30.1.2013

I'd like to make myself believe / that planet earth turns slowly


Leikitäänkö catch up peliä taas vaihteeksi, kun jotenkin sellainen säännöllisesti muutaman päivän välein päivittäminen mulle on selvästi pieni mahdottomuus ja aina olisi viikon tapahtumat kerralla kerrottavana. Ainoa vaan, että olen taas unohtanut varmaan puolet, mutta mitä pienistä. 


Viime perjantaina olin aamusta jo sitä mieltä, että olen selättänyt kaikki kuluneen viikon vaikeudet, mutta otin taas vähän takapakkia rikkomalla polveni aamulla. En vieläkään oikein tiedä mitä itseasiassa tein, koska jossain lattialla leluja keräämisen ja oman huoneen imuroimisen välissä ilmeisesti astuin jalalleni jotenkin väärin ja siitäpä vasta riemu repesi. Tajusin, että talossa, jossa joutuu ravaamaan neljän kerroksen väliä, on ihan pirun kätevää olla polvivammaisena, kun jokainen rappunen tuntuu pieneltä kuolemalta. 

- Unrelated matter: opin tuossa vähän aikaa sitten, että ranskaksi la petite mort (pieni kuolema) tarkoittaa orgasmia ja mietin, että pitäiskö tässä alkaa varomaan jo tuota suomalaistakin versiota? - 

Pääsin onneksi polveni kanssa koululle kävelen, koska rauhallinen kävely tuntui ihan hyvältä ajatukselta niin kauan kun polvea ei tarvitse taittaa. Samalla lailla kun viime vuoden jalkavamman kanssa, mun tekniikka on liian usein walk it off, vaikka se harvemmin kipeisiin koipiin toimiikaan. 


Perjantai-ilta ei mielestäni olisi voinut tulla yhtään liian aikaisin lasten ollessa taas aivan maailman hurmaavimmalla tuulella ja au pairinkin ollessa jo aika puhkikulutettu pitkän viikon jälkeen. Jalkavammasta huolimatta päätin lähteä illaksi pariisiin silläkin uhalla, että onnistun taittamaan jalkani vielä pahemmin, koska tiesin olevani lauantai-illan kotona ja ajatus siitä, että pääsisin vasta sunnuntaina ulos talosta seuraavan kerran, ei oikein houkutellut. 

Onneksi illalla mun jalkani alkoi jo aika hyvin kestää taivuttelua ja seuraavana aamuna heräsin siihen, että polvessa ei tunnu enää kuin ihan vähän kipua. Tiedä sitten, mikä 24 tunnin vamma siinä oli, mutta en valittanut. Herätessä nauratti miettiä edellisen illan tapahtumia, joissa oli paljon naurettavaa ja jotka päättyivät siihen, että kadulla alunperin multa suuntaa kysynyt jenkkirumpali käveli mun kanssa mun juna-asemalle, jotta pääsin omaan sänkyyn nukkumaan. Musta tuntuu, että pitkään aikaan mulla ei oo ollut yhtä hauskaa jonkun uuden tuttavuuden kanssa jutellessa, mutta siitä huolimatta en ajatellut tarttua kaverin tarjoukseen "jos ikinä haluat tulla kuuntelemaan meidän bändiä, laita mulle viestiä". 


Lauantaina voin sanoa, että en rehellisesti sanottuna tehnyt yhtään mitään muuta kuin makoilin sängyssä ja latailin akkuja. Illalla kävin syömässä keittiössä meidän minin kanssa pitsaa ja sen mentyä jo nukkumaan, lähti muu perhe jonnekin ja minä jäin sohvalle katselemaan Greyn Anatomiaa tietokoneelta. Puolen yön jälkeen kävin itsekin nukkumaan kun muuta perhettä ei vielä kuulunut kotiin, enkä tiedä millon ne lopulta olivat kotiin löytäneet. 


Sen takia, että olin vain rentoillut koko lauantain, sunnuntaina puolen päivän aikaan herätessäni mun oli vain pakko päästä liikkeelle mahdollisimman pian, vaikka taivaalta päättikin tulla vettä niskaan. Hyppäsin junaan ja Pariisiin, ja nopean ruokailun jälkeen päädyin yksin vain harhailemaan Seinen rantaa. Lopulta päädyin harhailemaan aina Notre Damelta Eiffel tornille ja siitä Trocaderolle saakka, koska ilmasta oli väistynyt inhottava tihkusade ja Seinen rannassa olevalla suljetulla kadulla oli kiva käppäillä ysikseni. Siinä vaiheessa kun yksin harhailu alkoi jo hiukan väsyttää, Pauliina oli onneksi valmis näkemään ja suunnattiin yhdessä Bercyn leffateatteriin katsomaan millon siellä menisi joku leffa, jota haluttaisiin nähdä. Koska aikataulujen katsominen netistä on ihan yliarvostettua.

