24.1.2013

stop and fall

Niin kuin epäilinkin, viime viikonlopun ja alkuviikon vastoinkäymisiä oli mahdotonta enää peitota ja suunta on taas ollut hitaasti pohjalta ylöspäin. Vaikka tänään taas koin pienoisen masentumiskohtauksen  kellon herättäessä ensimmäistä kertaa kuudelta, kun tuntui, että juurihan minä silmäni ummistin. Siksi päätinkin, että päivä on hyvä pyhittää sängyssä makoilulle, Harry Potterille ja iltapäivällä toivottavasti myös siivoilulle. Relax, take it easy ja sitä rataa, jotta katseet voi olla suunnattu viikonloppuun ja rentoutumiseen. Tosin saan taas viettää lauantai-illan meidän minin kanssa kotona, mutta ei ajatella sitä nyt.

Tiistaina yllätin jopa itseni, kun lapset kouluun vietyäni ja aamiaispöydässä istuessani ajattelin, että ehkä mun pitäisi sittenkin mennä kouluun. Olin luvannut itselleni jo maanantaina aamulla, että voin makoilla vielä tiistain kotona nuolemassa haavojani, mutta en tiedä mikä tarmonpuuska mut yllätti, kun neljän tunnin yöunien jälkeen kipitin tyytyväisenä Palaiseauhin opiskelemaan ranskaa. Mun uskoni ihmiskunnan kummallisuuteen palautettiin, kun kävelin kadulla ja mua vastaan käveli sellainen ehkä 50-kymppinen hyvin ranskalaisennäköinen herran villakangastakissaan. Kiinnitin siihen huomiota vasta kun se pysähtyi mun eteen, katsoi silmiin, totesi vain "manifique", hymyili ja jatkoi matkaansa tyytyväisenä jättäen mut kadulle miettimään, että did that just happen. Kun pääsin yli ihmetyksestäni, vaihdoin varmaan itse siihen kummallisen ihmisen osaan naurahtaessani yksin kadulla ja miettiessäni, että mikäköhän sai tuon reaktion sellaisesta perus perheenisännäköisestä miehestä ulos, koska itse kuitenkin letteineni näytin varmaan just ja just täysikäiseltä.

Keskiviikkoaamuna mun kunnianhimoinen tavoite oli kiskoa itseni sängystä jo puoli ysin aikaan aamulla ja syödä rauhassa aamupalaa ja odotella siihen saakka kun mua varmaan ennen kymmentä tarvitaan. Niin, tavoite oli hyvä, toteutus vähän ontui kun tuntia myöhemmin sain itseni ylös. Harrastettiin minin kanssa sitten reilu tunti autoleikkejä, palapelin rakennusta ja porkkanapeliä ennen kuin muut tuli kotiin ja kysyivät lähdenkö asioille niiden kanssa. Lupasin lähteä pointtina lähinnä se, että mua väsytti ajatuskin kokkaamisesta ja käytäisiin syömässä lounasta ulkona. Hyvät motiivit. Kotiin palatessa viihdyttiin sitten pari tuntia kahden nuorimman kanssa kotona leikkien ennen kuin äiti tuli kotiin takas ja sainkin viettää loppu iltani ensiksi huoneen siivoten ja sen perästä Harry Potterin seurassa.

Mä opin joskus viime viikolla miten saan ladattua ilmaiseksi laittomasti kirjoja iPadilleni ja sen jälkeen olenkin viettänyt suurimman osan ajasta kaveeraten ton mun tabletin kanssa. Okei, ensiksi luin kyllä ensimmäisen Hunger Gamesin uudelleen, joka on ihan maksettu ostos, mutta eilen koukutin itseni taikamaailmaan taas. Tulin miettineeksi, että jokaisen muun potterin olen lukenut useampaan kertaan sekä suomeksi, että englanniksi, mutta tuota ekaa en ole tainnut lukea uusiksi sitten vuoden 2000, jolloin luin sen ekan kerran. Vähän siis kerrattavaa jäljellä. Muutenkin musta on ironista, että sen sijaan, että lukisin uusia kirjoja, näköjään mielummin kertaan uusiksi niitä, jotka jo kerran olen lukenut. Mutta hyvää luettavaa (ei mitään liian pelottavaa!) saa suositella mielellään. Itse kun olen unohtanut jo kaiken mitä haluaisin lukea.

Nyt voin siis hyvällä omallatunnolla upota vielä takaisin taikamaailmaan, kun päivän hyvä työkin tuli tehtyä pelastaessani meidän siivoojan ulkoa paleltumasta. Meillä tosiaan ei edelleenkään ole toisessa ovessa lukkoa, vaan se on koko ajan auki, joten siinä ei tarvi kuin kahvasta kääntää tietyllä tavalla ja ovi aukeaa. Noh, tälle ei tietenkään asiasta oltu muistettu infota ja hän ei ollut huomannut, että ovi on auki ja tulin kotiin tilanteeseen, missä tämä yrittää kovasti etsiä numeroa, johon pitäisi soittaa, jos ovi ei aukea. Ainakin nainen oli tosi kiitollinen, kun selitin, miten oven kanssa pitää toimia ja päästiin molemmat onneksi sisään. Se, että meidän lukko tosiaan edelleen on rikki, kuvaa vaan ranskalaisten tehokkuutta hoitaa asiat. Elettiinhän me joulukuussa varmaan 2,5 viikkoa ilman jääkaappia - ruoat tuulikaapissa "viileässä" - joten ton lukon korjaamisenkin ajoittaisin jonnekin reilun viikon päähän varmaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti