20.12.2012

Bitch, please!


Eilen kun avattiin lasten kanssa joulukalenterien luukkuja, havahduin siihen, että tosiaan totesin lapsille, että on jo 19. päivä. Tänään on 20. (koska kukaan ei varmasti itse osaa katsoa kalenteria) ja jouluun on 4 yötä. Toivoisin, että joku pieni vihreä mies tulisi takomaan saman ajatuksen myös oman kalloni sisään, koska mun mielessä on marraskuun alku. +8 astetta lämmintä, vesisade ja nahkatakki eivät vain ole omiaan luomaan joulumieltään. Ja kun itsellä ei ole sitä kalenteria jonka luukkuja availla (vaikka kuinka vanhenen, kieltäydyn luopumasta joulukalenterin perinteestä) tuntuu hassulta, että joulu on jo ihan kohta. 48 tuntia ja istun junassa matkalla lentokentälle. Sitten ei enää tarvi haaveilla valkoisesta joulusta, koska suomessa sellainen taitaa olla aika varmaa tällä hetkellä. Pitää vain muistaa kun lauantaina lähtee täältä, ottaa mukaan lämmintä vaatetta myös lentokoneeseen, koska tänne luvattu +13 tuskin tervehtii mua enää Helsinki-Vantaalla. 


Musta tuntuu, että alan oleen sen verran väsynyt, että pieni loma tekee ihan hyvää. En ehkä ole ollut täällä siitä saakka kun kouluvuosi alkoi, mutta tulin lasten edellisen loman jälkeen, joten kyllä tässä aika monta viikkoa on menty noilla klo 6:30 aamuheräämisillä ja se vie veronsa. Varsinkin kun on tällainen ihminen, joka voisi nukkua aina puoleen päivään ja valvoa puolestaan puoli yötä. Tyhmä yöeläjä. Viikonloppuisin se täällä yleensä toimii, mutta viikolla ei. Viime viikonloppu tosin oli omalta osaltaan kunnon floppi, mutta ei se haittaa. Oma mustavalkoinen luonteeni todisti taas ihanuutensa, kun muistan päättäneeni joskus 4 aikaan yöllä väsymyksessä ja laskuhumalassa, että mua ottaa päähän koko maailma ja sitä jatkuikin sitten pari tuntia kunnes pääsin nukkumaan. Onneksi en ollut enää kavereiden kanssa siinä vaiheessa, mutta olen saattanut olla hiukan raskasta seuraa halutessani vain istua ulkona ja kun multa on kysytty mitä haluan tehdä, olen vain vastannut etten halua yhtään mitään, haluan vain olla. 

Lauantaina pohdittiin pitkään Pauliinan kanssa jaksetaanko lähteä ulos vai ei, mutta päätin, että oma sänky oli aivan liian houkutteleva siinä vaiheessa ja pitkät yöunet olisi paljon paremmat. Onneksi jäinkin kotiin, sillä vaikka olevinaan olin toipunut mun sairastelukierteestä kokonaan, kasin jälkeen illalla kuin salama kirkkaalta taivaalta mun kaulan imusolmukkeet kipeyty niin, että hyvä kun päätä pystyi kääntää. Ehkä varttia myöhemmin koko kroppaan sattui kun edes kuvitteli koskevansa sitä. Olin jo 9 aikaan sängyssä yrittämässä nukkumista, mutta lähes koko yö meni siitä, että vähänkin liikkuessa joka paikkaan sattui ihan tuskaisesti. Kiva yö. 


Aamusta onneksi suurin kipu oli jo kadonnut ja kun ajattelin, että tulen hulluksi, jos joudun koko päivän makoilemaan yksin sisällä, lähdin Venlan kanssa vähän kurkkimaan Champs Elyseen joulumarkkinoita. Mä en vieläkään oikein hahmota, miten mm. valkoisessa mökissä myytävä kebab on jouluista, mutta noh, kaikki tavallaan. Jos jotain positiivista pitää hakea, en ollut stressannut joululahjoista hetkeäkään aiemmin ja yhden päivän aikana onnistuin löytämään kaikki tarvittavat lahjat. Ja elämä hymyilee! Onneksi myös lähdin kotoa, koska raitis ilma ja Pariisi lääkitsivät hyvin ainakin mun mieltäni. 