Päädyttiin parin tunnin päästä alkavaan Pauletteen, jota kuvailin yhdessä tekstarissa Venlalle "se on joku pariisilainen lähiömummo alkaa diilaan huumeita -leffa". Ja noh, sitä se kirjaimellisesti olikin. Mulla on välillä tosi vaikea jaksaa keskittyä ranskalaisiin leffoihin, etenkin, jos näyttelijöiden aksentti on vähänkään vaikeasti ymmärrettävä, mutta tuossa onneksi ymmärsin vähintään 85% puheesta ja koko ajan pysyin kärryillä siitä mitä tapahtui. Yllättävän hyvä valinta sellaiseksi "mennään vaan katsoon jotain" -leffaksi. 


Vaikka yleinen mielipide on se, että maanantait ei ole kovin kivoja päiviä, mä kyllä puhkuin koko maanantain hyvää mieltä. Täällä oli pikkupakkaset vaihtuneet maanantaiksi noin +9 asteeseen ja auringonpaisteeseen ja omassa mielessä takoi vain sanat kevätkevätkevät! Okei, myönnettäköön, että aamulla kun aurinko ei vielä ollut ehtinyt sulattamaan mustaa jäätä asvaltilta, vedin talven ensimmäiset kaatumiset meidän naapureiden remppamiesten edessä, ja se ei ehkä ollut päivän kohokohta, mutta muuten oli hyvä fiilis. Käveltiin aurinkolasit silmillä pariisissa ja syötiin sushilounas. Eli paras mahdollinen alku pitkälle viikolle.

Mun seisoessa Massyssa vaihtamassa junaa, virnuilin varmaan itsekseni niin paljon, että muut jo ihmetteli onko mulla pari ruuvia löysällä. En vain voi sille mitään, että rakastan sitä kevätfiilistä, kun lumi on jo sulanut ja aurinko paistaa siten, ettei se vielä liikaa lämmitä ja tuulenvireen kanssa nahkatakilla voi olla vähän viileä. Mua huvitti itseänikin kuinka paljon energiaa yksi aurinko muhun valoi. Ja vaikka nyt vielä muutamalle päivälle on luvattu +11-12 kelejä, tiedän, että kyllä nämä lämpötilat vielä laskee, eikä se kevät vielä ala. Mutta jo pelkästään se, että kevät näytti olevansa tulossa, riittää mulle.


Eilisestä päivästä mulla tuskin on mitään kerrottavaa edes sen mentyä niin rutiinina, ettei tosikaan. Sitä perinteistä arkea, johon elämä on jo aika hyvin urautunut. Käytin suurimman osan vapaa-ajastani lukien taas kerran Harry Potteria ja itseäni jo huvittaa, että ihminen, joka ei normaalisti lue kuin maksimissaan 5 kirjaa vuodessa - koska olevinaan mulla ei koskaan ole aikaa - on nyt onnistunut lukemaan jo kohta 2,5 Potteria viikossa. Odotan vaan sitä hetkeä, kun itsellä kiinnostus lopahtaa näitä kohtaan, mutta toivotaan, ettei se ihan vielä tule. 


ps. kaikki kuvat joko weheartit.com tai tumblr.com. En muista tarkkaan, koska olen vain tallennellut näitä koneelle ja ajattelin kuvittaa tätä entryä vähän.

pps. sori, mutta en jaksa oikolukea, koska tästä tuli niin pitkä. pardon typojen puolesta!

24.1.2013

stop and fall

Niin kuin epäilinkin, viime viikonlopun ja alkuviikon vastoinkäymisiä oli mahdotonta enää peitota ja suunta on taas ollut hitaasti pohjalta ylöspäin. Vaikka tänään taas koin pienoisen masentumiskohtauksen  kellon herättäessä ensimmäistä kertaa kuudelta, kun tuntui, että juurihan minä silmäni ummistin. Siksi päätinkin, että päivä on hyvä pyhittää sängyssä makoilulle, Harry Potterille ja iltapäivällä toivottavasti myös siivoilulle. Relax, take it easy ja sitä rataa, jotta katseet voi olla suunnattu viikonloppuun ja rentoutumiseen. Tosin saan taas viettää lauantai-illan meidän minin kanssa kotona, mutta ei ajatella sitä nyt.

Tiistaina yllätin jopa itseni, kun lapset kouluun vietyäni ja aamiaispöydässä istuessani ajattelin, että ehkä mun pitäisi sittenkin mennä kouluun. Olin luvannut itselleni jo maanantaina aamulla, että voin makoilla vielä tiistain kotona nuolemassa haavojani, mutta en tiedä mikä tarmonpuuska mut yllätti, kun neljän tunnin yöunien jälkeen kipitin tyytyväisenä Palaiseauhin opiskelemaan ranskaa. Mun uskoni ihmiskunnan kummallisuuteen palautettiin, kun kävelin kadulla ja mua vastaan käveli sellainen ehkä 50-kymppinen hyvin ranskalaisennäköinen herran villakangastakissaan. Kiinnitin siihen huomiota vasta kun se pysähtyi mun eteen, katsoi silmiin, totesi vain "manifique", hymyili ja jatkoi matkaansa tyytyväisenä jättäen mut kadulle miettimään, että did that just happen. Kun pääsin yli ihmetyksestäni, vaihdoin varmaan itse siihen kummallisen ihmisen osaan naurahtaessani yksin kadulla ja miettiessäni, että mikäköhän sai tuon reaktion sellaisesta perus perheenisännäköisestä miehestä ulos, koska itse kuitenkin letteineni näytin varmaan just ja just täysikäiseltä.

