuntaina suuntasin nokkani iltapäivästä kaverin luokse, jolla talo oli autiona perheen ollessa pääsiäisen vietossa muualla. Harrastettiin sängyllä koomailua, Two and a Half Menin katsomista ja kynsien lakkailua. Otettiin ilo irti siitä, että maanantai olisi vielä vapaa ja käytiin katsomassa miltä pariisin yöelämä näyttää sunnuntaina. Opin, että biljardia ei kannata haluta pelata kun olet humalassa, vaikka sainkin useamman pallon - ja vielä oikeanvärisen sellaisen - pussiin, tulin siihen tulokseen, että ei hyvä. Irkkubaari oli rauhallinen vaihtoehto, mutta seuran ollessa ihan mukavaa, kului aikakin ihan huomaamatta.

Maanantaina huvitettiin itseämme meidän perhetutun kanssa istumalla keittiössä ja katselemalla kun mun host vanhemmat yrittää pakata kaikkia keittiötarvikkeita muuton tieltä pois. Oli sanalla sanoen huvittavaa laskea kuinka monta pahvilaatikollista mm. teetä tämä mama on varastoihinsa kerännyt. Laiska päivä, juuri sellainen kuin pääsiäismaanantain kuuluukin olla.

Tiistai kului ihan normaalilla kaavalla, meillä tosin lähti sohva kävelemään kesken illallisen ja olkkarissa ei ole enää jäljellä kuin telkkari. Tänään taas päivä on kulunut host maman sanoin "salla is amusing herself counting how many boxes of envelopes I have stocked here and counting how many times I can say 'my gosh, I can't believe how much shit I have in here'". Kirjekuoria on oman arvioni mukaan jotain 7,000-10,000 väliltä, noita sanontoja varmaan aika saman verran. Meillä tosiaan lapsista koko päivänä kotona oli lähinnä vain tuo teini-ikäinen, jolle lakkailin leopardikynnet aikani kuluksi. Käytin myös monta tuntia illasta käyden läpi omia kaappejani ja laatikoitani, tullen siihen tulokseen, että my gosh, myös mulla on tässä huoneessa ihan liikaa roinaa ja ei ole kivaa. Ehkä 85% sain jo siivottua onneksi, joten voiton puolella ollaan.

Tuntuu hassulta, että huominen on viimeinen normaali päivä tässä talossa ja perjantaina nähdään miltä tämä paikka näyttää täysin alastomana, valmiina remonttiin. Tästä sitten loppuaika kun täällä olen, tuleekin olemaan varmasti tosi mielenkiintoista kun koko talo pistetään uuteen uskoon. Saisikohan toivoa, että tänne voisi tulla pari rakennusmiestä tosta sadan metrin päässä olevan talon construction sitelta? Suurin osa niistä on vanhoja miehiä, mutta siellä on pari, joita ei varsinaisesti haittaisi katsella täällä paria kuukautta työskentelemässä...

6.4.2012


Istuin äsken bussissa joka ajoi hetken Pariisin hiljaisia öisiä katuja pitkin.
Taas kerran teki mieli itkeä tämän kaupungin kauneudelle.
Ja sille, miten se on varastanut sydämeni aivan täysin.
2,5 kuukautta. Mä en ole valmis päästämään tästä irti.

Paris, je t'aime!

5.4.2012

Versailles 2.0


Mainitsin viimeksi postatessani, että löysin Versaillesin linnasta jonkun kummallisen pakkomielteen kattokruunuihin ja ärsyttävän turistin tavoin heiluin kamerani kanssa kattoa kohti melkein joka huoneessa kyllästyttyäni imemään mitään historiallisia vaikutteita itseeni. Olisi ehkä ollut fiksu tutustua edes vähän niihin huoneisiin, joissa kierreltiin, mutta vaikka kuinka olisin yrittänyt lukea kylteistä tietoa linnasta, tiesin, että olisin unohtanut jo moneen kertaan mitä niissä lukee seuraavaan huoneeseen päästyäni. Joten kattokruunuja sitten!