Maanantaina herätessä olo oli juuri sellainen, että tämä viikko ei lopu ikinä kun tietää Suomen odottavan mua lauantaina. Varsinkin kun kaverit karkaavat kaupungista yksi kerrallaan mua aiemmin ja itse joudun odottelemaan lauantaita. Varsinkaan eilisen megapäivä ei lämmittänyt mieltä (olin lasten kanssa yhdessä aamulla kymmenestä kunnes sain nuo sänkyihinsä) ja olin varma, että päivästä ei selvitä ilman ruumiita. Jotenkin kummasti kuitenkin selvittiin hengissä kaikki neljä ja host isän "bravo" -kommentti kotiin tullessaan lämmitti mieltä, koska lapset oli, omaksi kummastuksekseni kanssa, kaikki omissa sängyissään valot kiinni. Onneksi tuollaisia päiviä on vain harvoin. 


Tänään mulla olisi pitänyt olla koulua, mutta olin jo valmis skippaamaan sen mahakipuihin vedoten - sikiöasento sängyllä on pop aina viiden minuutin välein - mutta onneksi myös opettaja soitti olevansa kipeänä, eikä meillä tänään ole tunteja. Nyt voin siis hyvällä omallatunnolla makoilla sängyllä ja potea kipeää vatsaani. Ajattelin kohta ottaa pienet päiväunet ennen kun iltapäivällä siivoan paikat joulukuntoon. Tekisi mieli jättää sekin huomiselle, mutta ajattelin huomenna lähteä vielä poikkeamaan parissa kaupassa hakemassa jouluherkkuja kotiinviemisiksi, joten parempi tehdä asioita myös tänään. Oletan, että pakkaan vasta huomenna puoliltaöin :D



Kun pääsen kotiin, mun ohjelmaan kuuluu ainakin Elfin katsominen (yksi parhaista joululeffoista!), koiran pitkälle lenkille vieminen ja ilmeisesti myös sushi, koska iskän kommentti mun kotiutumisesta oli "voin tempaista meille joulusushit vielä". Sillä ei taida olla ketään muuta kotona, joka ottautuisi sen sushi-inspiksistä. Lisäksi yritän löytää Grintchin jostain, jotta voisin katsoa sen vaikka lentokoneessa matkalla kotiin. Rakastin sitäkin joskus lapsena, mutta en ole moneen vuoteen nähnyt sitä, joten olisi kiva nähdä taas. Pitäisköhän tässä googletella jotain vähän aikuisempiakin joululeffoja jossain vaiheessa, vai saanko mennä näillä lasten versioilla?

ps. kuinka huono tuuri ihmisellä voi oikeasti olla? viime kevään nukuin remontin keskellä kiviporan huutaessa oven ulkopuolella, nyt meillä alkoi tietyöt sillä viikolla, jolla tulin tänne, joten noi koneet pitää kamalaa mekkalaa joka päivä. Tai siis, niiden pitäisi pitää mekkalaa vain päivällä... Heräsin sunnuntain ja maanantain välisenä yönä kello 3:45 siihen, että miehet olivat asvaltoimassa katua ja koneet huusi täysillä. Missä universumissa keskellä asuinaluetta on ihan ok harrastaa tietöitä ennen kello neljää aamulla? Ai niin... Ranskassa!

14.12.2012

"I'm not crazy, my mother had me tested"

Blogia on selvästi hyvä päivitellä siinä vaiheessa kun odottelee, että varpaiden kynsilakat kuivuisivat sen verran, että voisin kaivautua peiton alle katsomaan uusimman jakson The Big Bang Theorya. Ja nukkumaan ehkä päiväunet kanssa. Vannoin meneväni nukkumaan eilen illalla kymmeneen mennessä, mutta jostain kumman syystä vielä vähän vaille yksi pelasin Mahjongia puhelimella. Oli taas tosi tärkeä syy pysyä hereillä. Onneksi tämän päivän agendana on silittäminen, päiväunet ja suihku  - ei tosin tuossa järjestyksessa - joten luvan kanssa saa olla vähän laiska.