Keskiviikkoaamuna mun kunnianhimoinen tavoite oli kiskoa itseni sängystä jo puoli ysin aikaan aamulla ja syödä rauhassa aamupalaa ja odotella siihen saakka kun mua varmaan ennen kymmentä tarvitaan. Niin, tavoite oli hyvä, toteutus vähän ontui kun tuntia myöhemmin sain itseni ylös. Harrastettiin minin kanssa sitten reilu tunti autoleikkejä, palapelin rakennusta ja porkkanapeliä ennen kuin muut tuli kotiin ja kysyivät lähdenkö asioille niiden kanssa. Lupasin lähteä pointtina lähinnä se, että mua väsytti ajatuskin kokkaamisesta ja käytäisiin syömässä lounasta ulkona. Hyvät motiivit. Kotiin palatessa viihdyttiin sitten pari tuntia kahden nuorimman kanssa kotona leikkien ennen kuin äiti tuli kotiin takas ja sainkin viettää loppu iltani ensiksi huoneen siivoten ja sen perästä Harry Potterin seurassa.

Mä opin joskus viime viikolla miten saan ladattua ilmaiseksi laittomasti kirjoja iPadilleni ja sen jälkeen olenkin viettänyt suurimman osan ajasta kaveeraten ton mun tabletin kanssa. Okei, ensiksi luin kyllä ensimmäisen Hunger Gamesin uudelleen, joka on ihan maksettu ostos, mutta eilen koukutin itseni taikamaailmaan taas. Tulin miettineeksi, että jokaisen muun potterin olen lukenut useampaan kertaan sekä suomeksi, että englanniksi, mutta tuota ekaa en ole tainnut lukea uusiksi sitten vuoden 2000, jolloin luin sen ekan kerran. Vähän siis kerrattavaa jäljellä. Muutenkin musta on ironista, että sen sijaan, että lukisin uusia kirjoja, näköjään mielummin kertaan uusiksi niitä, jotka jo kerran olen lukenut. Mutta hyvää luettavaa (ei mitään liian pelottavaa!) saa suositella mielellään. Itse kun olen unohtanut jo kaiken mitä haluaisin lukea.

Nyt voin siis hyvällä omallatunnolla upota vielä takaisin taikamaailmaan, kun päivän hyvä työkin tuli tehtyä pelastaessani meidän siivoojan ulkoa paleltumasta. Meillä tosiaan ei edelleenkään ole toisessa ovessa lukkoa, vaan se on koko ajan auki, joten siinä ei tarvi kuin kahvasta kääntää tietyllä tavalla ja ovi aukeaa. Noh, tälle ei tietenkään asiasta oltu muistettu infota ja hän ei ollut huomannut, että ovi on auki ja tulin kotiin tilanteeseen, missä tämä yrittää kovasti etsiä numeroa, johon pitäisi soittaa, jos ovi ei aukea. Ainakin nainen oli tosi kiitollinen, kun selitin, miten oven kanssa pitää toimia ja päästiin molemmat onneksi sisään. Se, että meidän lukko tosiaan edelleen on rikki, kuvaa vaan ranskalaisten tehokkuutta hoitaa asiat. Elettiinhän me joulukuussa varmaan 2,5 viikkoa ilman jääkaappia - ruoat tuulikaapissa "viileässä" - joten ton lukon korjaamisenkin ajoittaisin jonnekin reilun viikon päähän varmaan.

21.1.2013

ei enää

kädet osuu maahan
ja ensimmäinen ajatus on olla, 
nousematta enää koskaan, 
luovuttaa suosiolla

Viimeiset päivät on olleet mulle juuri sitä, mitä noissa yllä olevissa Pariisin kevään lyriikoissa lausutaan. Itsekin ihmettelen, että olen selvinnyt ilman suurempia sekoamiskohauksia tähän saakka. Silloin kun tuntuu, että jokainen pienikin asia on uusi oksa vasten kasvoja - kyllä, luen taas Hunger Gamesia - ei vain jaksattaisi millään.

Mun viime viikko oli lumesta huolimatta ihan ok. Ensimmäinen vastoinkäyminen koko viikolla oli se, kun mun juuri aleista ostama viininpunainen huulipuna tuoksuu kirsikoille ja mä en voi sietää kirsikoiden tuoksua tai makua. Todella suuri vastoinkäyminen siis. Varsinkin kun huomasin, että jos laitan huulipunaa ja unohdan hengittää seuraavat viisi minuuttia, se haju kaikkoaa.

Perjantai-ilta oli myöskin hauska kavereiden kanssa baareillessa ja yöllä pyydystin lumihiutaleita kielellä, huutelin autiolla metroasemalla raiteiden yli juttuja uusille tuttavuuksille ja hypin lumihangessa pitäen taas vaihteeksi talvesta. 