Eipä mulla näistä kuvista varmaan kovin paljon mutistavaa ole. Tälleen, jos en olisi laiska, voisi näistä useammasta suoristella vähän horisontteja ja rajata niitä vähän edustavammin, mutta koska päivän sana on laiskuus, mennään näillä tänään. 





Vietän tosiaan lepopäivää sängyn pohjalla tällä hetkellä enkä ajatellut välittää pätkääkään ulkomaailmasta ennen kuin puoli viideltä lähden lapsen koulusta kotiin onkimaan. Nukuin pitkään ja rento herätys oli juuri sitä mitä kaipasin. Nyt blogin päivitystä, lounas ja sen jälkeen toivottavasti saan tätä huonetta edes vähän järjesteltyä. 




Sen lisäksi, että olen maailman tehokkain sotkemaan huonettani, huvittavaa tästä siivoamisesta tekee se, että tämä on remonttisiivoamista. Ensi perjantaihin mennessä minun pitää saada tässä huoneessa kaikki irtotavara laatikoihin ja muovitettua kaikki huonekalut remontin tieltä. Ei sillä, etteikö se jo olisi tarpeeksi vaikeaa, mutta eihän asia tietenkään ole niin yksinkertaista.

Talo on asuinkelvoton kaksi viikkoa ensi lauantaista alkaen. Minä lähden sinne kanarialle tuon vanhimman lapsen kanssa sunnuntaina ja viihdyn siellä sitten viikon. Sen jälkeen vietän neljä päivää kaverin luona tuolla pariisin toisella puolen ja seuraavat neljä yötä kuluu iloisesti vanhempien kanssa turisti-juttuja tehden (okei, ehkä niitä juttuja tehdään enemmänkin päivisin, mutta kuitenkin). Tähän pakkaamiseen pitäisi siis sisällyttää sekä viikon rantavaatteet, viikon vaatteet pariisin kevääseen + kaikki ne jutut, jotka haluan vanhempien vievän mukanaan suomeen eli talvivaatteet. Anteeksi, saanko sanoa, tämä on mahdotonta. 





Olin positiivisesti yllättynyt muuten kun edelliseen postaukseeni, jossa kerroin edes harkitsevani kahden 16-vuotiaan kanssa Kanarialle lähtöä, kukaan ei tullut lynkkaamaan päätäni irti ja kertomaan, että olen umpihullu tai jotain muuta vastaavaa. Omalle äidilleni nimittäin ainakin ajattelin tätä kuvioo sen todellisissa mittakaavoissa rajoittaa vasta kun se tänne tulee, en jaksa nyt etukäteen kuunnella sen kauhuskenaarioita mielessä, itse ne kyllä olen hyvin perusteellisesti jo käynyt läpi.

Kukaan, joka tietää millainen suhde mulla tuohon teini-ikäiseen on, ei ole hetkeäkään ihmetellyt, miksi voisin valvojaksi matkalle lähteä. Lasten mielestä paras juttu onkin se, että minä lähden heidän mukaansa. Mulla ei oikein ole mitään käsitystä siitä, minne ollaan menossa, mutta kyseessä on ilmeisesti todella hiljaisella alueella sijaitseva all inclusive hotelli Fuenteventuralla, jossa koskaan en edes ole vieraillut. Kuulemma sellainen paikka, jossa voi onnellisesti elää omassa pienessä kuplassaan viikon ja jos ei halua, ei tarvitse edes poistua hotellin alueelta minnekään. Sounds perfect. 

Mä olen pienen ikäni aikana käynyt varmasti päälle 30 kertaa kreikan, turkin ja kyproksen lomakohteissa, joten aurinkolomat on aika tuskaisen tuttuja mulle lapsuudesta. Iskä tahtoi aina lähteä kesä- ja syyslomilla matkustamaan ja minä, joka olen enemmän kaupunkiloma-tyyppiä, pääsin aina kuitenkin mukaan palvomaan aurinkoa. Nyt viimeisestä aurinkomatkasta taitaa olla päälle viisi vuotta aikaa, joten ihan oikeasti olen innoissani päästessäni taas pitkästä aikaa paikkaan, jossa voin vain maata rennosti altaan reunalla ja nauttia auringosta. 