Mulla alkaa vihdoin oleen sellainen olo, että olen edes vähän voittanut tämän taudin. Edelleen valvon hetkiä öisin yskien palleaani pihalle ja välillä nenä vähän vuotaa, mutta ehkä olen jo tottunut tähän. Voisko lopullista parantumista ajoittaa sinne ensi viikonlopulle, etten taas joutuisi lentämään Suomeen kamalassa flunssassa. Se kun on maailman ärsyttävintä. Auttavana asianhaarana voidaan pitää myös sitä, että täällä pitäisi olla tänään +10 lämmintä, eli ne ärsyttävät pikkupakkasen ja jäätyminen voidaan jättää tältä viikonlopulta väliin.

Mun viikko on muutenkin ollut oikeasti tosi kiva ja helppo, joten nyt ei kannata valittaa mistään. Keskiviikon vapaapäivään heräsin ensimmäistä kertaa ennen kymmentä, kun nuorimmainen huuteli huoneeni alapuolella "salla, tuu pelaamaan jalkapalloa mun kanssa". Onneksi 'ei nyt' vastaus tyydytti lapsen reiluksi tunniksi, jonka jälkeen ennen yhtätoista alkoi kuulua vaativimpia "tule tänne nyt" kysymyksiä. Ajattelin, että parempi jättää laiska aamupäivä peiton alla taakse ja käydä lapsen kanssa ajelemassa vähän autoilla. Ei kukaan voi olettaa, että 4-vuotias ymmärtäisi, että mulla on vapaapäivä ja tottakai sitä viihdytän sillon kun olen itse kotona, eikä ole mitään tähdellisempää tehtävää. Toisella oli kamala halipula ja harrastettiinkin sitten mm. yhdessä meikkailua ja mun hiusten laittoa kun toiselle ei kelvannut, että olen kylppärissä ihan leikkihuoneen ulkopuolella. Miten vaan, käytiin läpi kaikki mun meikit ja se mistä olen ne ostanut. Ihania keskusteluja. Totuuden jos kuulee lasten suusta, niin olin kuulemma "trés belle" kun tulin alas meikittä, hiukset sekaisin mun kukkapaita päälläni (mulla on ehkä vähän liikaa ollut pääkalloja vaatteissa viime aikoina) ja kun sain itseni valmiiksi, tuomio oli "oli parempi ilman meikkiä". Juuri senhän halusin kuullakin :D

Vietin luonaaseen saakka aikaa lähinnä pikkuinen sylissä cuddlailemassa ja tyhmiä sen kanssa jutellen, kun poikkeuksellisesti olin tosi pop sen arvoasteikolla ja kukaan muu ei kelvannut halittavaksi. Lounaan jälkeen varmistelin mummilta vielä tuhannennen kerran, että onko varmasti ok, jos painun pariisiin näkemään kavereita, kun yksi lapsista oli vähän kipeä ja olisin voinut jäädä auttamaan. Kuulemma oli, joten hyppäsin junaan ja lähdettiin metsästään Venlalle tuliaisviinejä Carrefourista. Periaatteessa yksinkertainen reissu päätyi pitkäksi kävelylenkiksi ja lopulta metro + bussi yhdistelmäksi, jolla päästiin perille. Onneksi ei ollut kiire mihinkään ja lähinnä vain nauratti seikkailla paikasta toiseen. Käytiin Subissa syömässä ja illan päätteeksi istuttiin vielä Venlan sohvalla katsomassa uusimmat Salkkarit ennen kun hipsin kotiin. Kaikin puolin kiva vapaapäivä ja antoi ihan uutta puhtia tälle viikolle.

Eilinen taas oli ihan normaalia arkea, lasten kouluun viemistä, kotona siivoilua ja olemista, lapsien koulusta hakemista ja kaikin puolin rutiinia. Asioita helpotti isovanhempien paikelletulo taas siinä vaiheessa kun piti alkaa tehdä läksyjä, jolloin itse sain vain harrastaa suihkutaistelua nuorimman kanssa ja keskittyä tämä sylissä sohvalla istumiseen. Lapsi kysyi multa "ootko sä naimisissa" mihin vastasin nauraen, että en. Tämän kommentti oli vain "hyvä, koska sitten sä voit mennä mun kanssa naimisiin... tai sä oot kyllä ehkä vähän liian vanha". Tuolla on välillä kyllä vuosisadan parhaat kommentit mun juttuihin. Väsynyt lapsi tosiaan oli kiinni mun kainalossa kuin iilimato koko illan, mikä aiheutti pieniä ongelmia sillon kun itseni piti jotain saada aikaiseksi. Saatiin homma kuitenkin toimimaan ja lapsi lopulta mummin kanssa sänkyyn saakka, vaikka toinen olikin kovasti sitä mieltä, että salla voi lukea hänelle iltasadun. Onneksi tiedettiin mummin kanssa molemmat, että siitä ei olisi tullut mitään, kun ääneen lukeminen ei todellakaan ole kovin luontevaa multa vielä, joten pääsin pälkähästä omaan sänkyyn lepäilemään.