Lauantaina olin luvannut babysitata illan, mikä oli sinällään kivutonta kun syötin vaan valmiin ruoan lapsille ja käskin ne sänkyyn kun piti. Mun vastoinkäymiset alkoi siinä kymmenen jälkeen illalla kun olin istunut sohvalla jo pari tuntia peläten jokaista rapinaa isossa talossa ja ollen ihan varma, että joku tulee ja ryöstää meidät. Onneksi kukaan ei kuitenkaan tullut taloon sisälle, mutta ongelmat löytyi niinkin eksoottisesta paikasta kuin mun pankkitililtä. Joku on päässyt käsiksi mun kortin numeroihin ja tilillä on tällä hetkellä sellaiset 600e katevarauksia, jotka ei ole todellakaan omiani. Tästä alkoi mielenkiintoinen puhelinrumba pankin kanssa, jotta saa kortin kuoletettua ja vähän selkeyttä miten tässä nyt toimia. Ikinä en ole vihannut sanoja "no katso sitten maanantaina kun voit soittaa asiakaspalveluun" niin paljoa. Siinä vaiheessa kun olin 12 aikaan viettänyt melkein 2 tuntia puhelimessa pankkiin, vanhemmille ja lopulta Venlan kanssa, kun oli vaan pakko päästä puhumaan jollekin, nukkuminen ei ollut kovin helppoa. Ja mainittakoon siis, että olen pitänyt ihan naurettavan hyvää huolta kortistani, että en todellakaan käsitä, missä vaiheessa sen numeroihin on päästy käsiin. Ja kortti oli siis omassa lompakossani turvassa, kun huomasin tämän kaiken.

Sunnuntai-aamuun herättiin sitten sillä, että lunta vaan sataa, sataa ja sataa, eikä toivoakaan lopusta. Kun lounaalla sanoin, että ajattelin yrittää Pariisiin, koska netin mukaan junat kulkee, host isä vain nauroi mulle, mutta sanoi, että mene vain, jos siltä tuntuu. Olisin varmaan seonnut yksin päivän vain omia asioita miettiessäni. Keskustaan mennessä juna jätti ihan väärälle pysäkille, mitä seurasi 1,5km kävely metrolle, ikuisuus metrossa ja taas treffipaikalta ihan väärään suuntaan käveleminen. Vitutuskerroin aika korkealla ja lopulta viiden minuutin näkemisen jälkeen katosin leffaan toisten kavereiden kanssa. Oltiin teatterilla kun leffan jo piti alkaa, jonotettiin ikuisuus lippuja ja kuitenkin ehdittiin saliin vielä mainosten kuluessa. Ranska! Life of Pi oli juuri niin loistava kuin miksi sen oletin, vaikka leffakokemus 3D:nä olisi ollut ehkä kivempi jostain muualta kuin toisesta rivistä. Leffan jälkeen vielä subiin syömään ja kahdeksan aikaan jo juna-asemalla, että varmasti pystyy ottamaan junan kotiin. Noh, reilu 2 tuntia sen jälkeen olinkin kotona. Ensiksi reilu puoli tuntia junan odottelua asemalla ja sitten spontaani 25 minuutin stoppi keskelle miniasemaa Pariisin ulkopuollela. Oli todella kivaa. 


En varmaan ikinä ole ollut niin onnellinen päästessäni tähän taloon takaisin kuin mitä eilen illalla olin kun juna mut vihdoin jätti asemalle. Tänä aamuna reilujen 4 tunnin yöunien jälkeen sain kyllä itseni liikkeellä ja koululta 15 sentin loskassa kotiin tarpoessani mietin, että kyllä tässä nyt pitää olla tarpeeksi vastoinkämisiä jo parille päivälle: toi käsittämätön pankkijuttu, kaikki ongelmat junien kanssa ja se, että on läpimärkä koko ajan. Eikä mitään, jotta meille pääsee sisälle, pitää avata kaksi ovea: yksi lasinen tuulikaappiin ja toinen iso ja raskas sisälle. Ensimmäinen aukeaa kyllä, mutta toinen ei sitten millään.

Siinä vaiheessa mun piti kerätä kaikki viimeisetkin rippeet itsestäni, etten olisi hajonnut ihan palasiin siihen paikkaan. Kun sisällä odottaisi tärkeä puhelu pankkiin ja minut suljetaan pakkaseen ilman, että ovi aukeaa, ei ole mahdollista, että viikko alkaisi huonommin. Yritin avata lukkoa varmaan vartin ilman tuloksia, joten ei kun puhelin kouraan ja host mamalle soittamaan, että mitä tehdään. Se neuvo mua hakemaan kiehuvaa vettä naapureilta joille soitti, olettaen, että lukko olisi jäässä. Eikä mitään, avain ei edelleen kääntynyt mihinkään vaikka lukko oli tulikuuma. Soitin sitten mamalle takaisin, että ei toimi, olisiko muita ideoita. Tämä lupasi, että miehensä tulee kotiin, mutta joutuisin kuitenkin odottamaan ulkona reilun tunnin vielä. Telkesin siis itseni tuulkaappiin, missä ulkona olevien -2 asteen sijasta lämpöä onneksi oli varmaan +5 astetta ja yritin siinä pitää itseni kasassa ja odotella.