Mun suurin ongelma tällä hetkellä tosin on tarpeellisten asioiden osto mukaan reissuun. Ostolistalta löytyy mm. uudet uikkarit, rantakassi, aurinkorasvaa, flipflopit ja joku iso rantahuivi... Yritin shopata matkaa varten tiistaina ja ostin tennarit, hameen, paidan ja aurinkolasit... Okei, tennareita lukuunottamatta kaikki oli matkaan varmasti mukaan lähteviä juttuja, mutta siitä huolimatta, olen heikko. Huomenna uusi yritys ja tällä kertaa onneksi joku muukin matkassa kertomassa mulle mitä kaikkea mahdollista mä en tarvitse kun haluaisin kiikuttaa asioita kassan kautta kotiin. 

ps. jos musta ei hetkeen kuulu mitään, tarkoittaa se, että olen menettänyt toivoni vaihtoehtoisesti joko A.) tämän oman tavarapaljouteni kanssa tai B.) lasten kanssa, meiltä kun on kaikki aktiviteetit pakattu piiloon jo vähitellen kun koko talo tosiaan rempataan ja au pairin resurssit lapsen viihdyttämiselle alkaa olla aika rajalliset... 

2.4.2012

Versailles


Aurinkoinen viikko päätti tottakai herättää lauantaihin taas ankeammalla ja kylmemmällä päivällä juuri silloin kun meidän oli tarkoitus lähteä taas tutkimaan Versaillesin linnaa. Vaikka lämpöasteita oli edelleen reilusti se päälle 10, tuntui taas, että kylmyys tunkeutuu luihin ja ytimiin kun oli niin tottunut siihen, että lämpötilat kipuavat sinne lähelle +25 astetta aina päivisin. 



Mulla pyöri koko aamun mielessä kun meikkasin ja pistin itseni kuntoon "muista passi ja muista kameraan muistikortti". No, ensimmäinen muistui - onneksi, koska sitä en kaupasta olisi voinut ostaa - jälkimmäinen unohtui. Pänni hiukan tajuta, että ihmisen, jolla on noin kuusi triljoonaa muistikorttia (joista 90% on aina hukassa muuten) pitäisi ostaa uusi kortti kameraan kun kerrankin jaksoin jopa järkkärin mukaani raahata. Niille 11 eurolle olisi ollut paljon parempaakin käyttöä mielestäni, mutta ehkä tästä selvitään. Muistikortteja tarvitaan aina... ehkä




Nää on taas näitä "lapsi haluaa tehdä juuri sitä, minkä siltä kieltää" momentteja, kun näiden rappusten edessä oli kaide kieltämässä rappusille kiipeämisen ja sehän tarkoitti sitä, että minä tietysti olisin halunnut noi portaat ylös saakka hyppiä. Jos sitä kaidetta ei olisi ollut, ajatushan olisi ollut vain "hyi portaita, en varmasti kiipeä". 






Turistit...


Mä rupesin vasta tota pistorasiaa katsoessani miettimään, että eihän noilla ole ollut sähköjä silloin kun tuo linna on rakennettu ja kuinkakohan vaikea tohon koko paikkaan on ollut saada sähköt, lämmitys ja kaikki muutkin jutut. Loogisia asioita mietin.




Sähköjuttujen lisäksi onnistuin kehittämään jonkun kumman obsession kattokruunuihin, joista napsin niin monta kuvaa, että ne saa ihan oman postauksensa jossain vaiheessa kun saan ne kuvat käytyä läpi. Olin varmasti vähintään yhtä ärsyttävä kuin japanilaiset turistit ratsatessani joka huoneeseen saapuessani aina kattoa kamerani kanssa. Ne oli hienoja!