Tänään tosiaan heräsin ihan tuskaisen väsyneenä ja ajatukset lähinnä kantautui siihen saakka, että "vie lapset kouluun, tule kotiin nukkumaan ja yritä olla pirteä kun ne pitää hakea". Tää viikko vaan osoittautuu entistä paremmaksi, kun host mama sanoi aamiaispöydässä, että hän tulee koulutuksestaan jo ajoissa hakemaan lapset koulusta, joten voit olla koko illan vapaalla. Nyt voin siis hyvällä omallatunnolla viettää melko laiskan päivän ennen kun illalla otan nokan suunnaksi taas Pariisin ja toivon, että viikonlopusta tulee kiva.

Hyvää viikonloppua kaikille!

ps. toivon, että mun varpaiden lakat on tarpeeksi kuivuneet, että voin kaivautua peiton alle, koska on kylmä ja väsy.

12.12.2012

Pics. Or it didn't happen!

10 pientä kuvaa, koska mulle tuotiin ilouutisia huomisen vapaapäivän merkeissä, vaikka oikeasti pitäisi olla jo nukkumassa. 


Köpiksen lentokenttä <3 Victoria's Secret ja Caramel Frappucino!


"Mulla on kylmä, mennään kahville" ja salla tilaa mehu/jäämixerin. Logiikka, minne sä menit?


Juokaa pullo vodkaa puoliksi ja paras mahdollinen posetusilme on kunnon duckface. 


Istukaa baarin ulkopuolella talon rappusilla ja laulakaa Jenni Vartiaisen Ihmisten Edessä. Aina hyvä idea. 


Place Mongessa vaeltelua ennen sushin syömistä. Välillä pitäisi vain kuvata kadunkylttejä. 


Meidän olohuoneessa lämmittää takka, vaikka suomalaisittain vähän hirvittää se tapa, millä tuossa avonaisessa tulipesässä puita poltetaan.


Meille tuli joulu (aika jenkkityyliin). Mun maailmassa joulukuusi koristellaan 23.12 ja siitä ei tingitä. Huomatkaa tyylikäs muovirengas tähden alla <3 Oli hauska herätä yksi aamu ja nähdä kuusi kökkimässä yksin olohuoneessa.


Au pairilla on ollut taas vähän tylsää lapsien läksyjen valvomisessa. Pitää siis piirrellä niitä ainoita juttuja joihin olemattomat taiteelliset lahjat riittää: kukkia. Tämä on varmaan parin viikon läksyjenteon tuotos kun aina ehdin vähän jatkaa ennen kun pitää keskittyä muihin juttuihin.


Baarissa kannattaa aina ottaa kuvia. Vielä en ole tyhjentävästi kertonut edes itselleni mitä tässä kuvassa tapahtuu. 


Rakastu Pariisiin taas kerran. Miksi se sama torni pitää kuvata joka kerta kun siellä käy?

10.12.2012

Kuvattomuus

Mua ärsyttää suunnattomasti, kun puhelin ja iPhoto eivät nyt jostain syystä tee yhteistyötä ollenkaan ja mun oman pään tekninen tuki ei riitä ihan tän ongelman ratkaisemiseen. Mennään siis postaus kuvitta ainakin tähän saakka. Ei sillä, että edes hirveän tarkkaan muistaisin mitä viimeisen melkein kahden viikon aikana on tapahtunut.

