26.10.2012

neige!

Ensimmäiseksi voisin ilmoittaa sen tärkeimmän: täällä sataa lunta. Rupesin jo itsekin selailemaan blogiani viime vuodelta ja pohtimaan mitä kaikkea olen suhteestani lumeen höpöttänyt, enkä kaikkia kohokohtia jaksanut edes copy/pasteta, mutta tärkein tiivistettynä - mä rakastan ensilunta ehkä eniten maailmassa. Se on se hetki vuodesta kun hymyilen typerän onnellisena ja tuntuu, että kaikki vuoden murheet nostetaan hartioilta. Vertasin tuossa aiemmin kaverille ranskaan, että mun suhde lumeen on hyvin Lorelai Gilmore tyylinen, jolloin lumi on pop, no matter what. 


Viime vuoden helmikuussa Ranska koki yllä olevan kuvan mukaisen lumipeitteen yksi keskiviikkoaamu. Sillon mun pikkuinen juoksi yläkerrasta raamit kaulassa alas ja halas mua hihkuen, että meille on satanut lumi. Oltiin kummatkin odotettu sitä marraskuusta saakka. Ensilumen aikaan tapahtuu aina hyviä asioita. Viime vuonna ensilumi minulle satoi ajomatkalta lentokentältä kotiin jouluksi. Ihan korvaamattoman mahtava fiilis. 

Viime vuonna kirjoitin: 

"Jokainen joka tuntee mut, tietää, että ensilumi on mulle suunnilleen koko vuoden kohokohta ja siinä vaiheessa kun taivaalta alkaa hapuilemaan edes jotain lumeksi laskettavaa, olen onneni kukkuloilla vaikka kuinka pitkään - vaikka kuinka se moska kastelisikin kengät läpimäriksi."

Mä en varsinaisesti vielä odota niitä märkiä kenkiä ja vaikka oon vähän vihainen lumelle, ettei se tullut tuntia aiemmin kun olin lenkillä, se tuli kuitenkin. Toivottavasti sitä olisi vielä huomenna jäljellä.


Onneksi mulla on tänään toinenkin hyvä syy hymyillä, viesti, jossa kysyttiin "lapset halusivat tietää, asutko lähellä kaupunkia, missä joulupukki asuu, kun heidän mielestään joulupukki asuu suomessa ja he on tosi innoissaan, että saavat au pairin, joka asuu samassa maassa kuin joulupukki". 

//Sidenote: olen niin ylpeä ranskalaisista lapsista, jos niille joulupukki asuu korvatunturilla. se jenkkien pohjoisnapa-propaganda on ihan huijausta... be right back kun katson taas henkkareista paljonko sitä ikää pitikään lasissa jo olla//

Kyllä, ne siivet kantaa ja ne siivet kuljettaa: takaisin Pariisiin. Varmaksi uskon kaiken vasta kun lentoliput on virallisesti varatut, mutta 99% varmuudella hetken päästä tämä neiti saa taas itkeä onnesta päästessään kävelemään rakastamansa kaupungin katuja. Kerron lisää, kun kaikki varmistuu, mutta niin kuin mä sanoin: ensilumen aikaan tapahtuu ihania asioita. 

Mä tiedän, että mun valinta on monille kummallinen ja kaikki ei aina ymmärrä, mutta siinä vaiheessa kun jokainen kaveri ja ystävä, joka mut hyvin tuntee, sanoo, että tää on varmasti paras ratkaisu itselleni ja juuri se, mikä tekee mut onnelliseksi, parempi vaan vielä kerran hypätä tyhjän päälle ja katsoa mitä tapahtuu. Ei voi edes pessimistisesti ajatella "jos kaikki menee päin mäntyjä, olen yksin isossa maailmassa", koska mulla on liikaa kavereita ja tuttuja, että voisin koskaan olla täysin yksin Pariisissa enää. 

Gotta live like you got one night 'cause we know we just got one life