Turisti vol. 2. Sopivasti elämää nähneet peilithän antaa vaan taiteellisen vaikutelman, kun siinä ainoassa kohdassa, jonka hauaisi edes vähän olevan terävä (silmä) on joku mystinen tahra päällä.



Viimeisenä paras mies, josta revittiin huumoria vähintäänkin tarpeeksi. Jotenkin tuo tapa, millä mies on itsensä parkkeerannut patsaan nimikyltin alle, antoi väsyneille aivoille sen kuvan, että Louis XIV siinä yrittää itse poseerata.

Koska tällä kertaa linnan puutarhoihin olisi maksanut sisään, päätettiin jättää ne megakylmän sään vuoksi välistä ja sahata itsemme tottakai ihan vastakkaiselle puolelle pariisin lähiöitä, Val D'europe ostoskeskukseen, jossa on iso ostoskeskus ja out let kauppoja vierekkäin. Historiallisesti kolmen tytön monen tunnin shoppailureissu päättyi siihen, että itse ostin vain hameen ja kynsilakan - saatiin myös suuret naurut siitä, miten kynsilakka nimeltään Nail Him sopi meille vähän liian hyvin ja se vain oli pakko ostaa - ja tytöt eivät ostaneet mitään. Kiitettävää.

Lauantai-iltanakin oli ihana kömpiä ajoissa oman peiton alle nukkumaan ja nauttia pitkään nukkumisesta. Heräsin sunnuntaina taas tekstiviesteihin ja lähdinkin nopeasti Pariisiin ja istumaan ikuisuudeksi taas Starbucksiin ja sen jälkeen ulos aurinkoon. Pientä paniikkia siitä, että oli jo 1.4 ja aika täällä käy ihan liian vähiin, mutta mitä pienistä kun ei pienetkään meistä.

Hunger Games oli leffassa just niin hyvä kuin eilen hehkutinkin, eikä ilta ainakaan huonontunut kun jatkettiin leffan jälkeen pelaamaan biljardia yhden kaverin tunteman pojan kanssa. Tulipa huomattua, että tällainen spontaani 8 vuoden tauko siinä lajissa on kyllä tehnyt tehtävänsä mun taidoille, koska tyttö, joka joskus osasi pelata oikeasti ihan hyvin, ei tällä kertaa meinannut saada sohittua palloja pussiin millään. Eipä se tosin paljoa haitannut koska hauskaa ainakin oli. Biljardia pitää siis mennä pelaamaan pian uudestaan. 

Tänään herätys oli jo ihan liian ajoissa aamulla, ottaen huomioon, että olin mennyt nukkumaan lähempänä kolmea yöllä viime yönä. Noh, oma moka eikä saa syyttää kuin itseään. Lähdettiin keskustaan ostamaan kaverin kaverille synttärilahjaa ja itse halusin vaihtaa viime viikolla New Lookista ostamani kengät, kun ei ne sitten ollutkaan niin kivat. Vaihtoehtosesti kotiin kanssani matkasi tänään sitten maailman ihanin kesälaukku keltaisilla yksityiskohdilla ja tämä keltaista rakastanva neiti on ihan rakastunut siihen. 