High lightit taitaa löytyä siitä, että olen ollut kipeänä, kipeänä ja kipeänä. Helvetin flunssa kun meenaa viedä vähän liikaa energiaa tuolta lasten kanssa touhuamiselta. Tai siis, ehkä enemmän ongelmana on se, että en muista etsiä tarpeeksi aikaa lepäämiselle ja kaikelle muulle mahdolliselle.

Lasten kanssa homma toimii edelleen ihan hyvin. Pieniä kinoja siellä täällä, mutta aika hyvin arki on asettunut uomiinsa. Tottakai niinä aamuina kun itseni pitäisi saada syötyä aamupalaa lasten kanssa ja tehtyä miljoona muuta juttua, maitokulhot lentää kahdesti lattialle ja nuorin rikkoo vielä mun kahvikuppini vahingossa. Onneksi niitä maanantain tyylisiä aamuja ei liiemmin mahdu tähänkään arkeen ja yleensä ollaan ihan hyvillä mielin. Olen oppinut tässä viikkojen aikana, että mulle se aamuherätys klo 6:40 on ihan tuskaa, mutta sitten kun saan itseni pystyyn, elämä voittaa onneksi aika nopeasti. Tai siis silloin kun ei herää kaktus kurkussa aamulla.

Iltaisin harrastetaan aina suihkusirkusta lasten kanssa, jolloin jokainen on vuorollaan sitä mieltä, että juurihan mä eilen otin ekan suihkun... Yleisesti kyllä nautin siitä, että pääsen itse sinne suihkuun jo yleensä viimeistään kahdeksalta ja illalla on oikeasti aikaa rauhoittua edes hetki.

Siinä missä viikolla olen pitkälti sidottu ihan vain meidän kotiin ja lähiöihin, viikonloput olenkin pyörinyt lähes tauotta Pariisissa ja olen kiitollinen, että tämän perheen vanhemmat ovat asiasta vain asenteella "hyvä se vaan on, että sulla on siellä kavereita". Samoja vanhoja baareja, samoja tuttuja ihmisiä ja uusia tuttavuuksia. Kuningasideoita puoli viideltä aamulla juoda puoli kannullista olutta kun italialainen jätkä tarjosi - kukaan ei muistuttanut mua siinä vaiheessa, että vihaan olutta - kun olin jäänyt yksin baariin. Absurdeja hetkiä, öisessä Pariisissa ajelua, vanhojen virheiden toistamista ja epätietoisuutta siitä, onko tehnyt hyviä vai huonoja päätöksiä. Aamulla kahdeksalta lähiön juna-asemalla random jätkä, joka väkisin halusi jutella, totesi "juu, sä et kyllä tosiaan puhu ranskaa" kun yritin ranskaksi selventää jotain asiaa, mitä tämä ei englanniksi ymmärtänyt. Purin kieltäni ja olin toteamatta "etkä sä englantia" ihan ilkeyttäni, vaikka toinen väitti Manchesterissa asuneensa. Olisi se ollut totuuskin, mutta kuka idiootti laukoo tuollaisia sanoja suustaan toiselle. Päätin antaa kyllä enemmän painoarvoa pari tuntia aiemmin kuulemilleni "sä puhut niin paljon parempaa ranskaa kuin vuosi sitten" sanoille.

Lauantai-illan vietin lukuisista "tule nyt pariisiin" -puheluista huolimatta kiltisti omassa sängyssä ja 14 tunnin yöunet kertoi ehkä niistä pienistä univeloista, joita mulle oli kertynyt. Teki hyvää nukkua. Seuraavana päivänä käytiin kurkkimassa Ranskan ainoaa Forever 21 liikettä ja käytiin myös Venlan kanssa seisomassa hetki Trocaderolla hokemassa "non merci":tä kaikille afrikkalaisille turistikrääsän myyjille ja muistamassa taas kerran, kuinka ihanaa on olla Pariisissa. Satoja turisteja, tihkusade ja päälle 300 metriä metallia osoittamassa taivasta kohti ja mulle se symboloi edelleen kaikkea sitä onnea, jonka tästä kaupungista olen löytänyt.