Mun sankariksi nousi meidän naapuri, joka tuli katsomaan mitä mulle kuuluu ja totesin, että ei se lukko jäässä ole, se on vaan rikki ja en saa sitä millään auki. Viiden minuutin taistelun jälkeen ovi avautui maagisesti ja pappa nauroi mulle, kun yhtäkkiä multa kyllä löytyi aika paljon ylistyssanoja ranskaksi sille ja sen lukonavaustaidoille. Pääsin onneksi sisään ennen kuin host isä ehti lähteä ajamaan kotiin, mutta on kyllä todella kiva olla isossa talossa ihan pienen lasioven lukun takana. Ehkä tämä tästä kuitenkin vähitellen. 

Pankinkin kanssa asiat näyttää edes ministi valoisammilta tällä hetkellä ja vaikka lapset olivat taas ihan täysiä terroristeja iltapäivän, ja kastuin läpimäräksi tuolla räntäsateessa, nyt voi ainakin sanoa, että huominen tuskin voi olla enää yhtään huonompi kuin mitä nämä pari päivää ovat olleet, joten suunta toivottavasti on ainakin ylöspäin? 

15.1.2013

Mene pois lumi

Kuinka moni vielä muistaa sen ihmisen, joka marraskuun alussa hehkui kuin takkatuli ensilumen sataessa suomeen? Tai sen ihmisen, joka on monta kertaa sanonut lumen olevan suunnilleen paras asia tässä maailmassa? Noh, se ihminen on näköjään jo kömpinyt talviunille (kevätunille) ja optimistisesti odottelin jo ensimmäisiä leskenlehtiä tienvarteen - kyllä tammikuussa, oltin ehkä vähän turhan optimisitisia. Mutta hei, kun taivaalta läiskii päin näköä sellaisia kananmunankokoisia räntäpaukkuja, jotka kastelee päästä varpaisiin puolessa sekunnissa, saa lumesta olla tykkäämättä.

Mun facebook täyttyi eilen "it's snowing in Paris" toivotuksista vähän jokaisella kielellä. Itse kuuntelin samalla sateen ropinaa kattoon ja ajattelin, että ja paskat. Kylmä oli, mutta olin jo siinä vaiheessa sitä mieltä, että lumi saisi olla satamatta. Joulu suomessa riitti hyvin tyydyttämään tarpeeni kaikkea valkoisuutta kohtaan ja mielelläni nautin viikon nahkatakki-keleistä näillä leveysasteilla. Omat suupielet kyllä nousivat kattoon kun sain pari "mademoiselle, il neige á paris" -viestiä ja nauroin sille, miten hyvin ranskalaisten mieleen näköjään painautuukaan se, kun joku hullu suomalainen tulee paikalle ja on sitä mieltä, että lumi olisi tosi pop.

Kastumista lukuunottamatta tänään on onneksi ollut hyvä päivä - neljän tunnin yöunista huolimatta - ja tämä viikko on alkanut positiivisen optimistisesti. Vielä jos menisi hyvin, saisin nukuttua vähän pidempiä yöunia ja jossain vaiheessa editoitua luonnoksista pitkän sepostuksen viime viikosta, mikä näytti olevan sellaista ajatustenvirtaa, etten meinannut itse edes pysyä mukana.

Ja vielä, koska tykkään kiusata muita memeillä:


1. Nukutko rintaliivit ylläsi?- joskus harvoin ulkonakäymisen jälkeen saatan nukkua, mutta yleensä en ikinä

2. Nautitko draamasta?
- en varsinaisesti, mutta varsinkin ärtyneellä tuulella olen aika hyvä kehittämään sitä


3. Oletko tyttömäinen tyttö?
- moni pitää mua tosi tyttömäisenä nykyään, vaikka lapsena olin se, joka leikki pelkästään poikien kanssa. tykkää laittautua kyllä, mutta kyllä musta edelleen se poikamainenkin puoli löytyy (äiti tosin olisi tästä varmaan eri mieltä)


4. Kuka oli viimeisin henkilö jota halasit?
- tuo mun 4-vuotias terroristi. se käski mun tänään kuolla sängylleen ja herätti halaamalla ja antamalla pusun poskelle. lumikki, much?