Laukku pääseekin ehkä maistelemaan ihan kunnon hellelukemia jo parin viikon päästä, nimittäin näyttää siltä, että Suomen kevään sijasta lentokoneen siivet kuljettavatkin minut ehkä Kanarialle, eikä suinkaan Suomeen. Meidän vanhimmalta host lapselta peruuntui matka kaverinsa kanssa rapakon toiselle puolen ja korvaukseksi perheen vanhemmat ehdottivat sitä, että lähtisin tyttöjen kanssa Kanarialle. Moni varmasti ajattelee, että kahden 16-vuotiaan ottaminen vastuullesi on melkoinen itsemurhamissio kun kyseessä on kanariansaaret ja itse kyllä täysin ymmärrän millä tavalla monet tämän asian ajattelee. Kuitenkin kaikki, jotka tietävät millainen suhde mulla ja tuolla meidän teinillä on, ihmiset ymmärtävät miksi voisin suostua lähtemään. Lisäksi, kyllä tämän perheen vanhemmat tasan tarkkaan tietävät millainen heidän tytär on, joten tietävät myös millaisen vastuun minulle ovat antamassa. Oikeasti olen aika otettu siitä, että muhun luotetaan niin 100% että mut päästettäisiin matkaan noiden teinien kanssa. Vielä en ole luvannut, mutta luultavasti suostun. Ainakin mua yritetään äärimmäisen vakuuttavasti puhua ympäri, koska toinen vaihtoehto näille mukaan lähtiäksi olisi tämän meidän host lapsen kaverin isä ja kuulemma olisin miljoona kertaa mukavampaa matkaseuraa. Noh, alkaisin kyllä jo huolestua, jos se isä voittaisi mut tässä suosiokisassa...

ps. pahoittelen mahdollisia kirjoitusvirheitä, koska en ehtinyt oikolukea tekstiä ennen kuin pitää nopeasti karata hakemaan lasta koulusta!

may the odds be ever in your favor

Viimeisen kolmen päivän aikana minä ja tämä kaveri ollaan oltu aika tiivis pari.


Okei, tuo mun kaveri on ehtinyt kuljetusmukavuuksien vuoksi vaihtamaan vähän muotoja kauniimmin mukailevampaan ja vielä tyttömäisempään asuun tässä välillä, mutta käsi kädessä, me ollaan liikuttu paikasta A paikkaan B ja suljettu muu maailma ympäriltämme aina kun vain pienikin tilaisuus meille on sallittu.

Viimeisen kolmen päivän aikana minä nimittäin löysin uuden rakkaan:


Vihdoin annoin periksi ja ostin Hunger Gamesin. Noin 48 tuntia sen ostamisesta ostin Catching Firen...

From now on, en tiedä mitä kirjoitan, joten saattaa sisältää juonipaljastuksia!

Mä olen jo pitkään tahtonut lukea nuo kirjat, mutta en ikinä ole uskaltanut. Minä olen ihminen, joka 14-vuotiaana istui vessassa lukemassa 10 pientä neekeripoikaa loppuun, koska se oli ainut tarpeeksi pieni tila, jossa tunsin pystyväni hallitsemaan joka nurkan. Olen siis maailman säikyin ihminen ja ajatuskin kirjasta, jossa joku taistelisi hengestään 23 muuta vastaan, tuntui ihan mahdottomalta. Koko kirjan pointti kun olisi se, mitä kaikkein eniten pelkään: et ikinä tiedä mikä selkäsi takana sua väijyy. 

Torstaina päätettiin kaverin kanssa, että sunnuntaina mennään leffaan ja ilmoitin, että meidän on pakko mennä katsomaan Hunger Gamesiä. Toinen lupasi ja torstai-iltana tulin siihen tulokseen, että 14.99 euroa iTunes storessa on ihan liikaa tosta kirjasta edelleenkin mun mielestä - syy miksi sitä en aiemmin ole ostanut. Seikkailin uteliaisuudesta amazoniin, jonka valikoimista kirja löytyi kindle versiona viiden dollarin hintaan. Empä harkinnut ostopäätöstä puolta sekunttia. Luin illalla pari ekaa lukua, ajatuksena vain koittaa tempaiseeko se mukaansa ja pitäisikö siitä niin paljon, että haluan nähdä leffan. En ihan olettanut, että olisin nenä kiinni padissäni koko seuraavan päivän ja että oikeasti lukisin koko 400 sivuisen kirjan parissa päivässä. 