Tänään uusi viikko on alkanut ainakin tosi mukavasti. Aamulla molemmat vanhemmat oli kotona, joten joku muu hoisi pääasiassa lapsille kiljumisen kuin minä ja hyppäsin heti aamusta junaan ja La Defencen ostoskeskusta kohti. Juoruttiin Pauliinan kanssa parin viikon tapahtumat läpi kun ei olla keretty näkemään, shoppailtiin ja syötiin megahyvää pitsaa italialaisessa raflassa. Lapset koulusta ongittuani meitä pihalla odottikin host maman isovanhemmat, jotka jäävät ilmeisesti ainakin pariksi päiväksi tänne, mistä aluksi en ollut oikein varma onko se hyvä juttu vai ei, mutta näin yhden päivän jälkeen sanon, että rakastan etenkin tota näiden lasten mummua. Se otti mut niin ihanasti vastaan täysin vieraana ihmisenä, juttelee niin mukavia juttuja ja samalla kun tehtiin lasten läksyjä, se keksi mullekin preppausta ja pisti taivuttelemaan verbejä eri persoonamuotoihin, mikä oli hyvää muistin virkistystä. Itsekkäästi sanottu, mutta mikä parasta: se vie ehkä 3/4 mun töistäni täällä. Musta tuntuu, etten ehdi tekeen paljon mitään ennen kuin se on jo hurrikaanin tavalla tehnyt puolet mun työt ja kun yritän olla, että kyllä mä omat hommani hoidan, toteaa tämä vaan, että "anna minä, kun olen kerrankin täällä". Mikäs siinä. Mielummin pyörittelen autoa nuorimman kanssa ympäri autorataa puoli tuntia kuin käytän saman ajan "mene suihkuun! NYT!" tappeluun kahden vanhimman kanssa.

Toivotaan, että noiden isovanhempien läsnäolo tarkoittaisi myös sitä, että mulla olisi edes hetki aikaa levätä tätä kolmannen viikon jatkuvaa flunssaa unholaan, koska vikonlopulle on taas jo vähän liikaa suunnitelmia. Viimeinen viikonloppu ennen joulua suomessa, joten pakko ehtiä joulufiilisteleen Pariisia mahdollisimman tehokkaasti. Vaikka en kauaa täällä ole ollutkaan, on kyllä ihana päästä hakemaan joulutunnelmaa suomesta hetkeksi. Se mikä ei ole mukavaa, on tutun sanat viime lauantailta "sähän täytät vuosia tasan kolmen viikon päästä". Ainoa asia, mikä tässä on ehkä kivaa, on se, etten kuollaksenikaan osaa sanoa 22 ranskaksi siten, että ihmiset ymmärtäisivät, muuten jättäisin vanhenemisen mielelläni kyllä välistä.

2.12.2012

yksikkö: koskematon. monikko: koskemattomat.

Kaveri kertoi mulle pari päivää sitten, että suomessa saa ensi-iltansa sellainen ranskalainen leffa ja kysyi olenko kuullut siitä. Tai voisikohan se olla sellainen, joka kannattaisi katsoa. Kysyin mistä leffasta on kyse ja en usko, että kaverikaan tajusi, millaisen matopurkin kannen avasi kun kysyi Intouchablesta multa.

Se leffa, joka oli kaikkien huulilla koko viime vuoden. Se, joka meni kuukausia, ja taas kuukausia putkeen leffateattereissa ja se, joka mun piti käydä katsomassa joka ikinen sunnuntai, mutta ikinä en päässyt niin pitkälle. Ranskalaisilla kun on tapana olla niin isänmaallisia ja aina vetää kotiin päin, mietin, että onko tuo leffa yhtä hyvä, kun miksi kaikki sitä hehkuttaa. On se.

Katsoin Intouchablesin kesän aikana lievittääkseni ikävää Ranskaan ja Pariisiin. Mä olen hirveän nirso niiden leffojen suhteen, joita oikeasti rakastan, mutta tähän ihastuin välittömästi. Tarina on juuri sopiva sekoitus komediaa ja draamaa, ja se saa takuu varmasti ihmisestä irti kaikki mahdolliset tunnetilat.

Nyt kun leffa vihdoin on myös suomessa, suosittelen ehdottomasti menemään katsomaan sen. Vaikka se on ranskaksi, se kannattaa nähdä. Itsekin voisin huomenna päivällä lasten ollessa koulussa viihdyttää itseäni taas kerran tuolla loistavalla leffalla.

Voilà!