5. Pieni vai iso laukku?
- olen tunnettu siitä, että tykkään raahata puoli elämää aina mukanani, mutta viime vuoden sisään olen tykästynyt pienempiinkin laukkuihin


6. Oletko lyhyt?
- päinvastoin, pitkä

 7. Miehen ihannepituus?

- pitkät miehet on ihania, mutta kunhan olisi edes vähän mua pidempi, olen tyytyväinen

8. Mitä tekisit jos joku läimäyttäisi sinua takapuolelle?
- niin kauan kun kyseessä olisi joku jonka tunnen, mikäs siinä


9. Onko sinulla parhaita ystäviä?
- on 


10. Pukeudutko Halloweenina?
- mä en hirveästi perusta halloweenistä juhlana, mutta jos jotkut bileet on niin pukeudun


11. Onko sinulla nivelten yliliikkumista?
- ei oikeastaan. paitsi mun molemmat pikkusormet taipuu liikaa taaksepäin kun ne on vähän ottanut iskua joskus


12. Mikä on oudoin paikka, jossa olet nukkunut?
- hmm, halusin pienenä kreikassa nukkua kaapissa. se on varmaan oudoin

 13. Onko kukaan koskenut takapuoltasi viimeisen 24 tunnin aikana?
- itse maksimissaan olen koskenut


14. Onko sinusta liikkeellä juoruja?
- en ainakaan tiedä että olisi


15. Kutsutko joitakin henkilöitä heidän sukunimillään?
- en


16. Kuinka moni mies lukee tämän vain koska tässä sanotaan "tyttöjen juttuja"?
- tuskin kovin moni, varsinkin kun taisin unohtaa mainita koko menen nimen tuossa alussa...


17. Minkä väriset ovat tämänhetkiset rintaliivisi?
- vaaleankeltaiset


18. Pidätkö enemmän vaaleista vai tummista hiuksista miehellä?
- aika tapauskohtaista loppuviimein. aina kun mietin tätä asiaa, väitän, että en osaa vastata mutta kun miettii omaa mieshistoriaa, pitäisi varmaan sanoa tummat


19. Oletko tällä hetkellä turhautunut johonkin mieheen?
- olen, mutta olen myös oppinut elämään sen henkilön kanssa


20. Välitätkö sukkiesi likaisuudesta?
- tottakai


21. Onko sydämesi koskaan särkynyt?
- on


22. Oletko koskaan ajatellut mennä kauneusleikkaukseen?
- en


23. Pidätkö elämästäsi?
- tällä hetkellä joo, vaikka tiedostankin, että vähitellen pitäisi tehdä myös ratkaisuja, jotka kantavat vähän pidemmälle elämässä


24. Onko kukaan ystäväsi varastanut poikaystävääsi?
- ei ole


25. Oletko hypännyt uima-altaaseen vaatteet päällä?
- uimalataaseen, en ole varma, mutta järveen/mereen ainakin


26. Onko sinulla enemmän tyttö- vai poikakavereita?
- läheisimmät on tyttöjä


27. Kuinka pitkään sinulla on ollut Facebook-tunnus?
- piti tarkistaa facebookista, mutta näköjään vuodesta 2007. tosin en ole itse kyllä luonut facebook-tunnustani :D


28. Oletko koskaan lyönyt poikaa kasvoille?
-en, enkä usko, että pystyisinkään


29. Mitkä ovat suurimmat pelkosi?
- pelkään menettäväni jonkun läheisen, sitä, etten löydä onnea ja tasapainoa omaan elämääni, kaloja, metsiä, pimeyttä, murthaajia ja kaikkea tällaista tosi rationaalista pientä


30. Oletko koskaan itkenyt itseäsi uneen?
- pari kertaa, ei ole ollut kivaa


31. Oletko koskaan nähnyt mahdottomaksi unohtaa jonkun mielestäsi?

- olen. mutta sitten taas uskon, että ne ihmiset, joita ei vain voi unohtaa, on ne, jotka on vaikuttaneet suhun kovasti ihmisenä ja joiden ansiosta olet juuri sellainen kuin olet nyt ja ehkä on parempi, että kaikkea ei unohda.


32. Uskotko sanontaan "Kerran huijari, aina huijari"?
- no jos tällä haetaan sellaista "once a cheater, always a cheater" -meininkiä, niin uskon ja en usko. uskon, että jokainen nainen haluaisi olla se, joka saa pettäjän aloilleen, mutta harva siinä onnistuu. tosin uskon myös, että jokainen ihminen on kykenevä muuttumaan, jos haluaa


33. Milloin sinulla on ollut viimeksi erityisen hyvä olo jostain? Mistä?
- hmm, viikonloppuna ainakin mulla oli tosi hyvä fiilis, vaikka mitään maatamullistavaa ei tapahtunutkaan


34. Toivotko joskus olevasi kuuluisa?
- kai melkein jokainen leikittelee joskus sillä ajatuksella, mutta ei, en toivo, että olisin kuuluisa


35. Ikävöitkö tällä hetkellä jotakuta?
- ainakin koiraa ja muutamaa tosi hyvää ystävää


36. Kajaali vai ripsiväri?
- ripsiväri! se olisikin look jos iskisin pelkät kajalit näihin silmiin, joita reunustaa maailman blondeimmat ripset...