Olen itse hirveän villillä mielikuvituksella varustettu ihminen, minkä takia pidän siitä, että kirjoissa kuvaillaan paljon. Samalla olen myös äärimmäisen kärsimätön ihminen, joka ei jaksa lukea pitkiä pätkiä tekstiä ilman repliikkejä. Siitä huolimatta jaksoin lukea tätä loistavasti, vaikka välillä oli pitkiäkin pätkiä jolloin repliikkejä ei yksikertaisesti ollut ollenkaan. Nuortenkirjana helppolukuinen kirja ja minun keskittymiskyky, joka normaalisti lähtee harhailemaan maailman helpoiten, oli kuin naulittu tähän kirjaan kiinni. Osui ja upposi, yhdellä laukauksella.

Kirjan juonessa rakastuin suuresti siihen, miten vaikka koko Hunger Gamesisssa on kyse eloonjäämisestä ja tappamisesta, ei missään vaiheessa kuolemilla kuitenkaan mässäilty, vaan ne olivat aika nopeasti käsiteltyjä. Toisena rakastin sitä, miten, vaikka kyse on tappamisesta ja eloonjäännistä, sekä Katniss, että Peeta molemmat säilyttävät inhimillisyyden. Se, että sinut lukitaan areenalle 23 muun nuoren kanssa, jotka janoavat vertasi, ei tarkoita, ettäkö sinusta pitäisi tulla myös pelkkä robotti, joka vain tappaa. Rakastin myös kaikkia pieniä yksityiskohtia, joita kirjasta löytyi. Aivan mahtava lukukokemus siis ja tosiaan, pari minuuttia ensimmäisen osan luettuani, olin jo ostanut Catching Firen ja aloittanut sitä. Jäin koukkuun.


Entä sitten kirjasta elokuvaksi?

Niin kuin sanoin, tarkoitus ei todellakaan olla ja upota tähän maailmaan niin pahasti kuin onnistuin, vain lukea kirjaa vähän, katsoa leffa ja miettiä haluanko lukea kirjan loppuun. Suunnitelmana hyvä, toteutus ontui.

Mulla ainakin on ollut sillä tavalla, että esim Twilightit vain paranee mun silmissä elokuva elokuvalta, koska ne pienet yksityiskohdat haihtuvat mielestä ja jäljellä on vain se perus tarinanrunko, jota leffa noudattelee. No, nythän mulla oli mielessä kirja niin elävästi kun vaan voi ja tiesin ihan tasan tarkkaan mitä jokainen uusi kohtaus tuo tullessaan. Siitä syystä oli jopa vähän hassua katsoa tuota leffaa kun tiesi niin tarkasti kaiken ja osasi pinpointata joka ikisen pienen kohdan, jossa leffa ei noudattanutkaan enää kirjan runkoa. Musta tuntuu, että jos katson tuon leffan uudestaan parin kuukauden päästä, osaan katsoa sitä ihan eri silmin kun mitä nyt, niiden yksityiskohtien vähän hälvennyttyä mielestä.

Hiukan ärsytti, kun tiettyjä juttuja ei leffassa selvennetty kunnolla, mutta ihan oikeasti suosittelisin leffaa kyllä kaikille katsottavaksi. Sitäkin enemmän tosin suosittelen kirjaa, joka ainakin itselleni oli ihan mahtava lukukokemus. Nyt alan ahmia innolla Catching Firea ja toivon, ettei kukaan ehdi pilaamaan sitä tai Mockinjaytä multa kertomalla mitä niissä tapahtuu, koska parasta mun mielestä tähän mennessä näissä on ollut se, että en tiedä yhtään mitä tulee tapahtumaan vaan saan täysin rinnoin nauttia siitä, mitä kirjan juoni keksiikään pääni menoksi seuraavaksi.

Olen nyt viimeiset pari päivää hehkuttanut uutta Hunger Games rakkauttani kaikille, jotka vain jaksavat vähääkään mun juttuja kuunnella (vähän ehkä myös niille, joilta alkaa aihe jo valumaan korvistakin pihalle), joten ehkä tämän kaiken itsestäni ulos kirjoitettuani voin palata takaisin omaan Hunger Games kuplaani ja virnistellä siellä hölmönä miten onnellinen olenkaan, että päätin tarttua näihin kirjoihin. Muita Hunger Games faneja?