37. Louis Vuitton vai Dooney &Bourke?
- pienen googlailun jälkeen ehdottomasti Louis Vuitton


38. Hame vai housut?
- molemmat? 


39. Sukkahousut vai leggingssit?
- legginssit


40. Huppari vai takki?
- takki, mutta rakastan kotioloissa huppareita


41. Korkkarit vai tennarit?
- tennarit


42. Suorat vai kiharat hiukset?
- kiharat. mutta olen ylpeä siitä, että viimeisen vuoden aikana olen oppinut tykkäämään hiuksistani myös suorina


43. Renkaat vai roikkuvat korvikset?
- roikkuvat


44. Kännykkä vai iPod?
- no kun omistaa iPhonen, ei oikein ees tarvi päättää vai mitä?


45. Smoothie vai latte?
- smootie


46. Dieetti vai normaali limsa?
- no siis mä oon varmaan se poikkeus joka vahvistaa säännön, enkä maista eroa esim normikokiksessa ja lightissa, joten light, mutta esim fanta ja sprite normeina, koska niiden lightit on pahaa. yleensä kyllä siis joku diettiversio kunhan ei ole tota fantaa tai spritea


47. Timantteja vai helmiä?
- oon vähän huono kumpienkin kanssa


48. Mary-Kate vai Ashley Olsen?
- mä rakastin niitä pienenä! mutta ei mitään hajua kumpi on kumpi


49. Huulikiilto vai huulipuna?
- huulipuna


50. Perhe vai ystävät?
- perhe


51. Manikyyri vai pedikyyri?
- manikyyri


52. Rauha vai rakkaus?
- rakkaus


53. Aurinkolasit vai käsilaukku?
- laukku


Kysymyksiä miehistä:

Hauska vai vakava?
- hauska. muttei sellainen, joka ei osaa olla myös vakava


Söpö vai seksikäs?
- les deux?

Tummat vai vaaleat silmät?
- tummat (mulla on salainen haave, että mun child to be vois periä isältään tummat silmät ja multa vaaleat hiukset...) (oikolukuvaiheessa tajusin, että tää kuulostaa siltä kuin olisin raskaana, mutta sitä ei saa lukea niin)

Pitkät hiukset vai lyhyet?
- lyhyet! mutta sellainen surffitukkakin voisi olla hetkellisesti pop


Kiharat vai suorat hiukset?
- eipä tuolla niin väliä

Hyvä tanssija vai hyvä laulaja?
- laulaja. ja jos siihen päälle lisäis vielä kitaran niin mun viimeisetkin järjenrippeet on kadonneet


Tupakoitsija vai ei?
- periaatteessa ei niin väliä, kun itsekin edelleen satunnaisesti poltan, mutta pidemmänpäälle ehkä kivempi, jos ei tupakoisi, koska itsekin toivottavasti joskus lopetan kokonaan

Kiltti vai paha poika?
- kiltti, vaikka jotenkin kummasti myös ne pahat pojat viehättää

Parta tai viikset vai ajeltu?
- ajattelin pitkään, että prefeeraisin vain jätkiä jolla on maksimissaan pieni sänki, mut viime aikoina olen tullut siihen tulokseen, että eipä tuolla itseasiassa niin väliä ole. tai noh, viime keväänä tapailin hetken yhtä jätkää, jolla oli ihan hot parransänki, mutta lopputulos oli se, että se oli niin terävä, että joka kerta kun oltiin harrastettu pussailua vähän pidempää, mun leuan iho oli muutaman seuraavan päivän ihan kummallinen, kuiva ja ärtynyt. liekö johtunut parrasta, jostain toisen käyttämästä kosmetiikkatuotteesta (joihin mun iho tosin yleensä ei reagoi) vai mistä, mutta siinä pystyi sanomaan että kemi(kaalit)at ei kohdanneet. ja ai niin, ei pelkkiä viiksiä! (ja kaikki piti taas jakaa :D)

Nuorempi vai vanhempi?
- ehdottomasti vanhempi. okei, naiivia sanoa, koska jos löydät jonkun johon ihastut/rakastut, et sä kyllä syntymätodistuksen perässä mene, vaan jonkun ihan muun, mutta mun on vaikea kuvitella itseäni ihmisen kanssa, joka olisi mua nuorempi. tosin jossain vaiheessa mun oli myös vaikea kuvitella pitäväni ihmisestä, joka olisi mua enemmän kuin pari vuotta vanhempi ja ne periaatteet on jo aika kaivoon viskattuja, joten luultavasti seuraavaksi löydän jonkun itseäni 3 vuotta nuoremman jätkän


ps. jouduin keskeyttään tän kirjoittamisen päivällä kun aika ei riittänyt. päivän saldona se, ettei tää ollutkaan ihan niin kiva päivä (lapset koetteli hermoja oikein kunnolla)

pps. se lumi suli jo. jee!

8.1.2013

Let's be happy - together

Pari viikkoa Suomessa meni ihan liian nopeasti. Pohdin monesti, että pitäisi ehkä kirjoittaa blogin puolelle jotain, mutta se aina tehokkaasti unohtui, kun muisti jotain huomattavasti tärkeämpää tekemistä.  Lomaan kuului joulu, synttärit, uusi vuosi, kavereita, naurua, lenkkejä koiran kanssa, perhettä, pitkiä yöunia ja nauttimista siitä, että sai vain olla lomalla. Kaikin puolin kiva loma siis. 

Viime aikoina on ihan muuten vain ollut mielessä: 


- elämä tuntui potkivan päähän sunnuntaina aamuyöstä kun piti lähteä kohti helsinki-vantaata. uneton yö ja väsymys toi kyyneleet silmiin ja seinät kaatui aika pahasti päälle. samana iltana kun istuin junassa matkalla pariisiin näkemään kavereita, tuntui kun en koskaan olisi poissa ollutkaan. tämä kaupunki tarvitsi vain pari tuntia muistuttaakseen mulle, miksi täällä haluan olla ja miksi täällä on hyvä olla. harhailtiin pieni ikuisuus ympäri viidennettä kaupunginosaa puhumassa syvällisiä tulevaisuudesta venlan kanssa ja vähitellen tuntuu siltä, että saattaisin jopa pystyä toteuttamaan sen, mitä monta vuotta olen halunnut ja löytää jonkun tasapainon tähän peter pan -syndroomaan


- aamuherätykset klo 6:30 on taas yhtä herkkua. olin varma, että nukkuisin maanantaina pommiin, koska edellisen yön noin tunnin mittaiset yöunet lentokoneessa vähän painoivat alla. kumma kyllä, heräsin klo 5:53 siihen, että olen pirteä, voisin nousta pystyyn. normaalisti mun aamuheräämiseni on helposti kuvattavissa tolla yllä olevalla kuvalla. nousen vasta kun olen jo melkein myöhässä


- kun selasin weheartit:iä löytääkseni kuvitusta tähän postaukseen, tulin siihen tulokseen, että siellä on kahdenlaisia kuvia: quoteja särkyneestä sydämestä ja Justin Biebereitä (okei, One directionia kanssa). Voi surkeutta kun kaikki on surullisia Bieberin takia.


- mun missiona olisi edelleen käydä kurkkimassa maisemia Eiffelin huipulta. Olen niin miljoonasti makoillut sen vieressä nurmikolla, mutta ylhäällä on vierailtu viimeksi keväällä 2005. ehkä sitten maaliskuussa kun äiti ja sisko tulee käymään täällä. toinen syy, miksi tuntui ihan tyhmältä parkua hyvästit -vaiheessa kotona kun tietää, että reilu 2 kuukautta ja nuo tulee jo käymään. plus, että tiedän unohtavani koti-ikävöidä taas kun elämä täällä ottaa tuulta siipiensä alle


- haaveilen salaa värjääväni hiukseni vaaleanpunaisiksi edes hetkeksi. sellainen pastelliväri muutamaksi pesuksi olisi aika pop, mutta se voisi olla ehkä vähän turhan villiä muiden mielestä. musta vain ajatuksena pastellihiukset ja kiharat olisi ihana yhdistelmä


- kuva liittyy hyvin löyhästi mihinkään, mutta tsekatessani itseni sunnuntaina sisään koneeseen, lentokenttävirkailija kehotti mua nauttimaan pariisin keväästä täysillä. jäin puhumaan sen kanssa ranskasta ylipäätään varmaan 10 minuutiksi kun ei jonoja ollut käytännössä ollenkaan ja tajusin, miten kovasti kaipaankaan sitä kevättunnelmaa pariisista. viime maaliskuuta kun mittari heilui +20 asteen paremmalla puolen ja elämässä paistoi aurinko joka suhteessa. toivottavasti tämä kevät olisi myös sellainen (eikä samanlainen kuin viime vuonna: huhtikuussa alkaneet taukoamattomat sateet). tällä hetkellä täällä asteita on ehkä 7-10 plussan puolella ja nahkatakilla pärjää loistavasti. me gusta!


- mä oon jo pitkään tiedostanut sen, miten mun sydän tulee oleen aina paloiteltu useamman "kotikaupungin" välillä ja miten musta tuntuu, että en enää ikinä voi asua missään ilman, että kaipaisin niitä vuosia kun asuin jossain toisessa kaupungissa, joka voikin olla maailman toisella puolen yhtäkkiä. välimatkat on tyhmiä, eikä todellakaan ole helppoa kaivata ihmisiä, jotka asuu ihan väärässä paikassa omasta mielestä.


- vaikka vähän jänskätin sitä, miten lapset ottaa mut takaisin vastaan ja miltä työt tuntuu parin viikon tauon jälkeen, ilokseni voin sanoa, että kaikki on mennyt juuri niin kuin olisin toivonutkin. lasten kanssa alkaa side vahvistua entistä enemmän ja uskon, että tulen viihtymään täällä vielä paremmin nyt keväällä, kuin mitä viihdyin syksyllä. tuntuu hyvältä. 


- mä olen 100% koiraihminen henkeen ja vereen ja kissat ei yleensä saa mun tunnetiloja notkautettua mihinkään suuntaan, mutta tämä kuva kyllä sulatti sydämen. 


- jos asetan yhden tavoitteen tulevalle vuodelle sen ainaisen "ole onnellinen" mantran lisäksi: hanki vihdoin se tatuointi, josta olet jo kohta 10 vuotta haaveillut.